Viikonloppureissu

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2016

Viime viikonloppu tuli vietettyä yhdessä lempi paikoistani. Kävimme tosiaan äidin kanssa sukuloimassa Itä-Suomessa äidin siskon, mun kummitädin, perheen luona. He ovat mulle kuin toinen perhe. Kummitätini lapset ovat mulle kuin sisaruksia, sillä olen heidän kanssaan viettänyt erittäin suuren osan elämästäni. Kummitätini nuorin lapsi on myöskin mun kummilapsi, joten meillä on melko tiivis kokoonpano :D Kummin luona on ihana olla ja siellä saa kyllä aina hemmottelua. Niin myös tällä kertaa. Mun mielestä mun kummin tekemät ruoat on myöskin maailman parhaimpia, joten siellä tulee aina syötyä maha ihan kupuralleen. Suurin syy tälle vierailulle oli mun kummitytöt synttärit. Hän täytti jo 11-vuotta. Ihan hurjaa! Ihan vähän aika sittenhän juhlistettiin ristiäisiä tuo pieni nyytti sylissäni. Kyllä se aika menee vaan ihan liian nopeasti.


Harmittaa, että aika kuluu tuollaisilla viikonloppureissuillakin aivan liian nopeasti. Perjantaina illalla oltiin perillä vasta kahdeksan aikaa. Päästiin heti syömään ja sen jälkeen mä hyppäsinkin tyttöjen kanssa jo saunaan. Lauantaina aamulla käväistiin äidin ja Mintun kanssa meidän mummin haudalla, pitkästä aikaa. Kauhea ikävä iski siellä käydessä. Haudalta tullessa valmistauduttiin synttäreiden alkamiseen ja pian alkoikin tulla muitakin sukulaisia paikalle. Tässä vaiheessa voisin taas mainita, että meillä on melkoisen iso suku, joten ei ehkä kannata sen enempää alkaa erittelemään ketä kaikkia sitä näki. Niksu alkaa tälleen 9,5 vuoden jälkeen muistamaan melkein kaikki sukulaiseni ;) Äidin puolella kun lapsia oli 9 ja isän 11. Siitä kun aletaan laskemaan serkut ja pikkuserkut niin päästään kaiken kaikkiaan lähemmäs sataa varmaan  :D Mäkään en enää ole ihan täysin kartalla.



Oli niin paljon kaikkea hyvää, että kyllä siinä meinasi maha räjähtää ihan totaalisesti. Tuli siis syötyä ja rupateltua kuulumisia rakkaiden sukulaisten kanssa. Välillä otettiin hetki lepoa, kun maha tosiaan meinasi sanoa ihan totaalisesti poks :D




Joka vuosi odotan innolla, millaisen kakun kummitätini on oikein valmistanut. Hän on supertaitava kaikkien ruokien kanssa ja kakutkin ovat olleet toinen toistaan upeampia. Tällä kertaa tosin kummini ei ollutkaan vastuussa kakun koristuksesta vaan mun ihana taitava kummityttö oli ihan itse tehnyt kakkuun koristeet. Ihanan koiraperheen pentuineen. Eihän tuota olisi raaskinut syödäkään. Isä oli ilmeisesti vähän auttanut noiden pentujen teon kanssa.



Se mikä oli myös ihastuttavaa, niin herkuissa oli pääsiäinen hyvin vahvasti näkyvillä. Oli ihania keltaisia kakkuja, munia yhdistetty moneen ja koko pöytä koristeltuna pääsiäisen mukaan. Tässä vaiheessa on pakko kertoa, että mun idoli on ehdottomasti mun kummi. Upea neljän lapsen äiti, joka tuntuu olevan ihan supernainen. Hoitaa työt, kodin ja lapset ja näyttää tässä kaikessa tiimellyksessä aina ihan super upealta. Väsymys ei paista hänen silmistään, vain pelkkä onni. Mites kun mulle riittää pelkkä maanantai ja näytän kuolemalta :D Kummini on mulle ollut esikuvana jo lapsesta saakka ja hänelle piti se tällä reissulla kertoakin viimein :)



Meidän poppoo todella nautti reissussa olosta ihan hirmuisesti. Tare sai huomiota yllin kyllin. Se oli koko ajan jonkun sylissä ja rapsuteltavana. Vaikka kyllä välillä piti mammankin viekkuun tulla. Ja kylläpä muuten paikan valitsi. :D



Nyt pitääkin alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa reissua, ikävä kun jäi niin kovaksi ♥

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Voi mitä herkkujaaaaaa <3 Ja ihana tuo eka kuva! Sä olet niin kaunis woman!!

    VastaaPoista
  2. Miks aika aina menee nopeammin kun on hauskaa?
    Ihana Tare <3

    VastaaPoista
  3. Ainakaan et näyttänyt yhtään kuolemalta silloin maanantaina kun nähtiin, tosi kaunis olet :) ja ihania herkkuja!
    Kintsu

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit, miten ihanan yksityiskohtaisesti tehtyjä herkkuja, kaikki näyttää todella hyvältä! ♡

    VastaaPoista
  5. Tare on niin <3 <3 ja voi että herkkuja! Kattelen kieli pitkällä, aika upeita leivoksia.

    VastaaPoista
  6. No jo on ollu kystä kyllä! Vesi herahti kielelle kuvia kattoissa...

    VastaaPoista
  7. Muru 11 ja 14 niitä on 😊

    VastaaPoista