Vihdoin saatiin jotain konkreettista tietoa kylppärin purusta. Remonttimies kävi aamulla mulkasemassa tilanteen ja kuulemma yrittää tulla aloittelemaan hommia jo huomenissa, mutta viimeistään keskiviikkona. Alustava arvio töiden kestosta on parisen viikkoa. Mitä luultavimmin jopa enemmän. Katsotaan mihin tää tästä etenee. Toivon mukaan vaan pian saataisi aloittaa laatioitustyöt.

Ja hei, maanantai tuli, enkä mä ole yhtään huonolla tuulella. Väsynyt vain. Säikähdin oikein aamulla itseäni, että mikäs nyt vaivaa kun ei ketuta. Tiedä häntä, joku hetkellinen mielenhäiriö varmaan. Tare oli viime yön "mummolassa" ja mitä luultavimmin tuleekin kylppäriremontin ajan vierailemaan siellä paljon. Kuulemma yö oli mennyt todella rauhallisesti, eikä Tare juurikaan kuorsannut. Eiköhän tuo kerro aika paljon siitä, miten home vaikuttaa siihen. Eli toistaiseksi Tare yöpyy mummilla. Tänä aamuna olinkin sitten ihan hukassa, kun ei tarvinnut aamulenkille lähteä. Tein jotain, mitä olen suunnitellut tehtäväksi jo aikoja sitten. Pyörittelin hulaa 5min ja tämän avulla päivä lähti käyntiin melko kivasti. Pitääkin pidentää tuota hulan pyörittelyä, se kun tuntuu olevan tosi kivaa aamuliikuntaa.

Mutta viime viikon liikunnoista ei kyllä oikein ole mitään hyvää sanottavaa. Aika on vierähtänyt asioita hoidellessa ja liikunnat ovat loppuviikosta jääneet ihan olemattomiin. Ja niin, sain kivana lisänä kaikkeen tuon migreeninkin. Ja mikä mukavinta, olen ollut joka ikinen aamu ihan tukossa homeen löydyttyä. Nyt kun se home on oikein näkysällä, niin kai oireetkin ovat sitten sen mukaiset. Listaus tässä, kamalaa katsottavaa :(


Ma: Kävely/juoksulenkki kaatosateessa 3,5km 30min
Ti: Reipas kävelylenkki 1h 6,5km
Ke: Kävely 20min (hammaslääkäri)
To: Kävely 30min
Pe: - (migreeni)
La: -
Su: iltalenkki 30min (päänsärky)


Mutta mä tein viime viikolla jotain, mitä olen karttanut kuin ruttoa. Pelko on saanut mut pitäytymään tuosta inhottavasta littanasta numeroita näyttävästä kapistuksesta. Nyt kuitenkin rohkenin, enkä sentäs kuollut.

Äidin luona käytiin saunomassa ja huomasin heidän vessassa vaa'an. Käänsin katseeni heti pois, sillä mieleeni muistui järkyttävä lukema ja ahdistus palasi. Olin ihan varma, että neula pongahtaisi tälläkin kertaa sinne kolme numeroisiin lukuihin, enkä vain pystynyt nousemaan vaa'alle. Kamala kapistus, ihan oikeasti. Kuitenkin siinä touhuillessa mietin, että mitä mulle tapahtuisi, vaikka lukemat olisivat jotain mitä olin peljännytkin. Mä en kuolisi siihen, kukaan ei tulisi huutamaan mulle, eikä se kapistus syö mua suihinsa. Korkeintaan voisin pyörtyä, mutta en uskonut sitäkään, kun en ole koskaan aiemminkaan pyörtynyt. Korkeitaan itsetuntoni saisi pahan kolauksen taas kerran ja tulisin surulliseksi, mutta en keksinyt enää mitään verukkeita, miksi en nousisi. Seisoin vaa'an edessä ja jännitin nousemista sille.


Laitoin ensin yhden jalan ja painoin sillä hieman. Lukemat lähtivät nousuun. Pistin silmät kiinni ja siirsin samalla toisenkin jalan vaa'alle. Hetken aikaa siinä hengitellessä avasin silmät ja hiljalleen kurkkasin, mitä lukemat näyttivät. Olin niin kauhuissani. Mietin jo pois hyppäisyä, mutta uteliaisuus voitti. En kuollut siis siihen.


Vaaka näytti sellaisia lukemia, mihin en ole tyytyväinen, mutta ei kuitenkaan sellaisia lukemia, joita olin pahasti peljännyt. Lukema oli vielä jotain sellaista, minkä BMI kertoi olevan normaali paino. Mun oli meinaan heti tarkistettava, että mitä se sanoo. Tosin, ei pitkää matkaa lievään lihavuuteen, mutta kuitenkin vielä normaalin rajoissa. Saanko sanoa, huh! Pituutta multa siis löytyy 171cm viimeisten mittausten mukaan, mutta kai sitä pikku hiljaa alkaa vajoamaan matalammaksi. Paino näytti vaa'an mukaan olevan tasan 70kg. Onhan se paljon, kymmenen ylimääräistä heittämällä. Mutta jotenkin mua huojensi tuo vaa'alla käynti. Ei mitään ihan mahdotonta lukemaa, mutta kuitenkin sellainen mille pitää jotain tehdä. Ja tunnenhan minä itsessäni nämä löllyvät kohdat. En pidä niistä itsekään. Mutta että selvisin koko tapahtumasta. Juttelin heti sen perään vielä äidin kanssa ja en tuntenut maailman vajoavan altani. Silti, painoa on saatava putoamaan. Ja sitä kohti tässä nyt sitten pitäisi itseään tsempata.

Mun pitäisi saada itselleni realistinen aikataulu tuon määrän pudottamiselle. Ei meinaan auta asiaa, jos tällainen hätähousu miettii tiukimpia laihduttajia, jotka pudottaa painoa tyyliin kilo viikossa, sillä mä tiedän, että ne tulee takaisin myös salamana. Kokonaisvaltainen sen muutoksen siis tulisi olla. Ja jotain mä sille olenkin jo tehnyt. Olen alkanut muuttamaan ruokailutapojani ja voin ylpeänä sanoa, että leivän mussuttaminen on vähentynyt huomattavasti. Koska se on edelleen yksi lempi ruoistani, syön sitä kyllä, mutta en niin suurissa määrissä, kuin aiemmin. Töissähän mä mussutin päivittäin pelkkää leipää. Viime viikkoina mulla on kuitenkin ollut sosekeittoja, rahkaa ja pähkinöitäkin. On tässä kuitenkin vielä opettelemista, mutta haluan uskoa meneväni parempaan suuntaan.

Mutta jes, kohta pyyhällän taas kohti kotia ja menen hoitamaan asioita. Katsotaan minkäslaista liikuntaa sitä tänään saisi itsensä tekemään. Sitä lihaskuntoa kaipaan kyllä ehdottomasti. Mikä muuten olisi paras tapa päästä mahamakkaroista eroon? Onko teillä vinkkejä? :)

Huisin mahtavaa alkanutta viikkoa?
Onkohan maailman kirjat oikeasti sekaisin? Tän positiivisuuden on pakko olla kyllä vain hetkellinen mielenhäiriö ;D