Mahti myyjä taas ilostutti

torstaina, huhtikuuta 04, 2013

En aio taas mussuttaa tästä ajan kulumisesta, mutta mainitsen vaan sen, että tämäkin postaus piti tehdä jo viime viikolla, heti Niksun synttäreiden jälkeen. Tyylikkäästi tää jäi luonnoksiin odottelemaan, niin kuin moni muukin postaus. Jotenkin tulee aina postattua jotain muuta ja osa sit odottelee päivän valoa hieman pidempään. Nyt kuitenkin sitten Niksun synttärilahja metsästyksellä itselle haalitut tuotteet esille. Ihan vaan vahingossa ostelin itsellekin, oikeesti! Ei ollut tarkoitus ostaa mitään, mutta kun ostoslistalla jumittaneet tuotteet tuli vastaan, niin pakkohan ne oli samalla ottaa mukaan.

Yksi tuote jää nyt toiseen postaukseen tältä haalinta reissulta, sillä se ansaitsee sen. Mutta voin paljastaa, että kosmetiikastahan siinä on kyse. Tosiaan, painelin tuttuun tapaani etsimään Niksulle synttärilahjaa Jumbon Stockmann Beautysta ja taas siellä oli se ihana myyjätär paikalla. No se on nyt todistettu, että hän muistaa mut. Hän meinaan alkaa olla jo perillä mun tuoksumieltymyksistä ja muutenkin kosmetiikan käytöstä. Taaskin juteltiin pitkät tovit. Viimeksi häneltä saadusta näytepussukasta oli yksi tuote ihan ylitse muiden, joten tämän jouduin tällä kertaa ostamaan ihan täydessä koossa, mutta siitä siis omassa postauksessa sit. Ja siinä sit kassalla maksaessa kiittelin häntä taas niin ihanasta palvelusta ja siinä samassa hän katosi kassalta hyllyjen väliin. Ei kauaakaan, kun hän tulee takaisin käsissään suloinen, iso pinkki toilettilaukku. Mua alkoi jo hävettämään. Eikai hän anna sitä minulle? Hän kiitti siitä, että saan hänelle aina hyvän mielen aikaan, kun saavun ostoksille.

STOCKMANN BEAUTY näytteet

Mä menin ihan lukkoon. Miten sitä enää edes kehtaa ottaa vastaan mitään, kun on saanut jo niin monta kertaa? En osannut enää muuta kuin kiitellä joku miljoona kertaa ja myyjätär vaan hymyili. Hän esitteli mulle laukun sisällön ja miten mitäkin tuotetta tulisi käyttää. Tällä kertaa näytteistä paljastui Lancômen tuotteita. Merkki on tuttu nimenä, mutta en muista koskaan kyseisen merkin tuotteita kokeilleeni. Tai sitten vaan laho pääni tekee mulle tepposet. Tai ainut tuttu oli tuo hajuvesi, sillä sehän tuli joulukuun Livboxissa, mutta noin muuten. Eniten ihastusta aiheutti täysikokoinen putsari sekä uusi ripsari näyte. Hypnose Star ripsiväriä on todella moni kehunut, joten kiva päästä testaamaan sitäkin. Mulle meikatessa ripset ja silmät ylipäänsä on se tärkein kohta. Myyjä sanoi, että tuo putsari sopii hyvin vaikka mökille mukaan, sillä se riittää kasvojen puhdistukseen yksinään. Testailuja odotellessa. Lisäksi tuli vielä kasvorasva sekä seerumi. Ihana päästä tutustumaan uusiin tuotteisiin, vaikka mulla niitä onkin aina vino pino muutenkin odottamassa.

SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA Lauren Conrad Beauty 17,95€ Style 19,95€

Lauren Conradin kirjat on olleet mun ostoslistalla jo kauan. Moni on niitä suositellutkin ja nyt sit ostaa paukautin molemmat yhdella kertaa. Syy tähän oli se, että jouduin oikeasti metsästämään näitä pitkät tovit. Aina oli loppu kirjakaupoista. Stylesta oli tulossa uusi painos ja kaikki vanhat oli jo myyty, Beautya ei syystä tai toisesta koskaan ollut hyllyllä. No, nyt on molemmat kotiutettu, molempia selattu, mutta tarkempi lukeminen joutuu nyt odottamaan sitä hetkeä, kunnes maltan rauhoittua näiden ääreen kunnolla. Style on suomeksi, mutta Beauty englanniksi. Ihan kiva, pääsee välillä harjoittamaan vähäksi käytetty kieltä. Nopea vilkaisu riitti tykästymään näihin. Onkos teillä näitä?

IITTALA Jars -30% pieni 12,53€ iso 21,63€

Jumbon Iittala myymälä oli vissiin menossa remonttiin tai jotain, kun kaikki tuotteet oli myynnissä -30%. Meinasin seota totaalisesti ja kantaa kassalle laittoman suuren määrän tuotteita, mutta onneksi käsissä oli painona jo aiemmat ostokset, joten vain ne yhdet himotuimmista pääsivät kotiin asti. Noita Jars - purkkeja on tullut ihailtua jo kauan ja nyt vihdoin sain ostettua. Olisin mieluusti molemmat ottanut tuossa harmahtavassa sävyssä, mutta tuossa isommassa koossa ei sitä sävyä ollut. Ei ilmeisesti ole tehty ollenkaan. No, sopii nuokin tosi kivasti yhteen. Nyt on sit sokeri ja suola helpommin saatavilla. Olen pitänyt niitä aina kaapissa piilossa, kun ei ole ollut mitään nättejä purkkeja missä säilyttää. No mutta nyt on :) Arvatkaa vaan, tekisikö mieli ostaa noita enemmänkin. :D Nää saa nyt kyllä luvan riittää.

Mutta tässä osa lähiaikoina tehdyistä haalinnoista. Hennesin tuotteetkin odottelee julkaisua. Ehkä tässä lähiaikoina saisin julkaistua :D

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Oii, ihana myyjä. Tuollaisessa paikassa on ilo asioida :)

    VastaaPoista
  2. Siis mä en ala! :D
    Ihania juttuja olet ostanut ja saanut.
    Mä en oo noihin kirjoihin koskaan tutustunut, oon niin onneton noissa meikkijutuissa et ei siinä paljo opukset auta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi ei ♥
      Noissa kirjoissa on paaaljon muutakin :) Täydellisen vaatekaapin sisällöstä, hiusjuttuja yms. En vielä ole tarpeeksi tutustunut, mutta käy vilkuilemassa jossain kaupassa ainakin tuota Styleä. Veikkaan että voisit tykätä siitä :)

      Poista
  3. Mulla on tuo Style -kirja ja tykkään siitä paljon. Beauty on ollut myös ostoslistalla ja täytyy se ehdottomasti jossain vaiheessa hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Style kyllä vaikuttaa niin kivalta, mitä sitä nyt olen kerennyt selailemaan. Beauty kyllä kans :) Suosittelen siis senkin ostamaan :)

      Poista
  4. Eikä! Just kirjoitin tänään postauksen miten hyvää palvelua siellä Beautyssa saan. Gotta love it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin mä lukaisin sun postauksen :) Beautyssa ja Stockalla kyllä taitaa olla vaan ne parhaimmat myyjät :)

      Poista