Eilen piti töiden jälkeen ajella pienen mutkan kautta kotiin, kun toimittelin PartyLite paketteja perille. Hassua vaan, että siinä matkalla oli sopivasti myös Sokos Emotion ja mitä tapahtuu kun meikäläinen viilettelee tuollaisen kaupan läheltä? No, auton ratti kääntyi ihan yks kaks yllättäen sinne parkkiin ja jalat vaan kummallisesti kuljettivat mut kaupan ovesta sisään. Olin taas kosmetiikkaparatiisissa. ♥ Olin kyllä oikeasti miettinyt Sokoksessa käymistä, sillä siellähän on parhailla menossa Kutsu Kauneuteen-tapahtuma. Tarjouksia katsokaas ;) Tällä kertaa mulla ei kuitenkaan ollut mitään tiettyä ostettavaa vaan lähdin ihan tyhjin mielin tutkimaan valikoimaa. Hassua... Minä, kosmetiikaan suurfanittaja, kävelin tyhjin käsin pois. Mitä on tapahtunut? En todellakaan löytänyt sieltä mitään, mitä olisin tosissani halunnut ostaa. Multahan löytyy kuitenkin sen verran paljon kaikenlaista kosmetiikkaa, etten vaan osannut päättää, mitä ostaisin seuraavaksi :D On mulla kyllä listaa muutamista todella kovasti hehkutetuista tuotteista, joten niitä sitten jossain hyvässä vaiheessa alan haalimaan. Tällä kertaa siis poistuin tyhjin käsin ja olin oikeastaan itseeni kovin tyytyväinen. Heräteostokset jäi tekemättä. Hyvä minä :)
Mutta itse aiheeseen. Mun on pitänyt tää kirjoittaa jo aikapäivää sitten, kun "uudet" putsaritkin ovat jo puolessa välissä tyhjenemistä. Jotenkin kummallisesti tää vain jäi, kun tuota rasvaa jäi mulle jäljelle. Niinkuin kaikkien muidenkin rasvojen kanssa on käynyt. Eli tänään juttua edellisestä kasvoputsari setistä.
Dermosil oli mulle tuttu merkkinä sen vuoksi, kun äiti oli näitä joskus kannellut töistä kotiin. Varmaan kimppatilauksen myötä, kuten itsekin. Mä luulin, että Dermosilia toimitetaan vain ja ainoastaan sairaaloihin ja olinkin todelaa yllättynyt, kun jostain netis syövereistä löysin tilauskaavakkeen ilmaisesta kuvastosta. No himohan sen kuvaston myötä tuli myös tilaamiseen, joten kaikki kaverit tilaukseen mukaan. Tehän tiedätte, että mä etsiskelen itselleni sitä täydellistä kasvoputsari settiä, joten tilaukseen lähti rasvaiselle iholle sopivat tuotteet.
Nyt on käyttöä takana aika pitkä aika ja tuntemukset on... aika neutraalit. Nää on ihan kelpo tuotteet. Ei mitään maata mullistavaa, mutta ei mistään huonoimmastakaan päästä, ei todellakaan. Cleansing gel on nimensäkin mukaisesti geelimäinen. Geelissä oli pieniä kuorivia rakeita mukana ja se vaahtosi todella olemattomasti, mikä onkin siis luontaista geelille. Putsasi meikit todella hyvin pois ja pidin siitä, ettei meikinpuhdistajia tarvinnut tämän kanssa käyttää erikseen. Kuorinta on myös äärimmäisen tärkeää mun herkästi tukkeutuvalle iholle, joten tämän avulla sekin hoitui huomaamatta, sillä kuorinta mulla sattuu unohtumaan jotenkin tosi herkästi. Tykkäsin myöskin putelin painallus annostelijasta. Ulos tuli juurikin oikea määrä tuotetta.
Kasvovesi oli myös ihan miellyttävä. Harmillisesti vain mulle tuli viallinen puteli ja kasvoveden saaminen putelista osoittautuikin mahdottomaksi tehtäväksi. Tein tästä reklamaatiota Dermolle, sillä toivoin saavani heiltä jonkun kikka kolmosen, jolla tuotetta taas saisi. Harmillisesti he ilmoittivat, että ovat vetäneet koko tuotteen pois markkinoilta, sillä kaikissa puteleissa tai pikemminkin niissä annostelijoissa oli sama vika. Pumppu kenties kuivahti niin pahasti tai jotain, ettei sen vuoksi enää imaissut tuotetta. Dermon asiakaspalvelun kehun kyllä maasta taivaisiin! Todella hyvää palvelua ja vastaukset tulivat todella nopeasti. He tarjosivat vaihtoehdoksi joko rahan palauttamisen tuotteesta tai uuden saman arvoisen tilalle. Mä tietysti halusin testata sit jotain uutta tuotetta, joten otin toisen tuotteen tilalle. Onneksi mulle on kätsä mies ja sainkin käytettyä kasvoveden lähes loppuun asti. En tiedä mitä taikoja Niksu aina putelille teki, kun se hetken toimi, mutta lopulta aina lopputulos oli sama. Tuotteen saaminen putelista oli melkoinen operaatio. Muuten se oli kyllä oikein käypää, mutta harmillisesti käyttö muuten vaan vaikeaa. Kasvoille jäi raikas olo käytön jälkeen. Ei kuitenkaan niin puhdistettu kuin ACO:n kasvovedellä. Luokittelisin tämän aika perus kasvovedeksi.
Loppuun vielä kasvorasva. Todella kevyt, todella pieni määrä riittää koko kasvoille ja meikin alle oikein sopiva. Imeytyi mun kasvoille ihan hyvin. Tätä mulla on jäljellä varmaan yli puol putelia vaikka tää oli muutenkin pienempi putsareista. Käyttelen tätä siis vielä uusienkin pustareiden kanssa tällä hetkellä. Ihan ok, ei mitään erikoista sanottavaa.
Kaikissa näissä on mieto haju, ei häiritse mitenkään. Oikeastaan geelistä ja vedestä mulle ei jäänyt mieleen minkäänlaista tuoksua, mutta rasva tuoksuu vienosti jollekin. Ei ainakaan millekään tietylle tuoksulle. Yleis arvioksi sanoisin näiden olevan ihan ok. Ei siis mitään maata mullistavaa, mutta ei todellakaan mikään huonokaan vaihtoehto. Hinta-laatu suhde on oikein hyvä. Mun kasvoille tää ei tehnyt myöskään mitään mullistavaa. Finnit oli ja pysyi samoissa mitä normaalissakin tilassa olisivat. Eivät siis ainakaan lisänneet finnisaldoa, mikä on toki vaan plussaa. Sellaisiakin tuotteista kuitenkin on ollut. Edelleen ykköspaikkaa siis pitää ACO.

DERMOSIL Fresh Balance