Istuskelin tässä työpisteellä koneen ääressä ja selailin blogeja läpi. Välillä katse harhautuu pihalle, onhan tästä niin hyvä kiikarointi paikka takapihalle. Sitten havaitsin maassa jotain punaista liikkuvan.
Samassa rääkäisin itselleni, PUNATULKKU!
Kamera käteen ja nopeasti räpsimään muutama kuva todisteeksi itselle. Tää on ensimmäinen kerta koskaan, kun näin punatulkun. Tai jos olen joskus nähnyt, niin en ainakaan sitä muista. Mä rakastin lapsena punatulkkuja. Muistan kuinka koulussa tehtiin alkutalvesta ihania punarintaisia silkkipaperi tulkkuja ja nyt sellainen sitten koreili meidän takapihalla. Tulkkuparinskunta kaiveli maasta ruokaa ja mä sen kun hymyilin näylleni. :)
Harmillisesti mun kameran pitkä putki oli jossain kaukaisuudessa, enkä sen takia saanut kunnon kuvia. Mutta onpahan todistusaineistoa itselle ;) Voi sit pienestä ihminen ilostua :D
Oletteko te nähteet punatulkkuja livenä?