Livbox - syyskuu arvostelu

sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Mun viikonloppu on mennyt todella rauhallisilla ja möllöttävillä fiiliksillä. Mulle tuli taas nuo ihme vatsakouristukset ja eilinen mulla menikin sitten niiden kourissa. Masu voi onneksi tänään paremmin, mutta tänään sitten sainkin kaverikseni taas päänsäryn. Taas näitä hetkiä, kun itsestään tykkää niin hirveen paljon. Toivottavasti heti huomenna jo paremmin. Ja mitä luultavimmin niihän se menee, kun arki taas alkaa. Ja hui, samalla viimeinen päivä syyskuuta! Lokakuu on ihan ovella ja samalla se tietää sitä, että voi alkaa odottelemaan uutta Livboxia. Jee :) Palataan siis hetkeksi syyskuun boxiin ja sen sisältöön tarkemmin.


Olin alkuun todella iloinen syyskuun boxista. Tuotteet vaikuttivat todella kiinnostavilta ja oli varma, että moni niistä jäisi käyttöön ihan vakituisesti, mutta pieleen meni arvaus. Tämän boxin tuotteet eivät lopulta olleetkaan itselleni ihan sopivia tai muuten miellyttäviä, joten äiti taisi olla tästä boxista enemmän iloinen kuin minä ;)

Louis Widmerin puhdistusmaito oli tuote, jonka oletin sata varmasti jäävän vakituiseen käyttöön. Väärässä olin. Meistä ei tullut kavereita sitten mitenkään. Maito oli todella juoksevaa melko ohutta ja litkumaista. Yritin ensin pestä sillä täyden tällingin meikit. Ei kyennyt siihen ollenkaan. Hyvä ettei naama näyttänyt samalta kuin ennen pesua. Kokeili sitten kunnon puhdistuksen jälkeen tätä toisena puhdistuksena, mutta ei se niinkään oikein tuntunut hyvältä. Tämä oli myös melko kovin hajustettu. Tuoksu ei ollut omaan nenuun yhtään sopiva. Tämä siis lähti jakoon ensimmäisten kokeilujen jälkeen.

Toivoin todella, että uutuus Boss Jour Four Femme olisi ollut mun hajuvesikokoelmaan uusi ihastus, mutta toisin kävi. Pelkkä tuoksuttelu pullon suusta kertoi jo sen, että se ei ole mun makuinen ja viimein sen testaus iholle sai mut vakuuttuneeksi siitä, että se oli äidille juuri sopiva. Kokeilun vielä varmuudeksi tuoksuvoidettakin, mutta sama homma. Vaikka voide olisi muuten ollut ehkä ihan hyvä, mutta kun tuoksu ei osu kohdilleen, niin ei sitäkään tule käytettyä.

Clarins Beauty Flash Balm oli ensimmäinen tuote, johon todella ihastuin. Vaikka en kokenut sen vievän kasvoilta pois väsymyksen merkkejä, tuntui se muuten ihanalta ja jotenkin virkistävältä aamuisin. Lisäsin tätä aamuisin kasvoveden jälkeen ja tykkäsin sen tuomasta tunteesta iholla. Itse en kyllä nähnyt sen tekevän sen kummempia muutoksia kasvoilla, mutta se tunne olikin tärkeämpi. En silti sanoisi tarvitsevani tätä tuotetta, mutta onhan se ihan kiva "turhake".

Luomivärit eivät omalla kohdallani oikeastaan koskaan voi mennä mönkään. Vain siinä vaiheessa jos tuotteessa ei ole pigmenttiä nimeksikään. Lähdin siis innolla kokeilemaan Max Factorin Wild Shadow Potsia.


Minä sain mustan luomivärin, jossa semikokoista hopeaa glitteriä joukossa. Luomiväri on ihan kiva, mutta kuivana ei mikään huippupigmenttinen. Kerrostamalla saa tummuutta, mutta en silti sanoisi sen olevan ihan musta. Tuommoisena perusluomivärinä menee oikein hyvin kyllä. Kosteana en luomiväriä ole kokeillut, sillä harvemmin niin teen minkään luomivärin kanssa muutoinkaan. Tykkäsin kyllä silti tästä ja väri oli helppo työstää, häivyttyi siis hyvin. Tässä vielä koko kasvot kuvattuina.



Viimeisenä sitten vielä Dr. Bonner Magic Soap, jonka kokeilu mulla jäi viime tinkaan. En meinannut mitenkään muistaa ottaa saippuaa mukaan äidin luokse, kun menimme pesulle. Vasta viime perjantaina se muistin napata matkaan.  Enpä omasta mielestä jäänyt paljosta paitsi. Sinne se äidin käyttöön jäin. Ensinnäkin, ruusuntuoksu on edelleen mulle vähän njääh, joten en mielellään sitä tuoksua käytä ja mulle sattui tulemaan juuri sen tuoksuinen. Toisekseen, kun mulla on sen verran herkkä hipiä, ei tämä senkään puolesta tuntunut täysin sopivan. Saippua pesi natisevan puhtaaksi ihon ja ihon täysin kuivuttua, mulla olikin hilseilevän kuivat kintut. Ei siis tämäkään jäänyt käyttöön. Myöskin tuollaiset  palasaippuat vartalon pesussa koen todella vaikeiksi. 


Vaikka syyskuun Livboxista ei mulle käteen jäänytkään montaa miellyttävää tuotetta, olin silti boxin sisältöön tyytyväinen. Tutustuin uusiin tuotteisiin, vaikkeivät olleetkaan ihan sopivia. Mites teidän kohdalla kävi? Oliko teille sopivia?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voi apuva, taaskaan mä en oo saanu aikaiseksi näitä testattua -siitä voinee päätellä ettei ollut tarpeeksi houkuttelevia tuotteita? :D Ei, kyllä on ollut tarkoitus mutta jotenkin vaan jäänyt. Ja innolla jo odotellaan uutta pakettia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sun kanssas :D Mä ajattelin silloin, kun Livboxia aloin tilaamaan, että kans kokeilisin niitä tuotteita vasta sitten, kun edelliset samantyyliset olis käytetty. Nii varmaan. Mä olen niin intopiukeena yleensä, että heti pakko ottaa testiin :D Pistähän siis kokeillen :)

      Poista
  2. Jööses kun on upea meikki ja kaunis nainen. Jäin oikein tuijottamaan... Eritoten toi huulipuna, mieletön. Itse en varmaan uskaltaisi noin tummaa, vai josko joskus sittenkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kaks kertaa, että uskallanko edes pistää koko naama kuvaa tästä meikistä. Tuo huulipuna on tosiaan melko katseenvangitisija ja pähkäilen edelleen, että sopiiko se mulle edes ollenkaan. Mun huulet kun on melko isot ja tuollaisella värillä hallitsee vahvasti. Varmasti uskaltaisit! Kokeile ainakin <3

      Poista