Poiminta Iltalehdestä: 11 tavaraa, jotka naisen tulisi omistaa

lauantaina, syyskuuta 28, 2013

Vetäisin tänään sitten pitkästä aikaa parin tunnin päikkärit, kun oli niin uupunut olo. Tällä hetkellä mä sitten odottelen vaan unen saapumista, mutta tuntuu että piristyisin vain. Kai se uni tulee kun tuonne sänkyyn pötkähtää, mutta sitä ennen päätin tulla vielä postailemaan. Lueskelin tänään töissä iltalehden nettisivuja kuten joka päivä mulla on tapana muutenkin ja taas silmiini pompsahti uutinen, joka mun oli pakko poimia myös blogiin. Samalla ajattelin käydä läpi, että omistanko minä kaikki nuo uutisessa mainitut tavarat jotka yli parikymppisen naisen tulisi omistaa. Tässä siis uutinen poimittuna iltalehti.fistä.

On tavaroita, jotka jokaisen yli parikymppisen naisen tulisi omistaa.
(COLOURBOX)
Joihinkin vaatteisiin ja esineisiin sijoittaminen kannattaa, sillä niistä on iloa moniksi vuoksiksi eteenpäin.
1. Istuvat rintaliivit
Hyvät rintaliivit istuvat täydellisesti eivätkä hajoa pesukoneessa. Jos olet koskaan investoinut hyviin rintsikoihin, tiedät minkä eron ne tekevät esimerkiksi siihen, kuinka vaatteet istuvat päälläsi.
2. Käsilaukku
Osta kiva laukku. Älä missään tapauksessa tyydy mihinkään ilmaisversioon, jonka sait kaupan päälle jostain.
3. Musta bleiseri
Tähän kannattaa sijoittaa rahaa. Vaikka mielesi tekisi hankkia tämä jokanaisen perusvaate halpisketjun liikkeestä, osta mieluummin korkealaatuinen tuote. Kun huolehdit bleiseristäsi asianmukaisesti, voi käyttää sitä vuosikymmeniä. Tämä vaate toimii hyvin muun muassa työhaastatteluissa.
4. Ylellinen yöasu
Vietät paljon aikaa sängyssä (etkä välttämättä yksin), joten hanki itsellesi kaunis ja laadukas yöasu, äläkä nuku nuhjuisessa vanhassa t-paidassa.
5. Käytännöllinen kalenteri
Jokaisellahan melkein on iPhone, johon tallentaa menot. Mutta kalenteriin ylöskirjoitetut menot tuntuvat tärkeämmiltä ja pysyt kartalla, mitä olet sopinut.
6. Järkevät korkokengät
Hanki ainakin yksi pari korkokenkiä, joilla pystyt todellisuudessakin kävelemään.
7. Valkoinen t-paita
Valkoinen paita lyhyillä hihoilla kuuluu joka naisen vaatekaapin perusvarustukseen.
8. Pikkumusta
Pikkumustamekko on ehdoton hankinta. Osta sellainen, jossa viihdyt tilanteessa kuin tilanteessa.
9. Hiusharja
Teininä saatoit kulkea ympäriinsä takkutukka-lookissa, mutta aikuiselle naiselle se ei vain sovi. Usko pois, suoraan sängystä nousseen näköisenä kuljeskelevaa ei arvosteta.
10. Hienot aurinkolasit
Ne saavat sinut näyttämään hyvältä. Kaiken lisäksi kalliit aurinkolasit suojelevat silmiäsi auringolta.
11. Täydellinen kosteusvoide
Hanki sellainen voide, joka todella tekee työnsä eikä saa ihoasi näppylöille.
Lähde: Huffington Post
IL

Mikä on siis minun, kolmeakymppiä lähenevän naisen, tilanne tuotteiden osalta?

1. Istuvat rintaliivit on oikeasti asia, joka jokaisella pitäisi olla. Mun on ihan pakko myöntää, etten itse omista sellaisia vieläkään. Mulla on ihan ok rintsikoita, mutta ei sellaisia, joissa tuntisin oloni hyväksi joka tavalla. Vielä muutama vuosi sitten tilanne oli tosin vielä huonompi. Mulla taisi olla käytössä kolmet rintsikat kaiken kaikkiaan eikä niistä yhdetkään istuneet oikein mitenkään päin. Nyt mulla sentäs löytyy lähemmäs 15, mutta ei silti niitä täydellisesti istuvia. Ostoslistalle siis täydelliset rintaliivit!

2. Käsilaukku, voi käsilaukku. Löytyy! Löytyy kaksi liian kallistakin, mutta rakastan niitä täydestä sydämestäni ja kannan niitä mukanani vanhaksi asti, kunnes raaskin luovuttaa eteenpäin. Sitten noita halpislaukkujakin löytyy eikä nekään huonoja ole. Tämän kohdan sanoisin siis läpäiseväni :)



3. Löytyy musta bleiserikin, mutta juurikin se "halpisketjun" bleiseri. Äiti bongasi minulle työpaikkansa kirpputorilta aikoinaan Seppälän perus mustan bleiserin ja se onkin ollut mulla kovassa käytössä. Se siis alkaa siitä paistamaankin. Pitää siis ehdottomasti seuraavaksi ostaa hieman laadukkaampi bleisu, joka sitten kestäisi vuosia käytössä. Mä meinaan tykkäänkin bleisereistä paljon ja ne tuovat moneen asuun ryhdikkyyttä.

4. Ylellinen yökkäri... Kröhöm, mitäs jos ne vanhat nuhjuiset t-paidat tuntuvat niin ihanilta päällä, että siksi niitä tulee käytettyä öisin. Voin kyllä ihan satavarmaksi sanoa sen, että Niksukin tykkäisi enemmän siitä kauniista ylellisestä yökkäristä, entä näistä mun reikäisistä vanhoista paidoista ja pierukalsareista. Mutta kun ne ovat vaan niin mukavia päällä. Okei, lupaan ostaa yhden tai jos oikein repäisen niin kahdet vähän kauniimmat ja ylellisemmät yökkärit.

5. Käytännöllinen kalenteri. Kyllä mulla kalenteri on, mutta mikä on käytännöllinen? Sellainen missä jokaiselle päivälle on pieni siivu yhdestä sivusta vai kelpaako tuo minun missä yhdelle päivälle on yksi sivu? Mulla kun kalenteri toimittaa samalla vähän niin kuin päiväkirjan virkaa, niin siksi enemmän kirjoitustilaa. Olen kyllä miettinyt sellaisen pienemmänkin kalenterin hankitaa, mutta en sit taas jaksa kuljettaa mukana sataa pikku asiaa. Kalenteri siis löytyy, mutta käytännöllisyydestä en tiedä. Olen pärjännyt kyllä paremmin kuin hyvin.

6. Järkevät korkokengät, joo, tänne kiitos! Mulla on oikeasti monta paria korkkareita vaatehuoneessa, mutta arvatkaa vaan, onko yhdetkään niistä oikeasti järkevät? Noup, mutta voih niin ihania ja kauniita. Niksu mulle monesti "motkottaakin" siitä, että miksi mulla pitää olla niin tuhottomasti korkkareita jos en niitä kerran käytä. Noku... jos mä joskus saisin totutettua jalkani niihin :) Miten se sitten tapahtuu, kertokaa te paljon korkkareilla kävelevät mullekin! Olen suunnitellut jo pitkään laadukkaiden ja joka tavalla sopivien korkkareiden ostoa, mutta mistä niitä edes lähteä etsimään. Olen vähän hukassa. Niihin olisin kyllä valmis sijoittamaan rahaakin normaalia enemmän.  Eli puuttuu ne järkevät, vaikka korkkareita on monia!



7. Valkoinen t-paita on mulla ollut kyllä ostoslistalla, mutta sellaista mulla ei kyllä edelleenkään ole. Valkoisia toppeja on kyllä useampikin ja t-paitojakin muissa väreissä, mutta ei sitä valkoista. Ei vaan ole osunut vissiin eteen niin kivaa valkoista t-paitaa, että olisin sitten ostanut. Ja uskon, että tässä tarkoitetaan ihan vaan valkoista t-paitaa ilman printtejä, koska niitä multa löytyy ainakin kaksi.

8. Pikkumusta, eihän mulla ole tätäkään. Musta alkaa tuntumaan, etten taida nyt olla ihan ajantasalla näiden tuotteiden kanssa. Tiedän kyllä, että pikkumusta on ehdottomasti oltava joka naisella, mutta en mä ole koskaan kuvitellut tarvitsevani sellaista. Nyt kuitenkin mitä enemmän mulle tulee ikää, tavallaan ymmärrän tämänkin tarkoituksen. Ja lisää tuotteita ostoslistalle. Olisiko teillä hyviä vinkkejä pikkumustan ostopaikkaan?

9. Hiusharjoja multa löytyy kolmekin, mutta pakko myöntää, että olen toooodellla monena päivänä liikenteessä juurikin niillä sängystä noustuilla hiuksilla. Mä nukun useimmiten letti päässä, joten en sitten jaksa aamuisin alkaa sitä sukimaan mihinkään suuntaan. Eli mulla on tukka monesti sekaisin, mutta en ole kokenut sen olevan ihan järjettömän kamalaa. Kai se sitten on? Pitänee tässä asiassa sitten vain petrata, kun harja kuitenkin jo löytyy. Mutku tykkään sotkunutturasta. Saanko pitää edes parina päivänä viikossa? :)

10. Hienot ja kalliit aurinkolasit. Hmm, eihän tarvitse olla kalliit ollakseen hienot, vai? Multa löytyy useammatkin plehat, mutta ei todellakaan yhtiäkään yli kympin maksaneita. Hienoudesta en osaa sanoa, mutta kyllä ne ovat asiansa ajaneet. Tosin, olen kyllä harkinnut pyytäväni äitiä ja isäpuolta tuomaan marraskuiselta Dubain matkalta mukanaan mulle peililasiset Ray-Banit mikäli ovat halvemmat kuin Suomessa, mutta katsotaan nyt vielä, että raaskinko kuitenkaan. Pitää nyt vielä sitä miettiä. En ole varma sopiiko mun pyöreälle naamalle se Aviator-malli. Peilipintaan menin kyllä rakastumaan. Mutta ei, en siis omista näitäkään.

11. Viimeisenä vielä täydellinen kosteusvoide, sitä parhaillaan etsimässä. Toistaiseksi en siis ole sitä ultimaattisen parasta rasvaa tahi kosteusvoidetta löytänyt, mutta ei etsivä löydä. Toistaiseksi multa ei siis löydy tätäkään, mutta tahdon silti uskoa, että jonain päivänä mäkin saan ihoni näyttämään edes hitusen siloisemmalta, mitä se nyt on.


Mites te ihanat naiset siellä ruutujen toisella puolen. Omistatteko te nämä 11 asiaa, jotka iltalehden mukaan yli kakskymppisten tulisi omistaa? Olenko minä ainut matti myöhäinen vai onko kanssani muitakin?

Nyt mä taidan sujahtaa tuonne vällyjen väliin, alkavan pikku hiljaa houkutella melkoisesti :) Hyvää yötä teillekin <3

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Mun pitäis varmaan lukea yli kolmekymppisten listaa; mitähän siellä olis, tukisukkia ja kiinteyttäviä voiteita? :D Kakskymppisten listalta ei meikältä löydy kuin hiusharja ja aurinkolasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, anteeksi, repesin ihan ääneen xD Elähän nyt, kyllä sunkin pitää vaan tuota YLI kakskymppisten listaa lukea ♥ Voi sinua ihanaa :) Ja jos sullakin on vasta noin vähän tuotteita listalta, niin keruuseen muutkin ;)

      Poista
  2. Multa löytyy kaikki muu paitsi ylellinen yökkäri koska en tajua kuka haluaa nukkua vaatteet päällä. Sitä varten on peitto. Lisäksi meillä on niin kuuma asuntokin että ihan minkälainen yökkäri tahansa on liikaa.

    Samoin hyvin istuvat rintaliivit puuttuu ja olenkin jonkinaikaa jo suunnitellut että kävisin jossain liikeessä sitten kysymässä sitä oikeaa kokoa ja uhraisin sitten vähän rahaa niihin kalliimpiin. Jatkossa voi sitten ostaa edullisempia kun tietää ainakin koon ja vähän suuntaa muutenkin miten ne pitäisi valita.

    Mulla nyt ei onneksi kuitenkaan ole ihan kamalasti väliä vaikka ne istuisi vähän huonomminkin kun en ole mikää iso rintainen mutta ulkonäöltä ne tietysti olisi varmaan ainakin paremmat.

    Muut tolta listalta sitten onkin, tosin ensi vuonna tarvitsen vielä käytännöllisemmän kalenterin kun nyt eli sekin tavallaan on hankintalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Milmaa ♥ Sä olet siis hyvin kartalla ;)
      Mä taas en ymmärrä, miten joku voi nukkua ilman vaatteita :D Mä palelen niin paljon, että mulla on öisin yleensä jalassa sukat ja pöksytkin xD Ei riitä pelkkä peitto. Siitä tulikin mieleen. Joulupukilta voisi pyyttää uuden täkin, kunnon untuvaisen. Josko sillä sitten pärjäisi :)

      Mä kans suunnittelin, että jos kävin ihan asiantuntijan puheilla rintiskoista, että saisi tietää kunnolla kokonsa. Tekisin just noin niinkuin sä. Otetaas to do-listalle :)

      Kalenteri on kyllä hyvä olla. Jokaiselle omanlainen :)

      Poista
  3. Tääpäs oli kiva, saiskohan itsekin aikaiseksi postauksen mitä löytyy ja mitä ei.. ;) ( ja piru vie tota niveaa, vieläkään en o saanu omaani ku aina vaan hyllyt tyhjinä kaupassa :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, tee säkin tämmöinen :):) Olis kiva kuulla, olenko ainut joka ei täytä vielä näitä "kriteerejä" ;D

      Poista
  4. Siis tosi hauska postaus, voisin lainata idistä oman tontin puolella? Linkkaan toki tänne. :) Nyt listan kimppuun, olenhan jo YLI 30 vee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tee ihmeessä! Mun mielestä olis kiva kuulla mitä muilta puuttuu tai puuttuuko mitään :) Susta ei kyllä uskois, että olet yli 30! <3

      Poista