Tuttavallisesti spydäri

perjantaina, tammikuuta 20, 2012

Eilen oli rankka päivä ja lopuksi kulutin loputkin energiat salilla ja lumitöissä. Eikös siinä tohinassa tullut kaamea nälkä. Äkkiä kotiin tekemään ruokaa ja nam, mulla olikin ollut pyttipannua ikävä :D

kuva: Janet

Eli yks paketti HK Blö
Keitettyjä perunoita
Iiiiso sipuli ja
grillimaustetta

Kuullota sipulit, pistä kuoritut ja pilkotut potut paistumaan ja lopuksi makkarat. Mausta lopuksi mieleiseksi. Voin kuulkaas kertoa, et helppo ja hyvä ruoka. Ketsuppia päälle ja se on siinä.

Tänään olis tarkoitus mennä kokeilemaan spinningiä. Mua vähä kauhistuttaa. Olen kuullu puolesta sekä vastaan aika paljon, mutta eihän se selviä kuin kokeilemalla sopiiko kyseinen laji mulle. Tykkään pyöräilystä noin muuten tosi paljon varsinkin ihanilla hiekkatiellä, mutta kuinka taittuu hikilajina. Se jää siis nähtäväksi.
Ootteko te käyny? Mitä tykkäsitte?

Oikke muksaa perjantaita ♥

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hyvännäköstä!!

    Spinningiä kokeilin kerran jokunen vuosi sitten, enkä tykänny yhtään :P Enkä varmaan saanut pyörää säädettyä sopivaksi, kun tuntui niin hankalalta.
    Mutta monet kaverit tykkää ja käy säännöllisesti. Ja näyttäis spinningtunnit olevan aika täysiä meidän salilla :) Kerro sitten tykkäsitkö!

    VastaaPoista
  2. Jannika: Ja hyvän makuista :) Sä et varmaan syö, ku tuossa on perunaa?

    Jotenki mulla on kans sellanen fiilis, et se ei välttämättä nappaa mua, mut tulen toki kertomaan, miten meni :) Meidän salilla kans tuntuu spinning olevan suosittu, tunteja paljon ja käviöitä kans.

    VastaaPoista
  3. Ah, mä rakastan spinniä. Jostain kumman syystä siellä en kuitenkaan ole käynyt yli vuoteen, ja mitä pidemmäksi tauko venyy sitä vaikeemmalta sinne meno tuntuu (pelkään että kuolen sinne :D ). Mutta aion tässä ennen kesää itseni rohkaista ja kuolemaakin uhmaten pyörän varata, se fiilis rankan treenin jälkeen vaan on niin mahtava. Hyvä ohjaaja (=raivohullu rääkkääjä) on tässä kyllä ehdoton, muuten loppuu into jo alkumetreillä. Homma kun loppujen lopuksi on aika ykstoikkosta, sen takia se kotipyöräkin on niin hävettävän vähällä käytöllä..

    Mitäs tykkäsit tunnista?

    VastaaPoista
  4. maisamiisa: Kyllä, hyvä ohjaaja on ehdoton ja onneksi mulla oli sellainen. Kuolemalta tuntui, mutta selvisin :D Teenkin ihan erillisen jutun kokemuksesta :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä välillä perunaa syön, jos sitä on jossain tarjolla. Esim. vanhempien luona. On se niin hyvääkin :) Kotiin en kuitenkaan melkein koskaan osta perunaa.
    Tää kyllä näyttää niin hyvältä, et vois tehdä joku päivä :D

    VastaaPoista
  6. Jannika: Aa, okei :) Mä taas en oikeesti elää ilman pottuja, ne on niiiiiiin hyviä :D Mut koklaa ihmeessä, tuo on hyvää :)

    VastaaPoista