Mä olen vihainen itselleni ja kropalleni. Vihainen itselleni, koska en ole saanut liikuttua niin paljoa kuin olin itselleni kirjannut ylös ja vihainen kropalleni, koska se esti osan tästä liikkumisesta. Mun ihmeelliset vatsakrampit palasivat taas. Koetin miettiä, että olenko syönyt jotain tavallisesta poikkeavaa, mikä tämän olisi aiheuttanut, mutta mikään ei viitannut siihen. Olenhan yrittänyt syödä koko ajan fiksummin. En siis uskonut kramppien tulevan ruoasta, mutta mistä mä sitä voin oikeasti tietää. Krampit alkoivat taas kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä vatsa ole kyllä vieläkään ihan kunnossa. Ja kaiken kukkuraksi sitten vielä eilinen meni päänsärynkin vallassa. Pää ilmoitteli ihan selvästi liikkumattomuudesta. Se ei meinaan yhtään tykkää liiasta makoilusta. Eilinen olis siis melkoisen tuskastuttava päivä. Tänään on päänsärky onneksi poissa, mutta vatsa ei taida vieläkään olla ihan kunnossa. :( Harmittaa ihan vietävästi! Sain mä kuitenkin jotain aikaseksi.

Ma: - (äidin apuna vaatehuoneen muutoksessa)
Ti: Reipas kävelylenkki 45min, lihaskuntoa kotona 15min (vatsat ja jalat)
Ke: Reipas kävely 30min, lihaskuntoa kotona 15min (vatsat ja jalat)
To: Hölkkä 20min, lihaskunto 10min (jalat)
Pe: -
La: Aamukävely tyhjään vatsaan 30min (vatsakipu)
Su: - (vatsakipu, päänsärky)

Maanantai oli päivä, jonka tiesin olevan tavasta poikkeava, koska me sovittiin äidin kanssa vaatehuonetreffit. Mä lähdin äidin avuksi vaatehuoneen siivoamiseen ja laittamiseen ja siinä meillä vierähtikin tunti jos toinenkin. Äidin vaatehuone keveni monta kiloa vaatteista, joita ei enää tullut käytettyä. Kivaa hommaa oli, mutta koska se vei aikaa, jäi multa liikunnat siltä päivältä pois listalta.
  Tiistaina sitten kunnon lenkille ja reippaasti pitikin mennä sateen pelossa. Uhkaavalta näytti taivas koko ajan, mutta kastumiselta säästyttiin. Sitten otinkin itseäni niskasta kiinni ja tein kotona lihaskuntoa. Ajattelin vähän kokeilla miltä se tuntuu tauon jälkeen, että kehtaanko palata takaisin salille kokonaan kadonneiden pienten lihasteni kanssa. Vatsat menivät vielä melko mutkitta, mutta jalat...ne kaipaavat todella kunnon salitreeniä.
  Keskiviikkona sama homma, nopea lenkki ja lihaskuntoa. Nyt jalatkin tuntuivat jo paremmilta, joten kai sinne salille uskaltaa palata. Siellähän ne lopulta sitten vahvistuu.Oli kyllä kiva huomata, miten kotitreenilläkin voi saada lihakset kipeiksi. Parempi siis tehdä joitakin liikkeitä edes kotosalla, jos salille ei pääse. Huonona puolena tosin tuli kipeeksi myös sellaiset paikat, joiden ei olisi tarvinnut. Häntäluu ei tykännyt lattialla tehdyistä vatsoista. Salilla kuitenkin laitteissa harvemmin näin käy.
  Torstaina olo olikin todella kevyt ja päätin, että käynkin heittämässä koiran pienen kävelylenkin jälkeen kotiin, se kun ei yhtään tykännyt mun juoksuideasta. Keli oli edelleen niin sateinen, eikä meidän herra lyhytkarvainen tykkää siitä yhtään. Jarrutteli taustalla koko ajan, että älähän mamma juokse. Tare oli siis parempi viedä kotiin. Jalat tuntuivat todellakin ihmeellisen kevyiltä. Juoksu kulki todella mukavasti ja olisin varmasti jatkanut pidemmänkin lenkin, mutta kello kävi jo niin ehtoon puolella, että pakko oli lopettaa ajoissa, että unestakin saisi vielä ihmisten aikaan kiinni. Tuntui kyllä niin hyvältä juoksu.
  Perjantain olin valinnut lepopäiväksi ihan tietoisesti, sillä viimeiset viikot olen ollut perjantaisin todella väsynyt. Sama oli tälläkin kertaa. Painuin töiden jälkeen suoraan päiväunille ja pakko sanoa, että se teki hyvää!
  Lauantai aamuna totesin herätessäni, että tästä tulee hyvä päivä ja lähdin suoraan sängystä lenkille. Ilma oli ihanan pirtsakka ja päätin, että nyt vedetään sitten pitkä ja reipas aamulenkki. Parin kilometrin jälkeen totesin, että nyt on samperi mentävä suorinta tietä kotiin tai jään matkan varrelle. Vatsakoruistukset alkoivat siis kesken lenkin ja meinasinkin käydä kaksinkerroin maahan makaamaan, kun kipu oli niin kova. Hetken aikaa hengiteltyäni suuntasin nokan kohti kotia ja sinne sitten jäin.
  Sunnutai meni siis toipuessa.


Olen hieman huolissani vatsasta. Nyt muistan kuitenkin selkeästi kolme kertaa saaneeni näitä kouristuksia ja koskaan en ole tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. On tosi inhottavaa, kun ei tiedä syytä. Flunssat sun muut on kuitenkin niitä tavan tauteja, mutta sitten kun on jotain erikoisempaa, niin huoli alkaa olemaan vähän toista luokkaa. Mä nyt kuulostelen mihin tää menee ja miten jatkossa. Onneksi blogista voi käydä kurkkimassa fiilikset jälkikäteen. Toivottavasti nää nyt menis nopeesti ohi. Ei enää ole niin pahat, mutta olo ei ole siltikään vielä 100%.

Toivottavasti te voitte paremmin! ♥
Mitäs teidän liikuntoihin kuuluu? Olenko ainut huono liikkuja?