Hei muruseni!
Anteeksi, anteeksi tuhannesti viikon kestäneestä hiljaisuudesta. Mulla oli vähän hoppu ja hopun jälkeen loppu. Sellainen tautiloppu, että en kyennyt tekemään mitään. Tiedättekö, oksennustauti. Tuo perkeleestä oleva tauti on sellainen, mitä en toivo kyllä kellekään. Olen vielä toipilaana täällä, mutta parempaan päin. Mulla on pysynyt jo pinaattikeitto ja leipä mahassa, joten kai mä tästä alan olla voiton puolella. Unta on riittänyt ja paljon. Sunnuntai illalla valitin Niksulle, että mulla on vähän huono olo. Ajattelin sen vain olevan väsymystä ja meninkin hyvissä ajoin nukkumaan. Maanantaina Niksu lähti töihin kuuden jälkeen ja mä jatkoin hyvillä mielin hetken unta. Kahdeksalta nousin, olo oli kurja. Käytin Taren ja otin aamupalaa. Ei oikein maistunut. Yritin vähän syödä, mutta pakko oli pistää sohvalle pitkäkseen. Kattelin telkusta mitä sieltä sitten ikinä tulikaan. Nukahtelin. Sitten oli pakko kokeilla ruisleipää, josko se auttaisi. No ei sekään. Hetki siitä ja olin halailemassa pönttöä. Oksennus yllätti mut ihan täysin, tuli melkein puskista. Pitkään se olikin tehnyt tuloaan. Hetkeksi olo helpotti ja soitin äidillekin, että näin täällä. Ja siitä se olo taas alkoi laskemaan kuin lehmän häntä ja Niksun tullessa kotiin kävin heittää vielä toiset yrpät. En voinut muuta kuin nukkua. Siis ihan järkyttävä tauti, oikeasti!Oksentamisen kaverina on tietysti ollut koko ajan kettumainen päänsärky, ihan kuin siitäkin en saisi kärsiä tarpeeksi jo muutenkin. Päänsärkykin oli kaverina melkein koko viime viikon, joten oli tällainen tautien huipentuma sitten tämän viikon alku. Kyllä sitä on tullut mietittyä, mistä tämäkin pöpö mut kiinni sai, mutta kanveesiin se iski ja kovaa. Näytän tällä hetkellä kuolleesta heränneeltä, mustat silmäaluset pelästyttää itsenikin. Huomenna tosin palaan jo työpaikalle asti, joten parasta olisi tänään illalla saada voimat kasaan.
Mun piti olla viime viikon alussa heti reipas ja treenata maanantaista torstaihin kovalla sykkeellä. Maanantai ja tiistai menikin hyvällä tempolla, mutta sitten tuli taas päänsärky. Se kaveri tosiaan pysyi koko loppuviikon ja oikeastaan tähän päivään asti on kestänyt. Edelleen jomottelee. En tiedä mikä könde muhun on nyt iskenyt, mutta toivon sen pian kuitenkin jättävän mut rauhaan. Treenaaminen tosiaan jäi stten niin pääsäryn kuin muidenkin kivojen juttujen takia loppuviikosta tekemättä. Halusin antaa aikaani mieluummin mun perheelle, heitä kun pitkästä aikaa säi kylään.
MA: Tikistreeni core ja yläkroppa 1h
TI: Kävelylenkki 50min 5km, Tikistreeni alakroppa 30min
KE: - (päänsärky)
TO: - (päänsärky)
PE: - (päänsärky)
LA: - (päänsärky)
SU: - (päänsärky)
Pääsiäinen oli siis oikein touhuntäyteinen. Torstaina illalla siskon perhe saapui äitini tykö, joskin koukkasivat ensin tähän meille. Vähän syötiin, koska lapsilla oli kova nälkä ja sitten lähdettiin kauppaan. Meillä oli missio. Missiona löytää mulle uusi hiusväri. Jännitti ihan tuhottomasti, kun siinä värihyllyn edessä seisottiin. Mä en osannut yksin valita sopivaa sävyä ja kuten olen teille aiemminkin kertonut, sisko on ainut kelle oikeastaan enää uskallan hiukseni antaa käsittelyyn. Varmasti on monia muitakin superhuippuja kampaajia, mutta harmi kun ei ole omalle kohdalleni osunut. Omaan taitooni en kyllä todellakaan luota, siitä nyt ei tulisi mitään. Varsinkaan leikkauksen osalta. No joo, asiaan. Siinä hyllyn edessä sitten pähkäiltiin, koska nyt olin tekemässä yhtä suurinta muutosta aikoihin. Olin itsekin haudutellut ajatusta jo jonkun aikaa, mutta en ollut saanut kiinni mistään mallista, mitä ehkä haluiaisin. Lopulta se tuli Niksulta. Niksu sanoi sävyn ja mallin, mitä mulle haluaa. Siitä me sit oikeasti lähdettiin. Mä suostuin ihan kokonaan siihen :D
Me ollaan Niksun kanssa tosiaan kohta seurusteltu kymmenen vuotta ja hän on nähnyt mut ainostaan pitkillä vaaleilla hiuksilla. Hän oli innostunut näkemään mut tummana ja lyhyillä, ihan täysin vastakohtana siis sille, mitä mä olin koko viimeisen 15 vuotta ollut. Neutraali, tosi tumma ruskea ja lyhyt, ettenpäin pitenevä malli. Sitä lähdettiin tavoittelemaan ja sehän siitä sit lopulta tuli. Sisko onnistui hommassa taas täydellisesti, enpä osannut muuta kyllä odottaakaan. Perjantaina hoidettiin aamusta värjääminen. Oli kuulkaas hassua katsoa peilistä tosi tummilla hiuksilla ja samaan aikaan tuntea olonsa yllättävän kotoisaksi. Miettikää, kuitenkin 15 vuotta vaaleena. Sitten lähdettiinkin äidin luokse pääsiäislounaalle. Vedettiin mahat ihan täyteen hyvää sapuskaa ja sitten koko poppoo ajettiinkin meille takaisin. Muut meni pihalle touhuamaan, kun me siskon kanssa jäätiin leikkaushommiin. Oli se kyllä hauskaa. Sisko nappasi vain pikkusen kerrallaan lyhyemmäksi ja aina kysyi, joko riittää. Häntä selkeästi huolestutti, että mitä mä tykkään, jos vedetään kerralla ihan lyhyeksi. Välillä näytettiin ikkunan läpi Niksulle, joko riittää. EIIII, vielä pois. Meitä vaan nauratti. Kohta mulla oo hiuksia jäljellä yhtään, kun lyhymmäksi koko ajan. Niksu toivoi, että niskasta lyhyt ja edestä pitkä ja sehän tästä lopulta tuli. Viimein kun oli napsaistu vielä pari senttiä pois, tuli ikkunan takaa peukku ja hymy kasvoilta. Mies oli siis ainakin tosi iloinen. Ja tiedättekö, mä oon myös niin happy ja rakastan mun uusia hiuksia! Tää sävy on huippu, malli myös! Nyt vaan opettelen laittamaan sitä :D
Mun ainut ehto oli, että hiusten pitää ylttää vielä kiinni, koska mä en osaa olla, jos niitä ei saa välillä kokonaan pois ja tää pituus on just sopiva siihen. Tämä muutos tuli just kivasti samaan aikaan Niksun 30-vuotis synttäreille, joita me siis juhlistettiin lauantaina. Järkkäsin Niksulle ihan pienet synttärijuhlat ja meille tuli äiti, isäpuoli, siskon poppoo ja veljen poppoo. Mua jännitti ihan hirmuisen paljon, koska mä olin järkännyt Niksulle synttärilahjaksi jotain melko suurta ja oltiinkin porukalla ostettu se hänelle lahjaksi. Tai siis mäkin pääsen siihen osallistumaan. Me annettiin KUUMAILMAPALLOLENTO! Tästä tulette todellakin kuulemaan sitten enemmän, kun sen aika on, mutta uskotteko, että lahjan saaja oli otettu :) Mä halusin antaa jotain isompaa lahjaksi, olihan kyseessä pyöreät päivät. En keksinyt mitään sopivaa tavaraa. Niksulla on kelloja, koruja ei käytä ja vaatteet, ihan njäh. Jotain upeeta tekemistä ja tästä Niksu oli monta kertaa puhunut, että haluiaisi päästä kokeilemaan. Nyt me sitten mennään lennolle, kunhan keli vielä vähän lämpenee ja maa vihertyy.
Sunnuntaina siskon poppoo tuli meille vielä, ennen kuin lähtivät kotiin. Katsottiin lasten kanssa Inside Out-lasten elokuva ja syötiin. Sitten me Niksun kanssa laitettiin vihdoin vierashuoneen seinälle jutut, mitkä olisi pitänyt jo aikapäivää sitten laittaa. Mutta nyt mä vihdoin pääsen teille kuvaamaan tuon huoneen :) Kunhan vielä vähän siivoan :D Nyt kun ei ole ollut voimia siihen.
Ja sitten se tauti tulikin. Ja mulla ikävä tänne. Ihan hirmuinen ikävä jos totta puhutaan. Olisin halunnut tulla teille kirjoittamaan jo vaikka mitä, mutta tosiaan, ensin ei malttanyt ja sit ei kyennyt. Tästä taas uuteen nousuun, ihan joka saralla.
Mitä hei teille kuuluu? Ihan ikävä teitä kaikkia jo iski <3