No johan myrkyn lykkäs

maanantaina, marraskuuta 28, 2011

Voi apua. Nyt on huonompaakin huonompi maanantai. Olisin erittäin mielelläni jättänyt tämän päivän väliin. Ensinnäkin viime yö meni murehtiessa tuota miestä. Hän ei ole pitkään aikaan saanut unesta kiinni vaan kukkuu todella myöhään yöhön, uni ei vaan tule. Viime yönä heräsin kolmen aikaan, kun hän oli lähdössä olkkariin nukkumaan. Tätä on ollut nyt jo reilun viikon ja aletaan (okei, ehkä pikemminkin minä) olla melkoisen epätoivoisia. Mies on todella väsynyt aamuisin ja päivällä kun tulee töistä, mutta nukkumaan menon aikaan uni on kadonnut. Kaikki äänet häiritsee. Olisko teillä jotain vinkkejä miten saada parempaa unta?

Toiseksi, mä heräsin aamulla järkyttävään vatsakipuun. Ihan kuin joku olisi muuttanut asumaan veitsiensä kanssa mun vatsalaukkuun ja harjottelisi siellä jotain ninja liikkeitä. Nälkää en tunne, mutta ruoka silti menee ihan hyvin alas. Tais jäädä joka maanantainen zumbatunti väliin :/ Kummastuttaa vaan, että mitäköhän tämäkin on..

Kolmanneksi, olin tilannut tosiaan Hennesiltä pikkujouluksi mekkoja. Mutta kappas, toimituspäivämäärä olikin vaihtunut edellisestä kahdella viikolla eteenpäin, enkä nyt saakaan mekkoja ajoissa. Voihan ketunleivät! Ei tästä nyt tule yhtään mitään. Tiedossa siis shoppailu reissu kenties viikonlopulle?

kuva: H&M

Mitäs sit seuraavaks? Käsi poikki, liukastun ja lyön pään? Eihän tänään pitäs mikään huonon onnen päiväkään olla, vai onko?

Ihanaa muistella kuitenkin eilistä päivää, kun oli siskon lasten yhteissynttärit ja paluu matkalla kävimme veljeni luona. Voi niitä lapsia ♥ Mulle on kyllä siunaantunut ihanat sisarusten lapset ja veljelläni on kyllä niin ihana avovaimo! Jos tänään (ja kyllä aina) olen jostain todella onnellinen ja kiitollinen, niin perheestäni ja läheisistäni.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Voi harmi että viikko on alkanut siellä huonosti :(
    Toivottavasti huono onni nyt loppuu ja loppuviikko sujuu paremmin! :)

    Tuohon unettomuuteen voisi auttaa esim. kuuntelukirjan kuunteleminen illalla, rauhoittuminen täysin pari tuntia ennen nukkumaanmenoa (ei telkkaria, ei nettiä) tai sitten viimeinen vaihtoehto, minkä itse olen kokenut hyväksi, kun samoista ongelmista kärsin on melatoniini. Se on sellainen hyvin luonnollinen nukahtamislääke ja reseptin saa lääkäriltä niihin :)

    VastaaPoista
  2. Tosta unettomuudesta, mulla on joskus jaksoja...melko pitkiäkin jolloin en saa oikeen mitenkään nukutuksi. Ja sitä unettomuutta sit pahentaa vielä se stressi ettei saa taaskaan unta tai että tietää heräilevänsä koko ajan. Tällä hetkellä mulla on kans meneillään vähän huonompi uninen kausi mut ei nyt ihan täydeksi valvomiseksi ole mennyt.

    Oon huomannut ja kaikkihan tän nyt varmaan tietääkin että jos pystyy olemaan stressaamatta sitä unettomuutta se todennäköisesti menee ohi. Ja mä olen nyt oppinut sen, en mieti sitä. Ajattelen et nukun jos nukun ja jos uni ei tule niin makailen ja mietiskelen. Jos seuraavana päivänä väsyttää niin sit väsyttää, on siitä aina ennenkin selvitty.
    Yks hyvä on myös et jos se uni ei todella tule niin nousee sitten ylös ja puuhaa vähän jotain...lukee, katsoo telkkaria jne ja just vaikka toikin et meneekin olkkariin nukkumaan voi auttaa. Se sänky kun on se paha paikka unettomalle.

    Tulipas pitkä kommentti :D Niin ja luonatistuotekaupasta Valeriaanaa, se auttoi mua myös.

    VastaaPoista
  3. Karoliina: Toivotaan tosiaan, et huono onni loppuu :)

    Kiitos hyvistä vinkeistä, pitääkin kertoa miehelle, et jos ei auta niin lekurilta saa sit ihan luonnollisiakin lääkkeitä (hän ei tahdo mitään vahvoja napsuja). Ennen hän nukahti pään tyynyyn laittaessa, mut jotain ihmettä on nyt menossa. Ja molemmat vielä totuttu katsoo telkkua ennen nukkumista.

    Milma: Stressi on muuten paha tekiä ihan mihin asiaan vaan. Mä monesti olen huonovointinen kun stressaan, siis oksettaa ihan. Ja Tosiaan mulla jäi unet vähille kun stressasin toisen unista. Kiitos myös sun hyvistä vinkeistä:) Ja ihanan pitkä kommentti :) Saa pistää samanmoisia lisääkin ;)


    Ihania molemmat kun jaksatte avittaa :)

    VastaaPoista
  4. Tooppana, sait mut kyyneleisiin!!! Joko unohdit että mä käyn kurkkimassa täällä, vai senkö takia sanoit;)???
    Ite olet kaikista ihanin....
    -skeit

    VastaaPoista
  5. skeit: Itseasiassa enhän mä ees muistanu et susta sain ihana uuden kävijän.. Laho pää tais tulla viime yönä :D Mut sanotaan nyt täällä, kun en ole tainnu sanoa sulle sitä muistaakseni, et sä olet ihan paras <3 Mun veli sain maailman ihanimman vaimokkeen ja pikkusisko siinä ohessa mitä ihanimman perheenjäsenen :) Olet mulle tärkeä <3 ja lapset myös <3 nii ja veikka <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos muru<3 Tärkeä olet myös mulle ja nähdä pitäs enemmän kuhan tuo veljes ostaa sen toisen auton.... Nuo ihanat lapsoset levittelevät kaikki kertsi astiat pitkin lattiaa, et viittis tulla kerää;) Joko lähti puukot/ninjat mahasta?
    -Skeit

    VastaaPoista
  7. Skeit: Mä tuun enemmän ku mielelläni keräilee kaikki lelut, vehkeet ja vermeet :) Ja muakin harmittaa kun ei nähä tarpeeksi useasti. Koitetaanhan parantaa tahtia :) Ei oo puukkoninjat hävinneet mihkään. Kuulostellaan mitä ne touhuaa. Annahan tätiltä isot halit ja pusut lapsille, onneks on kohta tein pikkujoulut <3

    VastaaPoista
  8. Toimivin unensaantikikka meillä: Maailman tylsin kirja! Ostakaa (vaikka jostain kirpparilta-niin ei tule edes kalliiksi) kirja, joka aiheeltaan ei voisi vähempää miestäsi kiinnostaa. Sitten pienen valon kanssa sitä lukemaan sängyssä (vaikka tyylillä "ulkoa pänttäys" kuten kouluaikana tenttiin), niin johan alkaa uni tuntua paremmalta vaihtoehdolta :) Tällainen kirjalamppu on kätevä, jottei sängystä tarvitse nousta valoa sammuttamaan:
    http://www.teknikmagasinet.fi/db.pl?template_file=product.html&artnr=560413

    ..ja jottei liian voimakas valo pidä hereillä.

    Hyviä puolia tässä metodissa on se että lukiessa voi omat stressin aiheet unohtua mielestä ja että samalla saattaa oppia jotain sellaista mitä ei muuten oppisi.

    Kannattaa myös tsekata onko tyyny / patja ok. Jos aamulla selkä on kipeä/jäykkä voi olla että alitajuntaisesti keho ei edes halua mennä nukkumaan liian kovalle patjalle/vääränlaiselle tyynylle.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Tuo voisikin olla tosi hyvä keino :D Muistan itsekin kouluajoilta kokeeseen päntätessä, että uni tuli tosi hyvin vaikkei edes olis tarvinnut. Tyynyissä ja patjoissakin saattaa olla vikaa, vaikkei kyllä olla huomattu.. Kiitos vinkeistä :)

    VastaaPoista