Ei joku vois lahjoittaa mulle pari lisä tuntia vuorokauteen?
Hei, niinku ikuisuus sitten! Se siitä oman ajan ottamisesta ja omien asioiden tekemisestä... Kun ei vaan ehdi. Ei sitten mitenkään. Mä en oikeastaan edes ymmärrä mihin tää aika katoaa. Päivät soljuu kamalaa vauhtia eteenpäin. Lapset kasvaa ja kehittyy silmissä. Ja mun silmäpussit roikkuu polvissa. Ei onneksi vielä nilkoissa asti, mut sinne ne on tippumassa tätä menoa. Meillä on yksi huonosti yönsä nukkuva neiti täällä ja hän sitten valvottaa meikäläistä vähän turhankin paljon. Kehitysvaiheet ovat ottaneet hänellä paljon kovempaa mitä Oliverilla aikanaan. Mutta tässä sitä mennään, vauhdilla eteenpäin. Johan me vietettiin Evelinin 1-vuotis juhlat! Jotenkin niin vaikea käsittää, että meillä on vauvavuosi jo ohitse ja nyt talossamme on taapero. Lapsista on toisilleen koko ajan enemmän ja enemmän seuraa, kun Evelin alkaa jo ymmärtää leikkien päälle ja liikkuu todella hyvin. Kävelee ja kiipeää minne vaan. Puhetta alkaa tulla kovasti ja hän ymmärtää asioita ihan kamalan paljon, sama kuten veljensäkin pienenä. Neuvolassa on molempien kohdalla ihmetelty fiksuutta. Siinä sitä sitten onkin, kun kaksi fiksua pientä lyö päänsä yhteen. Mitähän nämä joskus vielä keksii!?
Jännitettiin tosi paljon, että voidaanko me koronan takia viettää 1-vuotis juhlia ollenkaan. Mutta onneksi korona alkoi hellittää ja päätimme, että pidämme pienet juhlat kotipihallamme sään salliessa. Kutsuimme pelkästään kummit, mummit ja minun sisarusten perheet. Kaikki eivät harmillisesti päässeet mukaan juhlimaan, mutta meillä oli silti onnistuneet ja ikimuistoiset juhlat. Siitä olen iloinen. Eihän Evelin näitä juhlia tule muistamaan, mutta tärkeä nämä silti oli järjestää ja kuvien muodossa voi sitten isompana katsella.
Sää helli meitä, oli todella kuuma ilma. Donitsit meinaan meinasivat sulaa telineisiin. Oli todella ihana nähdä kaikkia rakkaita pitkästä aikaa. Koronan vuoksi ollaan pidetty kaikkiin niin kovasti etäisyyttä tartuntojen välttämiseksi ja nyt kaikkia nähdessäni tunsin olleeni niin kamalan yksin ja yksinäinen, vaikka kaikki olivatkin vain puhelimen soiton päässä. Oli todella kiitollinen olo saada kaikkia rakkaita lähelle. Ja lapset nautti, voi että he nauttivat. Ja oli onni, että Evelin ei niin kovin vierastanut. Mummia hänelläkin oli ollut ikävä, siellä ne Oliverin kanssa sylissä koko ajan olisivat olleet.
Tein myös itselleni haasteen juhliin. Halusin ylittää itseni ja tehdä täytekakun Evelinille itse. Mä en todellakaan ole mikään kakun tekijä - tämä oli ensimmäinen kakku, jonka koristelin pursottamalla. Siltä se näyttääkin. Mutta maku oli kohdillaan ja se se kai tärkeintä onkin. Ja tästä sitä on hyvä jatkaa, harjoittelua vaatii tämäkin homma. Välineet tietysti voisi olla paremmat. Neljän euron halpis pursotin ei varmasti ole kaikista parhain muutenkaan hommaan. Ja värjäsin ensimmäistä kertaa ikinä kermavaahtoa. Ylitin itseni ja aion kyllä jatkossa tehdä juhliin kakut itse ja harjoitella vaan. Mukavaa puuhaa se oli.
Meidän prinsessa Evelin, neiti 1-vuotias kiittää kovasti juhlijoita ja lahjat olivat ihania ♥