Pakko sanoa, että tänään mulla oli ehkä yksi parhaimmista viikonlopun aloituksista pitkään aikaan. Pääsin pitkästä, siis oikeasti ihan liian pitkästä aikaa tallitöihin. Te ette tiedäkään, miten paljon mä siitä nautin. Se on sellainen paikka ja homma, mikä nollaa mun aivot täysin. Koen olevani omassa ympäristössäni ja tiedän mitä teen. Ja se hevosen tuoksu, rauhallinen heinien rouskutus ja katse. Niin ihanaa. Harmi vain, polle on vain hetken aikaa kotitallilla, sillä se on toipumassa. Se oli satuttanut jalkansa kesällä ja nyt kävi oireilemaan pahemmin. Kotitallille siis lepoa ja harmillisesti joudun siis pian taas sanomaan hyvästit. Mutta tänään, tänään mä nautin täysin rinnoin <3


Mikä on teidän "juttunne"? Mikä saa teidät aina niin hyvälle tuulelle ja nollaamaan ajaukset?

Nyt ihanaa alkanutta viikonloppua muruseni <3

Yves Rocher kyllä hallitsee asiakkaiden kalastuksen. Ei, en todellakaan sano tätä mitenkään pahalla, todellakin pelkällä hyvällä. Meinaan mikäs sen kivempaa mennä verkkokaupoille, jossa muutenkin käy shoppailemassa, kun sieltä samalla saa hyvät tilaajalahjat. Halloweenin aikaan meinaan jokainen tilaaja sai ilmaiseksi sen tuotteen, jonka ensimmäisenä ostoskoriin klikkaa. Hei c´moon! Todellakin huikee systeemi! Mä en kauaakaan miettinyt, että tekisinkö vaiko enkö tilausta tuolloin. Todellakin tein, sillä olin himotellut Yvesille tulleita nelikko luomiväripaletteja. Siitä nyt ei sitten puhuta, että tarvitsinko mä noita oikeasti (no todellakin tarvitsin, tarviiko tätä edes miettiä ;D). Eli suuntasin verkko-ostoksille luomivärinkuvat silmissä.


Tottahan toki siinä sitten muutakin pientä eksyi ostoskoriin ja kaikki sellaisia tuotteita, joita olin miettinyt jo pidempään. Tai no tuo yksi uutuus, mutta tuoksuja kuitenkin miettineenä valitsin vain sen. Halusin jotain helppoja tuoksuja päivään ja vaniljan tuoksua rakastavana otin sitten yhden pullon sitä. Tuo Pear Caramel on käsittääkseni nyt vain talvikauden ajan (en siis ole ihan varma) myynnissä ja pelkkä herkullinen mielikuva tuoksusta sai mut ostamaan sen.

Oi voi, mulla vähän jomottelee päätä ja silmätkin ovat turvoksissa. Ehei, mitä te oikein kuvittelitte? En mä ole ottanut mitään miestä väkevämpää, vaikka tämäkin olotila on itseaiheutettua. Mä meinaan katsoin eilen elokuvan The Fault in our Stars - Tähtiin kirjoitettu virhe. Moni oli etukäteen varoitellut, että tämä on yksi murheellisimmista ja itkettävimmistä elokuvista ikinä. Mitä se tietää, kun elokuvaa alkaa katsomaan yksi muutenkin maailman herkkiksimmistä tyypeistä? No sitä itkua...ja paljon. Niin paljon, että oma mieskin jo huolestuu, että olenko kunnossa. Elokuvan loputtuakin mua itketti. Se osui meinaan syvälle sisimpään ja pisti pohtimaan asioita. Viime yö menikin sen takia vähän vähemmillä unilla, havahduin vähän väliä isoihin ajatuksiin.


Elokuva oli mielestäni todella hyvä. Okei, olihan siinäkin muutamia kohtauksia ja näyttelijöiden suorituksia, mitkä eivät kolahtaneet itseeni täysillä, mutta kokonaisuutena mahtava! Niksu katseli välillä sivusilmällä ja häntä ärsytti ne kliseet, joita leffassa oli paljon, mutta tällaiseen ikuiseen romantikkoon ne upposi ihanasti. Mun on todellakin pakko saada tästä se kirja. Kirjat kun ovat monesti vielä parempia. En haluaisi spoilata ketään teistä kertomalla liikaa elokuvasta, jos olette sen vielä jossain vaiheessa katsomassa, mutta tämä hieman erilainen rakkaustarina sai todellakin pohtimaan elämää. Mä olen yrittänyt saada yön aikana ajatuksiini selkoa, mutta en tiedä olenko vieläkään toipunut elokuvasta täysin. Siis oikeasti, tää tärähti kympillä mun sydämeen ja aivokoppaani. Ajatukset ovat pyörineet illasta asti ympyrää päässäni ja mulla on vieläkin haikea mieli. Elokuvassa isossa roolissa on syöpä, kaksi teiniä sekä tunteet, näin pikaisesti tiivistettynä. Kuten sanoin, en tahtoisi liikaa kertoa, etten pilaa teidän katseluakertaanne. Joten pahoittelut jo valmiiksi, jos saatte täältä liikaa ennakkotietoa!

Mutta se mitä jäin elokuvan jälkeen miettimään, on ne kaikki tunteet mitä siinä käytiin läpi. Se epäoikeudenmukaisuus, mitä elämä on täynnä. Kipu ja mitä kipu on. Menettämisen tuska. Voi apua, mua alkaa taas itkettää, ihan vain nää ajatukset. En tiedä onko tää ihan paras hetki kirjoittaa aiheesta, sillä en ole saanut tarpeeksi etäisyyttä vielä asiaan, mutta en saa elokuvaa ja näitä asioita pois mielestäni. Pakko siis vähän päästä purkamaan ajatuksia pois päästäni. Jos siis mennään liian syvällisiin asioihin, niin skippaa suosiolla alas ja kurkkaa, josko olisitkin voittanut arvonnassa sittenkin. Jouduin pari voittoa arpomaan uudelleen, kun alkuperäiset voittajat eivät ottaneet yhteyttä.





Mä en pelkää omaa kuolemaani, se on väistämättä meillä kaikilla kuitenkin jossain vaiheessa edessämme. Toivon tietysti, että saisin elää kohtuu pitkän ja onnellisen elämän. Mutta se mitä mä todella pelkään, on jonkun läheisen menettäminen. En tiedä miten tulisin koskaan kestämään sen. Elokuvassa syöpää sairastava tyttö kertoi, että aina sairaalaan joutuessa häneltä oli kysytty, miten suuri kipu hänellä on asteikolla 1-10. Pahimillaan hän oli vastannut 9, vaikka lääkärin mielestä tilanne olisi vaatinut jo sen kympin. Tyttö kuulemma halusi säästellä sitä, sillä tiesi että kymppikin tulisi joskus vastaan ja niinhän se tuli. Kymppi on varmasti mullakin sama, eli rakkaansa menettämisen tuska. Se on kipu, joka sattuu niin paljon, ettei pysty edes kuvittelemaankaan. Ja se on kipu, se on asia, mitä mä pelkään maailmassa oikeasti eniten. Mä en tiedä selviäisinkö mä sellaisesta, vaikka pakkohan se varmaan olisi.

Elämän epäoikeudenmukaisuus on myös niin väärin, mutta sillehän me emme voi tehdä mitään. Vaikka kuinka haluaisimme poistaa maailmasta taudit, nälänhädän ja kaikki pienemmätkin murheet, me emme vain voi tehdä sitä. Se vain on karua elämää. Välillä liiankin karua. Monesti miettii, miksi joku toinen saa harteilleen enemmän murheita kuin toinen? Miksi toinen sairastuu vakavaan tautiin, kun toista ei taas eläessään ole vaivannut mikään? Miksi kysymyksiä on niin paljon ja ne ovat vielä niitä kysymyksiä, mihin emme koskaan taida saada vastauksia. Äiti on aina sanonut, että jokaiselle meille annetaan sen verran murhetta mitä kukin meistä jaksaa kantaa. Tavallaan lohduttava lause, mutta kuitenkin siinä murheen keskellä tulee miettineeksi, että jaksanko mä tätä todella. Tottahan se on, toiset menee rikki herkemmin kuin toiset. Toiset jaksaa kantaa murhetta enemmän kuin toiset. Se ei silti poista sitä, että on epäreilua, kun toiset joutuvat kärsimään toisiaan enemmän.

Mä olen äärimmäisen tunteikas ihminen. Mä todella elän enemmän tunteista kuin järjestä. Oli oikeastaan tilanne mikä hyvänsä, mä teen asiat aina tunnepohjalta, mikä ei välttämättä aina ole paras mahdollinen asia. Mutta silti mä olen sitä mieltä, että mieluummin tunteilen liikaa kuin liian vähän. Senkin takia varmasti elokuva upposi muhun niin kovaa. Mä eläydyin, mä tunsin itse ne kaikki tunteet mitä siinä käytiin läpi, mä todella itkin sitä kivun tunnetta, joka elokuvassa oli. Se tunne on se, mikä mulla tällä hetkellä on mielessäni vahvasti. Onhan tää nyt vähän hassua, että tyyppi on herkkänä jonkun elokuvan takia, mutta tällainen mä vain olen. Jos mä itken jo ihan vaan Emmerdaleja katsoessakin :D

Äsh, tiedättekö kun mulla risteilee asiat päässä, enkä saa niitä sanotuksi juuri niin kuin tahtoisin. Ehkä se pääjuttu mitä halusin kuitenkin tässä sanoa, että jokainen hetki oikeasti tulisi elää täysillä. Jokainen hetki tulisi elää kuin se olisi viimeinen. Älä jätä sanomatta asioita, jota voisit myöhemmin katua. Muista kertoa rakkaimmillesi, kuinka rakkaita he ovat. Muista sanoa "Rakastan sinua", sitä ei voi koskaan sanoa liikaa. Koskaan emme tiedä, mikä on se meidän viimeinen hetki. Tästä me Niksun kanssa puhuttiinkin vielä ennen nukkumaan käyntiä. Mikä olisi paras tapa kuolla? Aika rankka sänkykeskustelu, juuri ennen nukkumaan menoa vielä. Kaikkein ihanteellisin tietysti olisi se omassa sängyssä pois nukkuminen, mutta mielellään niin, että lähdön tietäisi tulevan. Mä meinaan haluaisin ehtiä sanomaan kaikille hyvästi ennen lähtöäni. Haluaisin antaa viimeiset halit ja kertoa rakastavani. Se, että toinen varmasti tiesi olleensa mulle rakas. Muistetaan tehdä sitä siis jo nyt, koska koskaan ei voi tietää, milloin se voi olla viimeinen kerta.


Kuten sanoin, mun olisi ehkä pitänyt muutama päivä antaa aiheen vain olla, että olisi osannut katsoa sitä vähän eri silmin, sillä nyt vielä olen herkkisfiiliksellä. Leffa oli siis ihan mahtava ja suosittelen kyllä katsomaan. Varautukaa kuitenkin nenäliinojen kera, mulla oli hupparin hihat meinaan ihan litimärät :D


Ja siis, harmillisesti pari voittajaa synttäriviikon arvonnoissa ei ottanut minuun yhteyttä viikon määräajan sisällä ja näin ollen kaksi voittoa arvottiin uudelleen.

TitiMadam arvonnan bambi-setti arpoutui tällä kertaa:


Ja Rimmel-luomivärejä kolmen setti meni:


Olettehan -minttu ja -Heli Niemi- minuun yhteydessä mahdollisimman pian (kuitenkin teillekin annan sen viikon ilmoittautumisaikaa), että saadaan kaikki palkinnot vielä tällä viikolla postiin. Eli jos olette murehtineet, missä palkinto viipyy, niin tässä syy. Eli yhteystiedot osoitteeseen myfantazya (a) gmail . com
Onnea teille :)


Nyt mä yritän alkaa kasailemaan itseäni taas normaaliksi tästä tunneryöpystä :D Oletteko te muuten nähneet jo leffan? Mitä te tykkäsitte?

Ei ole todellista. Mä olen ihan kokonaan unohtanut postata nää kesän kotiostokset ja äsken välähti mieleen, kun puhuttiin joululahjoista. Josko kesän taputtelis ensin pois alta, ennen kuin alan täällä jo esittelemään jouluhankintoja. On muuten pienimuotoinen stressi tämän vuoden joululahjoista. Viime vuonna mulla oli meinaan melkoisen kiva summa rahaa kulutettavana, veronpalautukset sai pistää kokonaan haisemaan, mutta tänä vuonna mennäänkin sitten vähän eri linjalla. Nyt pitääkin sitten oikeasti miettiä jotain fiksua ja arvatkaa mikä paniikki mulle on iskenyt. Mä olen aina ollut sellainen, joka haluaa antaa mahdollisimman hyvät ja ihanat lahjat. Rakastan lahjojen antamista ihan yli kaiken. Se, kun näkee toisen ilmeen lahjan saadessa, on jotain niin ihanaa. Ja nyt mua on alkanut ahdistamaan, että saanko mä tänä vuonna hankittua tarpeeksi ihanat lahjat. Ja joo, tää panikoiminen on varmaan ihan turhaa. Lahjojen saajat ovat aina olleet tyytyväisiä, vaikka lahja olis mikä.

Mutta ne kesän kotiostokset. Muutamia pikkuisia hankitoja. En ole vielä viitsinyt ostaa ihan kamalasti sisustusjuttuja, kun täällä on niin keskeneräistä vieläkin.


Meillä säilyy tällä hetkellä avaimet keittiössä pikku kulhossa, mutta toivon mukaan saataisi pian laitettua avaimet roikkumaan kivasti tuohon hyllykköön. Rakastuin tuohon ensi silmäyksellä ja mun oli saatava tuo, vaikka oltiin moottoripyörällä kesälomareissulla. Mä ängin tuon reppuun, että varmasti saisin :D Mä olen ihan koukussa kaikkiin tekstijuttuihin. Niksulla taitaa pikkuhiljaa tulla tekstit korvista ulos, on meinaan ollut vähän sellaista kommenttia ;D


Kesällä huomattiin myös yksi puutos, kun monesti nautittiin evästä pihamaalla. Oli inhottavaa kantaa jokainen asia yksitellen huvimajaan, kun olisi voinut päästä helpommallakin. Ja siis Skeit tästä eniten taisi mulle mainita, että tarjotin olis aika kova juttu. Heti kun sopiva ja tarpeeksi iso löytyi, ostin. Tuo taitaa olla kyllä jo turhankin iso, mutta saapahan kerralla paljon tavaraa kannettua.


Tämänkin löydin tein Imatralta kesälomareissulla. Tämä oli helppo mahduttaa reppuun ja tämä oli oikeasti tarpeellinen tuote. Meillä kun ei ollut mitään fiksua vessapaperin säilytystelinettä kylpyhuoneen puolella ja jotenkin halusin sinnekin paperirullia säilöä, sillä onhan se nyt inhottavaa huomata kesken kaiken, että paperi loppui kesken. Tämän pussukan avulla tätä inhaa tapausta ei pääse tapahtumaan. Jos siis pussukan muistaa täyttää ;)

Nyt on kesän ostokset sitten esitelty, vihdoin. Eihän siinä kauaa mennyt. :D Ja heii, arvatkaa vaan mikä sisustushimo mulla on meneillään.

Voi ihanaa, mä näin tänään pitkästä aikaa mun hoitopollea! Polle on hetken aikaa omalla tallilla. Se on harmillisesti satuttanut jalkansa ja tuli toipumaan kotitalliin. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut polleilemassa. Jo ihan vain rapsuttelu ja tallilla pyöriminen saa mielen niin raukeaksi. Perjantaina pääsen sitten tekemään iltatallia ja sitä mä tässä nyt sitten odottelen ihan kamalasti.

Ja hei, Niksu sai tän meidän kotikoneen päälle ja sain kaikki kuvat sun muut tärkeät jutut talteen. Jee! Samalla kun siirtelin lisää juttuja kiintolevylle, pongahti sieltä esiin melkoisen vanha kuva. Mulle teki kamalan pahaa nähdä koko kuva. Silti ajattelin, että voisin vilauttaa sen teillekin. Sen, kun mä olen ollut melkoisen kokoinen. Eihän kuvasta kunnolla saa selvää, mä en meinaan juur koskaan ollut kameran edessä. Itsensä häpeäminen on kamalaa. Tässäkään en ole ihan painavimmillani, mutta pulskassa kunnossa ollaan.


Sisko muistaakseni meikkasi ja laittoi hiukseni tuolloin. Vuosi oli 2006 ja alkuvuodesta muistaakseni kuva napattu. Hiuksia mulla on kyllä ollut silloinkin :D Mutta muuten, mä en tykkää kuvasta yhtään. Mä näen siinä itseni, mutta en tunnista itseäni. Tää kuva on se, joka inspiroi mua jatkamaan urheilua. Mun pitää kirjoittaa paremmalla ajalla tästä ihan kunnon sepustukset, mutta nyt en enää jaksa. Pakko lähteä untenmaille. Piti vain pikaisesti tulla laittamaan ne viime viikon liikunna.


MA: Venyttely 30min
TI: Kävelylenkki 1h5min 6,4km
KE: -
TO: - (paasto)
PE: Kävelylenkki 45min 4km
LA: -
SU: -


Liian vähällä mennään vieläkin, mutta ihme väsymys ja kiire painaa niskaan koko ajan. Tälle on tehtävä muutos. Miten te toimitte kiireen aikaan urheilujenne kanssa?

Nyt, hyvää yötä muruseni <3

Perjantaina mä päätin, että toteutan vihdoin päivä kanssani postauksen. Olen suunnitellut sitä vaikka kuinka pitkään, mutta aina se on sit vain jäänyt. Perjantai iltana asetin kameran jo valmiiksi sängyn viereen, että aamulla kompastuessani siihen ja siinä lattialla rähmälläni muistaisin, että tänään piti kuvailla kaikki. Ja niin se kamera sitten kulkikin melko hyvin koko päivän mukana. Tässä siis minun marraskuinen lauantaipäivä.



Katsoin ensimmäisen kerran kelloa jo seitsemän aikaan. Oli ihanaa, kun sai vain painaa pään takaisin tyynyyn ja nauttia unesta niin kauan kuin sitä riitti. Puoli yhdeksältä sitten heräsin, mutta köllöttelin sängyssä miltein yhdeksään saakka. Sitten ylös ja aamutoimiin.


Heti kun Tare kuulee, että meillä alkaa liikettä kuulumaan, kömpii sekin pedistään ja tulee antamaan aamupusut. Samalla kyllä muistuttaa, että annahan mamma ruokaa.


Mun pitää heti ensimmäisenä ottaa naaman antibiootti. Se pitää ottaa tunti ennen ruokailuja ja olen havainnut sen kaikista helpoimmaksi hommaksi heti näin aamutuimaan. Seuraavaksi pistän Niksulle kahvit tulolle ja itsellekin teet porisemaan.


Kun kahvi ja tee valmistuu, mä käyn pesaisemassa naappelin. Oli aika karistaa viimeisetkin unihiekat silmiltä. Mulla on levännyt ja pirteä olo :) Saan samalla vessaan joka aamuisen kaverin.


Cata hyppää aina lavuaariin juomaan vettä ja siinä me sitten yhdessä tehdään aamutoimia :D


Mä istahdan hetkeksi teekupposeni äärelle ja lukaisen uusinta Pirkka-lehteä inspiraation toivossa. Olen tuskastunut, kun en keksi mitään kivaa uutta ruokaa laitettavaksi. Vieläkään ei kyllä natsannut. Meidän vauvat syö tällä hetkellä omaa aamuruokaansa. On ihanan valoisa aamu ja pitää ihan tarkistaa, että mistä tämä johtuu.


Maan peittänyt hento lumikerros saa maailman tuntumaan taas niin paljon valoisammalta. Kunhan tuo ihana puuteri nyt vain pysyisi tuolla maassa. Tekee niin ihmeitä tälle pimeälle kaudelle. Ja samalla siis piti senkin vuoksi tarkistaa päivän keli, että tietää mitä pukea päälle.


Oli siis aika viskata yösukat ja aamutakki naulakkoon ja vaihtaa päivävaatteet päälle. Kuitenkin kun tiedossa on ihan rento aamupäivä, pistän päälle pierulöllärit ja toiset villasukat :D Sitten on Taren aamulenkin vuoro. Siinähän se jo oven suussa odottelee pihalle pääsyä.



Niin me Taren kanssa heitetään normaali aamulenkkimme pitkin tietä ja ihaillen samalla lumista maisemaa. Mä pidän lumesta ja joulusta ihan hirmuisesti :)


Kotipihakin näyttää niin erilaiselta lumihunnulla peitettynä. Mutta sitten tuleekin jo kiirus sisälle, Tare ei tykkää kylmästä sitten yhtään.


Tare juosta kipittää pikaisesti ovelle, kun päästän sen vapaaksi omalla pihallamme. Toinen ehti tovin jo odotella oven aukaisua.


Nälkä kurnii jo masussa, mutta vielä ei ole tuntia mennyt lääkkeen otosta. Petailen vielä sängyn ja siistin makuuhuonetta muutenkin vähän samalla.


Vihdoin aamupalaa nassuun ja teen meille kunnon annokset aamupuuroa raejuustolla ja hillolla. Tää on ihan meidän lemppari aamupala. Toinen herkku on mannapuuro. Syönnin jälkeen on pakko hetkeksi istahtaa sohvalle masua laskettelemaan ja rupatellaan Niksun kanssa niitä näitä. Yritän houkutella hänestä siivouskaveria, mutta ei hän siitä niin kovin innostunut. Mun on kuitenkin pakko. Olen siirtänyt pyykin pesua parilla päivällä, kun olisi mennyt niin myöhään peseminen.


Pyykit pois korista ja lajittelemaan. Ensimmäisenä pesuun pääsi tummat pyykit ja muut sai odottaa.


Niksu pisti samalla leivinuunin lämpiämään. Meidän sisälämpötila kun oli taas tippunut 18 asteeseen. Vähän vilu meillä. Siksi mulla onkin villasukat jalassa yötä päivää - mä en tarkene muuten :D Leivinuuni lämmittää todella hyvin koko talon toisen puolen. Samalla huomasin, että meillä on pahveja kertynyt taas niin kamala määrä, että mä käyn polttamassa ne pois meidän ulkotynnyrissä.

Mä en muista mitkä ovat ensimmäiset messut, joissa olen koskaan käynyt. Mutta ensimmäinen muistikuva messuista joilla olisin ollut, on äidin ja isäpuolen kanssa MP-messut eli moottoripyörämessut. Enhän mä sieltä mitään kivaa saanut eikä ne silloin mitkään hekumalliset messut olleet, mutta jo silloin mulle on varmaan istuutunut päähäni ajatus, että mä tykkään messuilusta. Olen pienillä messuilla jo ollut töissäkin ja näin vanhempana mä olenkin alkanut koluamaan niitä ihan urakalla. Musta tuntuu, että musta on tullut messusaalistaja. Mä kannan joka kerta hirmuiset saaliit mukanani kotiin ja olen hyvin onnellinen niistä. Eikä siinä, mä olen onnistunut koukuttamaan jo monta muutakin messuiluun :D Seuraavan kerran meitä varmaan lähtee jo bussilastillinen shoppailemaan.

Viimeisin messuilu oli siis Outlet-messut, jossa käytiin neljän naisen voimin. Jokainen meistä melko hurja shoppailija ja me suhattiinkin messuja ristiin rastiin. Me oltiin vielä hyvissä ajoin paikalla, heti kympiltä, mutta harmillisesti puolet Helsingistä oli sähköittä ja jouduttiin odottamaan 11 asti, että päästiin sisään. Sitten me shoppailtiin ja hurjasti shoppailtiinkin. Meillä oli päivän jälkeen niin jalat kuin kädetkin kipeänä - kävelystä ja kantamisesta. Me saatiin monilta ihmisiltä hassuja katseita ja yksi mies jopa röhähti nauramaan kohdallamme. Okei, meillä oli kyllä ihan kamalasti kasseja. Mun auton takakontti oli päivän jälkeen täynnä.


Ostoksia tuli tehtyä ja kyllähän mun pitää päästä mun saalis esittelemään teillekin :) Mutta hah, joka kerta olen pitäytynyt budjetissani! Yhtään en ole tuhlannut enempää ja tällä kertaa vielä piti samalla ostaa äidille ja Skeitille, jotka eivät harmillisesti päässeet mukaan. Mutta tässä mun jäätävä saalis ;)


Mä olin katselut tuota ihanaa läpinäkyvää laatikostoa ihan kivijalkakaupassakin ja nyt kun se oli messuilla alennuksessa, oli mun ihan pakko saada se. Meikkejähän tuo tulee vetämään sisäänsä olenkin odotellut, milloin saisin sopivan hetken järjestellä niitä. Aika vain tuntuu katoavan käsistä. Noita tuplakorviksia olen katsonut jo monen ihmisen korvilla ja saanut himotuksen itsellenikin. Ostin heti kahdet ja lisääkin noita saisi siunaantua. Kassalla oli vielä sopivasti pinnejä, lähtivät nekin mukaan, josko innostuisi hiuksia laittamaan :D



KENKIÄ!!! Mä olen ollut joka kerta ihan onnesta soikeana, kun messuilla on ollut saatavilla ihania kenkiä. FabioDericcin pisteellä ne myyjät tunnistaa jo mut...tuota...olen joo shoppaillut siellä aika paljon. Ja tälläkin kertaa mukaan lähti kolmet kengät, joista yhdet oli äidille. Yhteensä me tyttöjen kanssa roudattiin vissiin kuudet parit kenkiä sieltä. Saatiin kunnon ryhmäale, kun kerralla lähti niin monet. Ja mä olen kyllä ollut tyytyväinen näiden kenkien laatuun ja tuntuun. Eikä todellakaan olleet kalliita vaikka hajoaisivatkin. Mä rakastuin noihin molempiin kenkiin kertaheitolla. Vai mitä sanotte? Alemmat sopii täydellisesti mun konjakkisen nahkatakin kanssa ja mustat nyt vaan sopii kaikkien kanssa. Ja multa oikeasti puuttui mustat nätit nilkkurit. Saappaat odottavat vielä käyttökertoja, mutta nilkkurit ovat olleet jo muutaman kerran jalassa. Okei, mun on totuteltava niihin, ne on tosi korkeat :D


Teetä nyt ei vaan voi koskaan olla liikaa! Me Niksun kanssa lillitetään sitä niin paljon, että pussit hupenee nopesti tyhjäksi. Ja meillä käy myös moni muukin juomassa teetä. Sitä ei siis koskaan voi olla liikaa :)


Lumenella tuli pieni sekoaminen. Tästä kuvasta puuttuu nyt kynsilakat, niitäkin tuli siis ostettua. Lumenen pisteellä oli hauska tarjous, täytä kuppi (tietyt tuotteet joista sai valita) niin täyteen kuin saat ja se maksaa 18€. Mähän pelasin siinä tovin tetristä, että saan kupin mahdollisimman täyteen ja mielestäni onnistuin siinä aika hyvin ;D


Tässä mun tetris saavutus ja kippohan oli äärimmilleen täytetty :D Eli kynsilakkojakin löytyi reipas määrä. Ja siis muutenhan nuo kipossa olleet tuotteet olisivat maksaneet 3€ kappale tai kaksi kappaletta 5€ ja mähän sain purkin reippaasti halvemmalla.


Kynsilakkasaaliini oli melko tuhti. Mutta eihän nuo kaikki olleet mulle, puolet menee Skeitille. Kaikki Essiet, niiden vieressä kaksi L'orélia sekä kaksi Lumenea oikeasta reunasta. Mulle sitten muut.


Lähti Lorkun pisteeltä vielä muutakin matkaan. Ripsari-rajaus paketti oli vain niin houkutteleva. Garnierin Misellivesi on nyt ihan ykkönen, joten halvalla kun sai, pakko ostaa. Huulikiilto oli niin syötävän herkullisen värinen, ettei sitä voinut jättää pois. Kasvoveden sain sitten vielä ilmaiseksi mukaan, kun kassatyttöjen kanssa siinä rupateltiin. Olin ihan innoissani, kun sain vielä moisen kokeiluun :)


Ja pitihän sitä Niksulle näiltäkin messuilta jotain tuoda, hän osaa jo odottaa, että joka kerta saa jotain kivaa :D Lorkun pisteeltä lähti siis kasvohoitojuttuja, mä kun olen saanut hänet vähän innostettua kosmetiikasta ;D

Sitten tuleekin totaalisekoaminen. Messuilla kuulutettiin juuri sopivasti Seppälän hintojen romahtamisesta, kun me osuttiin paikalle. Alkujaan hinnat olivat -50% jo alennetuista hinnoista, mutta he ilmoittivat juuri, että hinnat lasketaan -80%. Tavara lähtee siis oikeasti lähes ilmaiseksi pois, me tyttöjen kanssa pistettiin turbovaihde silmään ja luoja mikä määrä vaatteita meidän mukaamme lähti :D Kuvat harmillisesti huonoja, tiedättehän...valo.












Eikös ole aikamoinen saalis. Kuvista puuttuu vielä mustat farkut, mutta en jaksanut mennä sovittamaan niitä ja näin ollen saivat uuden kodin äidin luota. En pitänyt bootcut farkuista sittenkään, joten äidille olivat sopivat :) Ajatelkaas, mun loppusumma näille oli kokonaisuudessa 108€, mutta alennusten jälkeen jäi maksettavaa enää 21,60€. Siis hurja alennus. Olisi mieli tehnyt oikeasti tutkia vielä tarkemmin rekit läpi, mutta mitenkään ei jaksanut enää. Meillä meni muutenkin tunti pelkässä jonossa. Ihania juttuja sain kuitenkin :)

Vielä viimeisenä hyökkäsin takaisin Outlet Tukun messupisteelle ja hain siltä muutamat kivat jutut kotiin. Onneksi tuo liike löytyy Jumbon Flamingon puolelta, kun niin monta kivaa juttua jäi ostamatta.


Tuo viltti oli viimeinen kappale ja tuokin oli toiminut mallikappaleena. Sain sen sitten vielä hieman normaalia hintaa halvemmalla. Nyt en raaski laittaa sitä mihinkään, ettei meidän rakkaat elukat heti mene karvoittamaan sitä :D


Söpö lääkelaatikko. Meillä on lääkkeet säilyneet vähän huonosti vain keittiön kaapissa, mutta nyt tähänkin tulee muutos :)


Ja viimeisenä vielä Sweet Things purkki, eikö olekin söpö? En voinut vastustaa sitä. Nyt meiltä löytyy jatkossa aina keittiön pöydältä jotain pientä makeaa :)

Mitäs sanotte tämänkertaisesta saaliista? Saalistaja itse on ainakin kovin onnellinen :)

Ja hei, ihanaa kun on taas perjantai. Huomenna on tiedossa kiva päivä, siitä sitten lissää myöhemmin. Mukavaa viikonlopun alkua muruseni <3