Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä. Ja sehän enteilee auttamattomasti ukkosta. Olimme illalla käymässä jo nukkumaan, kun näin takapihalla välkkyvän. Jyrinä tuli todella perässä, eli kaukanahan tuo vielä oli. Ei muuta ku kamera kouraan ja kuvaamaan. Eikä mennyt kauaakaan, kun kilpailtiin Niksun kanssa, kumpi saa paremmat kuvat.

Tässä parhaiten onnistuneet kuvat ja varmaan puolen tunnin verran kökittiin pihamaalla. Piti olla aika nopea reaktio, että kerkesi saada tallennettua kameralle. Lopulta vesisade yltyi niin kovaksi, että oli pakko siirtyä kesähuoneen puolelle katsomaan salamoita. Upeitahan ne oli. Väsy alkoi painaa ennen yhtä niin kovin ja ukkonenkin siirtyi kauemmas, niin oli aika lähteä untenmaille. Juuri kerkesin vaipua melko syvään uneen, kun havahduin ihan kamalaan paukkeeseen. Ukkonen oli tullut suoraan yllemme. Siinä vaiheessa ei enää todellakaan ollut mielessä mennä kuvailemaan, vaan mahdollisimman turvalliseen paikkaan kotona. Taivas välkkyi koko ajan valkoisena ja pauke oli ihan mieletön. Piti äkkiä käydä vetämässä kaikki töpselit irti seinästä ja meidän eteisessa sulakerasiakin paikkui. Vielä ikinä en ole ukkosta näin kovin pelännyt. Se oli suoraan yllä ja se ääni, hui! Enhän mä siinä vaiheessa enää saanut unestakaan kiinni vaan odotin niin pitkään, että se oli ohitse. Kyllä pelotti ja kovaa. Äiti kertoi, että ukkonen oli sytyttänyt monta tulipaloakin. Onneksi me säästyimme sellaisilta. Vielä ikinä ei ole näin päällä ollut. Kyllä sitä vaan on pakko kunnioittaa noita luonnonvoimia. Ja se määrä mitä vettäkin tuli, tuntui että ne jättipisasarat tulee katosta läpi. Ukkosta on kyllä ihan kivaa katsella kauempaa, turvallisen välimatkan päästä, mutta se ei todellakaan ole kivaa kun se on oikeasti päällä.