Liikunnat vko 27

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Se tunne, kun sydän tunkee kurkusta ulos ja happi ei kulje. Kylmä hiki virtaa pitkin kehoa, paikka ja aika ihan hukassa. Hetken saatoin jopa kuvitella kuolevani. Katsoin viereeni ja siinä toinen hengitteli ihan rauhassa, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sängynpäädystäkin kuuluu koiran tuhinaa. Olenkin siis omassa sängyssä ihan turvassa, vaikka hetki sitten olin varma, että se tumma hahmo saa mut kiinni. Hetken aikaa piti haukkoa happea ja ihmetellä keskeytynyttä unta. Mikä ihme niistä aina herättää ja varsinkin tällä tavoin, että tuntee kuolevansa? Oli meinaan mahtavaakin mahtavampi syke ja ties kauan olin unta nähnyt. Havahduin unesta muutaman minuutin ennen herätyskellon soittoa. Mietiskelin unen tapahtumia ja ne jäivät hiukan vaivaamaan mieltäni. Miten se kaikki tuntuikin niin todenmukaiselta vaikkakin utopistiselta? Ihan kamalaa. Eikä se uni pelkästään ollut sen tumman hahmon karkuun pääsemistä, vaan unessa oli niin paljon suuria pelkojani, että ne tosiaan jää mieleen pyörimään. Ja nyt ei kuitekaan ole kyse mistään örkeistä vaan niistä, että toisen menettää tai että toiselle sattuu jotain pahaa. Se, että menettää itsensä, jos yhtään tiedätte mitä tarkoitan...


Mun maanantai alkoi siis kovin mietteliäissä tunnelmissa. Vaikka kyse onkin vain unesta, niin mulla jää nämä pahat unet usein mieleen vaivaamaan. Jääkö kellekään teistä? Eikä tuo ilmakaan mikään kovin pirtsakka ole, joten en ole tainnut edes kunnolla herätä uuteen viikkoon. Kaippa se tästä.

Eilen oli siis taas PartyLitet, siellä Skeitin luona. Jep, arvasitte oikein, tottakai mä ostin. Ja nyt on sovittu se päivämäärä, milloin on mun konsultoinnin aloitus kutsut. Mä vaan pelkään, etten saa sitä vaadittua myyntiä rikottua ja tämäkin homma jää sitten vain haaveeksi. En muista, kerroinko viimeksi (enkä tietenkään jaksa tarkistaa.. :D), että myynnin tuona päivänä pitää tosiaan ylittää tietty summa, että aloituspaketin saa itselleen? Olen sanonut jo kaikille, että saa tuoda mukanaan kavereita ja kaverinkavereita, että mä onnistuisin tavoitteessani. Ja he, ketkä eivät kutsuille pääse, toki voivat tehdä tilauksen multa erikseen niin, että tuotteet lähetetään perästä päin. Koitos olisi siis 25.8.lauantaina klo 18:00. Eli mikäli joku haluaa tulla, niin taas vaan viestiä vaikka mun sähköpostiin :) Olette kaikki enemmän kuin tervetulleita :)

Mutta sitten vuoroon taas viime viikon liikunnat. Jalat tosiaan huuteli hoosiannaa rakkojen ja muiden kipujen takia, joista onneksi selvitty kunnialla ja jatkossa tiedän teipata koipeni rakkoja ennaltaehkäisevästi. Äidin kanssa huomattii iloiksemme, että kunto on noussut hyvin, ja vetäisimmekin perjantaina ensimmäisen kunnon hölkkälenkkimme :) Voi sitä ilon määrä, kun pystyimmekin hölkkäämään koko matkan ja vielä puhumaankin :) Joskin Taren takia piti välillä pysähtyä.. Pitihän toisen saada tehtyä tarpeet. Vieläkin ajatus nostaa hymyn huulilleni. Pitää mennä mahdollisimman pian uudestaan :)


Ma: Zumba 1h, pyörällä sinne yht. 8km n. 25min
Ti: reipas kävelylenkki (välillä juosten) n. 9km 1h 30min
Ke: Sali (treenipvä.1) 1h 10min, kävelylenkki n. 6km 1h 10min
To: Sali (treenipvä.2) 1h 15min, hulapyöritys 5min
Pe: Pyöräily n. 9km 35min, hölkkälenkki n. 4,5km 40min
La: -
Su: - (imurointia ja lattioiden pesu) (<- yritän vain lohduttautua tuolla :D)


Tällaista siis viime viikolla. Katsotaan miten sitten tämä viikko edetään. Tänään vissiin jää zumba välistä, sillä tämän hetkisten tietojen mukaan, meille pitäisi olla tulossa pitkän matkan vieraita. Mitä ihmettä mä teen tarjottavaks??? :O

Mites teillä alkoi uusi viikko? :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Moikka!:) Millainen kuntosaliohjelma sulla on? Mun pitäis alkaa käydä salilla kanssa, mutta jotenkin niin vaikeaa mennä sinne niiden himopuntteilijoiden joukkoon..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ewelyn! ♥
      Täältä löytyy mun tän hetkinen saliohjelma:
      http://my-fantazya.blogspot.fi/2012/01/saliohjelma.html

      Ei kannata välittää muista kanssakävijöistä. :) Jokainen tekee omilla painoillaan ja jokaisen on aloitettava jostain. Enkä usko kenenkään kiinnittävän huomiota toisen treeniin, sillä jokainen kuitenkin tekee siellä itsekseen kaiken. Suosittelen ehdottomasti menemään ja jos alkuun tuntuu inhottavalta mennä yksin, niin ota kaveri mukaan :)

      Poista