puhdas+ - Youth Capsules

tiistaina, maaliskuuta 01, 2016

Jos muistellaan aikaa kymmenisen vuotta taaksepäin, tai vaikka vähän enemmänkin, on mun elämäntavat muuttuneet todella paljon! Teininä olin kova heppatyttö ja vietinkin suurimman osan ajasta talleilla, jonne suunnistin aina pyörällä. Vaikka liikuin paljon, en kuitenkaan koskaan ole ollut hoikka. Pyöreys on ollut mukanani lapsuudesta saakka. Teiniydestä varhaisaikusuuteen tullessa kaikki kuitenkin muuttui paljon. Kyllähän te tiedätte. Kokeillaan omia rajoja, maistellaan vähän tupakkaa ja alkoholia. Tupakka jäikin mulle sitten vakituiseksi huonoksi tavaksi ja lopulta oltiinkin ihan koukussa. Työelämään siirtyessä, öitä kuitenkin valvoen, oli jostain saatava energiaa. Mun yksi suurin apu oli energiajuoma ED. Parhaimmillaan vedin kolmekin pulloa niitä päivässä, tupakkaa meni pahimpina päivinä aivan liikaa enkä kyllä liikkunutkaan juur mihinkään. Jos totta puhutaan, en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta enää ollenkaan. En voisi kuvitellakaan eläväni noin epäterveellisesti! Kamalaa, mitä sitä on itselleen tehnyt. Tänä vuonna tulee seitsemän vuotta, kun olen ollut tupakoimatta ja se on ollut ehdottomasti yksi parhaimpia päätöksiäni. Samoihin aikoihin lopetin myös energiajuomat. Ei niistä oikeasti ollut mitään suurempaa hyötyä, ihan vain hetkellinen apu. Söin pelkkää roskaruokaa ja ruoka-ajatkin oli myöhään yöllä. Äärimmäisen huono elämäntapa siis. Onneksi olen tehnyt muutoksen!

Mulla on edelleen opeteltavaa vaikka millä mitalla, haluanhan kohdella omaa kehoani hyvin, sillä sen pitäisi kestää vielä vuosia eteenpäin. Tämä on syy, miksi todella haluan tehdä niitä muutoksia ja yritän koko ajan toimia paremmin. Vasta tässä kolmen vuoden sisään olen alkanut oikeasti kiinnittämään tähän kaikkeen paljon enemmän huomiota ja haluan oppia koko ajan toimimaan paremmin. Ruokailut menee paremmin. Liikun, jota en siis yhteen aikaan tehnyt ollenkaan. Ja vielä olen tehnyt sellaisen siirron, että olen alkanut syömään vitamiineja ja lisäravinteita. Ei mitään ihmeellistä. D-vitamiinia, Möllerin tuplaa ja magnesiumia. Magnesium on näistä mulle ihan ehdoton. Suonenvedot loppui kuin seinään otettuani tämän lisän käyttöön. Ja D:tähän suositellaa Suomessa syötäväksi vuoden ympäri. Te tiedätte, että mä testaan lähes kaikkea melko mielelläni ja nyt löytyikin niin huikea tuote, että pakkohan tästä on vinkata. Alun kaiken turhan höpinän jälkeen vuoroon siis Youth Capsules, sillä nämä todella toimii!


Sain blogin kautta testattavaksi puhdas+ merkin Youth Capsulesit. Eli tälleen löyhästi suomennettuna nuoruustabut. Tuote sisältää kollageenia, biotiinia, glutationoa, sinkkiä ja c-vitamiinia. Kollageeni alkaa vähentyä meiltä jo melko nuorina ja tämä esiintyy ryppyinä. Minullekin niitä on jo tullut tässä kolmenkympin rajamailla. Biotiini tekee hyvää hiuksille ja kynsille. Glutatoinista en ollutkaan aiemmin kuullut mitään, joten piti ottaa google avuksi. Glutatoinia tarvitaan pysyäkseen terveenä ja elinvoimaisena. Paremman artikkelin voi käydä lukaisemassa vaikka täältä, itsekin siis sieltä kävin opiskelemassa tästä molekyylistä enemmän. Sinkkiä olen käyttänyt ihon hyvinvointiin ja se on auttanut mua mm. aknetaistelussa. Tehoaa, se on selvä. C-vitamiinia olenkin syönyt aina kuuriluontoisesti, koska se on suosittu sairauksien ehkäisyssä. Flunssakaudella varsinkin syön kuurin. Näissä Youth Capsuleissa löytyykin kaikki samassa kapselissa ja tuon paketin syötyäni olin kovin hämmentynyt. Siis ihan vain hyvällä tavalla. Mun iho oli paljon paremmassa kunnossa. Se oli kimmoisampi, terveemmän näköinen ja mun mielestä mun vointikin koheni. Nyt tästä onkin jo reipas kuukausi, kun näiden syömisen lopetin niiden loputtua siis. Iho on sameampi, rypyt syvempiä ja ihan kuin olisin uupuneempikin. Tai siis tällaisen olon muistan mulla olleen aina, mutta olin jotenkin paljon reippaampi näitä syödessäni.


Toki voi olla, että kuvittelin viimeisen, mutta iho, se oikeasti voi paljon paremmin! Olen kuullut monelta kollageenin puoleenpuhujalta, että se todella tekee ihmeitä iholle. Muunmuassa ihanainen Karita Tykkä on kanssani keskustellut kollageenin vaikutuksista ja hän kertoi sen olleen yksi suurin tekijä hänen ihonsa kunnolle. Ja saman voin todeta näiden jälkeen. Tai näissä toki oli muitankin aineita, mutta siis toimii! Nyt sitten olenkin metsästänyt näitä urakalla. Vielä ei ole osunut sopivaa ostopaikkaa, näitähän saa siis apteekeista, tietyistä tavarataloista ja terveyskaupoista. Täällä meidän pikkukylällä ei vain ole tätä näkynyt ja Jumbossakin asioidessa olen sitten unohtanut koko jutun.

Täällä on ainakin yksi tuotteeseen täysillä ihastunut :) Onko yhtään tuttu tuote teille?

*tuote saatu testattavaksi

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Osto ihmeessä sitä PUHDAS+ kollageenijauhetta se on mun ehdoton suosikki, huomaan ihosta heti, jos jätän sen pois rutiinistani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko muuten ostaa, nyt kun oon ollut ilman, on iho taas ihan erilainen.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen tuote! Itselläni on kaappi täynnä vitamiini- ja lisäravinnepurkkeja, mutta en vain muista syödä niitä :D Magnesiumin olen todennut itsellenikin hyväksi, etenkin silloin, kun käyn useammin juoksemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, jos yhtään mietit :) Ja muistahan syödä vitskut ;) Mä olen huomannut, että niistä on oikeasti hyöytä :)

      Poista
  3. Jännä miten tälläiset kapselit voivat toimia iholla :). Mulle tämä merkki oli aiemmin ihan tuntematon, mutta sitten ostin Puhdas+ öljyn, joka lupaa puhdistaa ihoa. En ole sitä vielä testannut, mutta odotan silti paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Mäkään en olis ihan heti uskonut, että voi ihoon vaikuttaa niin selkeästi, mutta vaikuttipa silti! :) Itse tykkään kyllä tän merkin tuotteista :)

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mulla on saman valmistajan toisia kapseleita, oisko ollu joku hair-capsules, mutta voisi ens kerralla ottaakin näitä kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin maisu otat käyttöön! Kerro sit, että huomasitko mitä :)

      Poista