Kylpyhuoneremontti - positiivisia yllätyksiä purussa

tiistaina, syyskuuta 17, 2013

Mä olen tänään ollut kuin pebaan ammuttu otso. Syy oli oikeasti niin naurettava, mutta jo valmiiksi uupuneena syy tuntui suuremmalta mitä oli. Ja oikeastihan mulla olisi syytä olla vain iloinen. Kylppärin purkuvaiheessa ei löytynyt mitään pahoja ylläreitä ja kosteuttakaan ei lopulta ollut niin paljon mitä olimme odottaneet. Purkutyöt jatkuvat vielä huomenna ja odotettavissa on varmasti sama näkymä kuin tänään, joka sai multa tippumaan hiukset päästä.



Purkuhommat ovat jo nyt todella hyvällä mallilla ja kai tuosta järkyttävästä pölykerroksesta sen voikin päätellä. Meidän koko pieni huusholli oli ihan täynnä tuota mikropölyä ja tälläkin hetkellä mulla on kurkku ihan kipeä, eikä imurointi ja pyyhkiminen kaikkea pölyä tietenkään saanut pois. Tuo pöly siis sai mut kiukun partaalle. Tätähän oli odotettavissa, mutta tänään en olisi jaksanut. Onneksi äiti oli niin kultainen, että tuli avuksi.

Purku vaiheessa ei siis ilmentynyt enää mitään pahoja ongelmia. Ei ollut kosteutta oikeastaan yhtään enempää, eikä homettakaan lopulta ollut ihan kamalan paljoa. Nyt kun kaikki laatat on purettu ja tilanteen näkee kunnolla, on jotenkin huojentunut olo.



Saunan ja suihkun välinen seinä, josta home löytyi, olikin pelkästään lattian rajasta homeessa, eikä se ollut levinnyt siitä pidemmälle. Kosteutta löytyi kyllä myös viereiseltä seinältä jonkun verran, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Onneksi siis jotain positiivisiakin uutisia huonojen jälkeen.



Tänään on siis pitänyt kiirettä ja nytkin mun pitäisi olla jo matkalla tuonne sängyn uumeniin, mutta piti pikaisesti vielä päivitellä tilanne. Josko nyt voisi yöt nukkua levollisemmin, ilman home ajatuksia. :)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hei Jei=) Kerranki jotain positiivista, mutta tarkoittako tää nyt sitä että ootte ihan työntouhussa lauantaina? Mulla tää lentsun poikanen ei ota talttuakseen joten ilmotin S:lle eilen että messuille mennään vaikka pää kainalossa;)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö saanu mun viestiä eilen :o Lähetin, että ollaan tulossa kyllä :) Ei me vielä vissiin päästä ite tonne tekemään mitään. Vasta sitten, kun remppamiehet ovat vetäneet vesieristeeseen asti.

      Voi kurja lentsu :( Onko muut kuin sinä kipeenä? Kurjaa :/

      Poista
  2. Toi pöly on är-syt-tä-vää! Sen takia onneks ei asuttukkaan meidän kämpässä rempan aikana, oisin saanu hermoromahduksen pelkästään pölyn takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Se sai mut eilenkin ihan raivon partaalle. Niin ärsyttävää! Onneksi te ette joutuneet olemaan pölyn keskellä! Josko tänään enää ja sitten alkaisi pikku hiljaa olla vähän puhtoisempaa :)

      Poista