Kesäsaalis purkua osa 7, Helsingistä

keskiviikkona, syyskuuta 11, 2013

Pakko tänään höpötellä kevyemmistä asioista, sillä mä olen viettänyt yön homeen kanssa. Siis painajaisten merkeissä. Unessa mä kasvoin itsekin jo hometta. Ei ollut kiva herätä aamulla mustien silmänalusten kanssa ja saada pieni sydäri peilin edessä. Olin varma, että home oli muuttanut silmiini. Onneksi asia valkeni minulle pöntöllä istuessa ja tajusin olevani lähdössä töihin. Oli muuten kerrankin huojentava ajatus. Ja luoja mikä väsymys oli. Sain taas työmatkan taistella umpeen painuvien luomien kanssa. Nytkin mulla meinaa suu revetä haukottelusta. Vaikka nukuin todella sikeästi, olen silti niin väsynyt. Kiitos painajaisten. Tänään joudun pääsen muuten taas kidutuspenkkiin pehmeään hammaslääkärin tuoliin suu ammolleni. Seuraavan hampaan paikkaus. Jos todella hyvin käy, mä nukun koko operaation ajan :D. Toiveajattelua vaan. Mutta siis sitä kevyempää asiaa. Shoppailuja ♥ Tää on viimeinen kesäsaalis postaus. Sit päästäänkin viime aikaisiin haalintoihin. Nyt mä en kyllä varmastikaan voi ostaa mitään, kun tuo kylppäri luultavimmin imaisee lompakon tyhjäksi.

Mutta tosiaan, äidin kanssa vietettiin tänäkin kesänä Helsinki-päivää ja tätä tullaan ehdottomasti tekemään joka kesä. Oli niin mukavaa pörrätä yhdessä kaupasta toiseen. Pitäisi kyllä Helsingissä pörrätä muuallakin kun niissä kaupoissa, mutta ei sekään huono idea ole ;) Saaliiksi päätyi tällä kertaa tällaista.

GINA TRICOT kynsilakat 9,95€/3kpl

Mä tykkään ihan hirmuisesti Ginan kynsilakoista. Ovat olleet kaikki todella hyvänlaatuisia ja värivaihtoehtoja on paljon. Tällä kertaa mukaan lähti ihana nude, syksyä varten viininpunainen ja pinkkiä kultaisella shimmerillä en vaan voinut vastustaa. Nudesta tulikin jo yksi suosikeistani. Viininpunaista en ole vielä saanut aikaiseksi testata ja pinkkiä sutaisin yhden kerroksen viime viikolla. Ei ollut kuvauksen arvoinen, kun en jaksanut panostaa lakkaamiseen tarpeeksi. Ehkä ihan hitusen huonompi laatuinen kuin muut Ginan lakkani. Joskin huonolla testauksella ei tarkkaan sitä pysty sanomaankaan.

GLITTER korvakorut 4,50€

En pystynyt vastustamaan näitä ihania risti korviksia Glitterissä. Olin niin varma, että otan nämä heti käyttöön, mutta kuten arvata saattaa, sillä ne nököttävät korurasiassa edelleen koskemattomina. Nyt pitäisi oikein ottaa itseään niskasta kiinni ja vaihdella näitä koruja.

H&M huppari 24,95€

Uusi lempparihuppari on löytynyt. Ihana khakinvihreä paljetein koristeltu huppari oli pakko saada. Kovasti on ollut jo käytössä. Pakko vieläkin ihmetellä, että miten moinen väri voi sopia meikäläiselle. Ja kaiken lisäksi tuo väri saa kuulemma silmäni näyttämään entistä vihreämmiltä. Oli miten oli, niin tykkään tuosta ihan hirmuna. Ja nyt kaikki tummemmat ja murretut värit muutenkin himottaa. Kirkkaat saavat väistyä niiden tieltä.

H&M vyölaukku 9,95€

Olin ihan satavarma, etten enää ikinä koskaan tulisi käyttämään vyölaukkuja. Noita ysäri vatsanalusmötkylöitä kun näkyi aikanaan joka toisella ja itsellänikin niitä taisi olla lähemmäs kymmenkunta. Yliannostus oli siis taattu. Ja muutenkin, eihän ne nyt oikeasti ole edes hienoja. Kunnes nyt Hennesillä törmäsin tuohon ohueen pieneen. Se oli pakko saada. Ja miten kätevä tuo onkaan. Ei tartte enää lenkeillä kantaa puhelinta kädessä ja survoa avaimia rintsikoihin turvaan. Mahtuvat täydellisesti tuohon pieneen laukkuun. Olen vakuuttunut sen tarpeellisuudesta. Yksi parhaimmista ostoksistani. Ja mikäli tuota hävettää pitää näkysällä, pysyy se pienuutensa ansiosta hyvin paidan alla piilossa ;)

MIC MAC lompakko 11,34€

Olin vakaasti päättänyt, että tältä Helsingin reissulta ostaisin itselleni uuden lompakon. Johan vanha oli niin monta vuotta vanha, että ansaitsi jo jäädä eläkkeelle. Vakaasti olin päättänyt, että Michael Korsin lompakko lähtisi matkaani mukaan, mutta jotain tapahtui. Hypistelin Stockalla Maikkelia, mutta kultaisen logon puuttuessa, en tahtonut kuitenkaan tyytyä hopeiseen versioon. Jäin siis vieläkin muhittamaan lomppakkoajatusta. Kuitenkin lompakkokeijut olivat matkassa mukana ja MicMacissä sopivasti paljon alennuksia, joten lompakko löytyi sieltä. Tykästyin malliin, joten pakko oli ostaa. Lompakko pääsee parempaan syyniin toisessa postauksessa.

MIC MAC tumput ja pipo 11,46€

Kerrankin olin hyvissä ajoin liikenteessä talvivarusteiden aikaan. Ei siis tarvitse ensimmäisten pakkasten aikaan palella ja lähteä kiireesti etsimään uusia lämmikkeitä. Nämä täydelliset yksilöt oli pakko ostaa heti. Oikeasti odottelen jo, että pääsen käyttämään näitä. Vihdoin löysin just sellaiset, mitä olen jo pitkään haaveillut :)

ONLY pitsihelmaiset topit 24,95€/2kpl

Taas niitä toppeja. Mulla on näitä jo vaikka muille jaettavaksi. Mutta nuo pitsihelmaiset vaan ihastutti, että pakko oli saada. Ja tuo neopinkki, oih!

STADIUM Adidas laukku 19,90€

Mulla on todellakin ollut jotkut shoppailukeijut matkassa mukana koko kesän, kun olen tehnyt niin hyviä löytöjä. Tätäkin Addun laukkua olin katsellut jo pitkään himoiten, mutta viidenkympin hinta ei kiinnostanut. Mutta kuinka ollakaan, Helsingissä tämä oli juuri sen päivän tarjouksena ja mä sain sen :) Äiti osti saman, mutta mustana. Eli voidaan tarpeen vaatiessa vaikka vaihdella :) Laukku on ollut just täydellinen. Moottoripyörän kyydissä eritoten. Saan laukun tukevasti olan yli ja se imee itseensä tavaraa tuhottomasti.

STADIUM Warp nappicollege 14,95€

Ja toinen ihana löytö Stadiumista oli tämä maastokuvioinen napillinen college. Kevyt takki syksyyn ja värimaailma just ihana. Mitäpä tästä muuta sanoa.


Seuraavana vuorossa jotain sellaista, mikä saattaa järkyttää monia. Oikeastaan järkytyin itsekin, kun lopulta kotona ynnäsin kuitit yhteen ja näin konkreettisesti sen summan, mitä olin pelkkiin meikkeihin käyttänyt. Joksin, olin vakaasti jo päättänyt, että suurimman rahan tulen syytämään näihin himoitsemiini tuotteisiin ja niinhän siinä kävi. Ja voin kertoa, etten ole katunut yhtään. Olen niin vakuuttunut näistä. Älkää järkyttykö ♥

STOCKMANN M.A.C. meikit yhteensä 195€

Kyllä vaan, tuli ostettua sit reippaan puoleisesti. Nämä vaativat ehdottomasti parempaa ja yksityiskohtaisempaa esittelyä, joten omassa postauksessa sitten enemmän.


Sainko yhtään hyviä saaliita teidän mielestänne? :)
Nyt mä koetan kasata homeaivoni taas kartalle, sillä ajatukset ei pysy kasassa laisinkaan.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Mä haluun ton vyölaukun kans! Vaikka nyt kaikki roinat kulkeekin kätevästi vaunuissa niin ennen aina kaipasi jotain mihin just kännyn ja avaimet saa lenkille mukaan! Ja toi laukku näyttäis olevan melkosen sopiva hoitolaukuks ;) (montahan niitäkin muka tarvis, meillä jo kaks ja niistäkin vaan toinen käytössä..)
    Onko ginan lakat susta parempia kun Cubuksen? Ihania värejä ♥
    Kivoja ostoksia muutkin :) Ja kiva kasa uusia meikkejä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeasti kätevä vyölaukku! Suosittelen ihan hirmuisesti. Ja varmasti muuten tuo Addun laukku sopisi täydellisesti hoitolaukuksi. Hih, mulla on siis jo tulevaisuuden varalle jotain ;D Jos siis luoja meitä joskus sillä lahjalla suo.
      Mitä, mitä mitä?? Onko Cubuksella joku oma lakkamerkki? Vai meinaatko niitä Dependin lakkoja? Jos niistä, niin tykkään enemmän Ginan lakoista.
      Joo, hups, meikkejä vähän lisää :D

      Poista
    2. juu siis dependiä tarkoitin. Täytyypä seuraavalla kerralla kurkata oisko ginalla kivoja värejä :)

      Poista
    3. Katso ihmeessä. Mun mielestä hinta-laatusuhde paljon parempi Ginan lakoissa. Joskin on toki jotkut niistäkin heikompia. Kokeile tai sit meillä kokeilet ;)

      Poista
  2. No hitsi. Mullahan on toi sama lompakko, unohtuneena ja käyttämättömänä. Pitäisiköhän kaivaa esiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on :D Mä tykkään siitä kyllä ihan hirmuna :) Kaiva vaan käyttön ;)

      Poista
  3. Mä tarttisin tuollaisen vyölaukun myöskin lenkkeilyä varten. Just semmosen jonka saisi jonnekin piiloon tai muodikkaasti esille, kuten esim. käsivarteen. Avaimet, puhelin ja muutama kolikko olisi kiva mahtua mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan huisin kätsä. Toinen hyvä olisi kyllä kans se käsivarsipussukka. Siinä olisi paljon mukavampi pitää puhelinta, kun kuuntelee musiikkia :) Hennesin nettikaupassa ei enää näyttänyt noita vyölaukkuja olevan, mutta kannattaa kurkkia kaupoista vielä. Clas Ohlsonilta taas sai niitä käsivarsi pussukoita :) Siis esimerkiksi :)

      Poista