Muistan sen kuin eilisen. Olimme seurustelleet jo jonkin aikaa ja olimme tapamme mukaan ajelleet autolla ympäri ämpäri. Olimme päätyneet läheisellä rannalle katsomaan auringonlaskua ja istuskelimme laiturilla olleella penkillä. Jännitin, sydämeni pamppaili, ehkä jopa pelkäsin, mutta halusin sanoa ne sanat hänelle. Mitä tämä toisi tullessaan? Karkaisiko hän elämästäni tai saattaisiko hän jopa tuntea samalla tavalla? Rohkaisin mieleni ja kuiskasin hänen korvaan "Rakastan sinua". Oli hiljaista, hän katsoi mua hellillä silmillään suoraan silmiini. Luulin, että sydämeni pysähtyy, tai oikeastaan olin varma että se pysähtyy. "Mäki rakastan sua". Siis oikeasti, sanoiko hän mulle ne samat sanat takaisin? Miljoonat perhoset lepattelivat mun vatsassa, sydän oli tulossa rinnasta ulos, hän tunteekin samoin! Siitä hetkestä, olemme sanoneet nämä sanat toisillemme jo miljoonat kerrat ja tarkkoittaen niitä sydämemme pohjasta. Kun toista rakastaa, pitää antaa toisen tietää se.



Ensimmäisen vuosipäivämme tuloa olin odottanut kuin lapsi jouluaattoa. Olimmehan seurustelleet jo vuoden ja toivoin meidän juhlistavan sitä. Harmillista, mulla oli tuolloin iltavuoro töissä. Vaikka oli perjantai ilta, en päässyt töistä juurikaan aikaisemmin ja olin menettänyt toivoni juhlinnalta. Mies oli tarvinnut autoani johonkin ja soittelin hänet hakemaan mut töistä. Autosta nousee ihanasti pukeutunut mies ja sitoo silmilleni huivin. En ollut osannut yhtään odottaa tätä. Hän ajoi tovin ja pysähtyi, auttaa minut ulos autosta ja taluttaa minut jyrkän mäen alas ja pysähtyy. Huivin hän otti varoen pois silmiltäni ja edestäni paljastuu järvi, laituri, tähtitaivas ja laiturille katettu ruokapöytä. Kynttilänliekki lepatti hiljaa tuulessa ja ruoan tuoksu oli hurmaava. Siis mitä tämä oli? Tunnistin pöydän ja tuolit meidän parvekekalusteiksi, osa astioistakin oli tuttuja. "Ihanaa vuosipäivää". Mieheni oli tehnyt ruoan ja tuonut kaikki tarvittavat laiturille. Kuinka ihana vuosipäivä olikaan. Se hetki, kun katsoit rakastasi silmiin laiturilla tuulenvireessä, ei unohdu koskaan ♥






p.s. Mulla oli eilen todella huvittavan hauskan pelottavaa tallilla. Lähdin ratsastelemaan otsalampun valossa synkkän metsän läpi kohti metsäautotietä, jolla ei ole liikennettä. Hevonen oli ihanan rento ja rauhallinen, mutta mites mä? Mua pelotti ihan järjettömän paljon, kun mielikuvitus alkoi laukkaamaan pikkasen kovaa vauhtia. Olin varma, et jotkut möröt seuraa ja kohta tarttuu selkään kiinni. Mulla on vielä niin tehokas otsalamppu, että pienimmätkin kivet loistivat metsässä kuin tuijottavat silmät. Huh! Arvatkaa ku meikäläinen lauleskelee keskellä metsää. Hevonen varmaa kelaili, et mikäs tuollekin on nyt tullut. Nyt naurattaa näin jälkeen päin, mut ei se siellä metsässä ollut hauskaa...

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille :) Huomenna leffaan leffaan leffaan :) lalalalalalaaaa ♫