Kesäisesti liukuva

torstaina, heinäkuuta 12, 2012

Monissa blogeissa ollaan upeasti koristeltu kynsiä liukuvärjäämällä ja tietysti mun piti myös päästä samaa tekniikkaa kokeilemaan. Viimeksi joskus kauan sitten liukuvärjäystä kokeilin ihan tavallisella keittiösienellä, missä toinen puoli on karhea. Eipä se jälki sillä mitään kovin hurrattavaa ollut, mutta nyt joka paikassa on vilahdellut meikkisieni. Ja oi kyllä, sillä oli mukava työskennellä.


Eli tarvitset alkuun sopivat kynsilakat, jolla liukua haluat alkaa toteuttaa. Värit kannattaa kyllä mielestäni valita melko läheltä toisiaan, että liukuma onnistuu nätimmin. Mä olisin ehdottomasti voinut valita värit vähän paremmin...


Sitten teet lakoilla sieneen raidat ja ei muuta kun töpöttelemään kynnelle. Suosittelen ottamaan jonkun lehden alle, ettet sotke mitään kallisarvoisempaa.


Töpöttelyä edestakaisin olisi varmaan ollut kannattavampaa tehdä enemmän, että liukuma olisi ollut suurempaa, mun kynnet näyttää mielestäni ihan vaan raitasilta. No, ensikertalaisena oppii ja seuraavalla kerralla sitten paremmalla onnella. Ja ehdottomasti kannattaa laittaa esim. valkoinen lakka tuonne aluslakaksi, että muut värit toistuu paremmin. Mulla siis oli vain väritön lakka alla ja omat kynnet paistoi aika paljon läpi.


Ja ei hätää, vaikka lakat meneekin nahalle, korvapuikot viuhumaan ja näin saat siistit reunat (ainakin mukamas).

kuvat: Janet

Loppuun vielä päällyslakka ja näin on valmis lakkaus. Kyllä nämä ainakin kesäiset ovat, jos ei liukuvärjätyn näköiset. Eli omina havaintoina koen, että lakkaa pitää olla tarpeeksi sienellä, aluslakaksi suosisin valkoista, töpöttelyä edes takaisin kannattaa tehdä aika paljon liukuman onnistumiseksi ja viimeisenä valita värit melko läheltä toisiaan. Kyllä nää mun kynnet nyt kai sitten ihan menettelee.

Joko te olette kokeilleet tätä tyyliä? Vai tykkäättekö liukuvärjätyistä ollenkaan?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Onpas herkulliset! Tuli ihan mieleen twister-jäätelöt. =P

    Olen kokeillut liukuvärjäystekniikkaa, mutta ihan vain töpöttämällä väriä toisen värin päälle. Tätä täytyy päästä kokeilemaan heti kun kynnet on paremmassa kunnossa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :D Harmillisesti noista ei kyllä nuolemalla mitään hyvää makua lähde irti ;D

      Joo, tolla töpötystekniikalla mäkin olen aiemmin kokeillut, mutta tuolla meikkisienellä työskenteky oli musta paljon miellyttävämpää. Toisin, eipä noi kovin liukuvärjätyltä näytä... Mut kokeile ihmeessä ja pistä kuvaa esille :)

      Poista
  2. Kivat kynnet, tykkään. En oo kyllä koskaan kokeullut moista mutta alkoi kiinnostamaan.

    Mulla on tällä hetkellä melko samat sävy kynsissä, kummassakin kädessä muutama oranssi kynsi ja loput keltaisia. Pitäis poistaa nää kuluneet lakat ja attelin laittaa samat uudestaan mutta nyt tekis mieli kokeilla tota liukuvärjäystä vaan eihän mulla ole tietenkään sopivaa sientä siihen tässä heti käsillä :( Et kiitos vaan harmituksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku säkin tykkäät :) Suosittelen kyllä ehdottomasti koklaamaan :)

      Mä oon laiska aina alottamaan kynsilakan poiston ja uuden laitoin, mut sit ku alottaa nii kiva touhuta :) Mulla löytys noita sieniä, pistäkö lentopostilla tulemaan? :) En tietenkää halua aiheuttaa harmitusta ♥ ;)

      Poista
  3. Olen kans liukuvärjäyksiä ihastellut ja ajatellut että voisi joskus kokeilla. Ihanan pirtsakat sulla ainakin tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ehdottomasti! Ja meikkisienen puuttuessa voi kokeilla ihan tavan sienelläkin. Vähän vaihtelua ainaisille yksivärisille :) No pirtsakat nää kyllä on :)

      Poista
  4. Hei aivan ihana idea! Oon muutamassa muussakin blogissa törmännyt liukuvärjättyihin kynsiin, mutta tää on kyllä ehdottomasti helpoimman näköinen "ohje" - kiitos tästä, tuun varmasti kokeilemaan :) Ja mikäli tuun siitä blogissani kirjoittamaan, saan varmaan mainita sen yhteydessä idean saaneeni täältä blogistasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ehdottomasti :) Tää oli munkin mielestä helpoin tapa mihin olen törmännyt. Vaikkakin mulla ei tää eka kerta mennytkään ihan putkeen, mutta harjoitus tekee mestarin :)

      Nii, ja tietysti saa mainita :) Ja kiitos kivasta kommentista <3

      Poista