Mä tulin vasta hetki sitten kotiin. On ollut aikas hektinen päivä. Ensin kohtuu kiireinen työpäivä ja sen jälkeen sitten menin tapaamaan lääkäriä. Unilääkäriä. Kai hänen virallinen nimike on joku muu, mutta unlääkäri hän nyt saa luvan olla. Ja olikin siis mulle. Mut laitettiin työterveystarkastuksen jälkeen käymään vielä sellaisella, koska mun unen laatu on ollut merkittävän huonoa. Muuten olin kyllä todella tyytyväinen tarkastuksessa ilmenneisiin tuloksiin. Mun kaikki arvot on sellaista kunnon keskitien kulkua. Maksa-, haima-, kilpirauhas- ja muut arvot olivat oikein hyviä. Ainoastaan kolesteroli oli korkea, mutta siitäkään ei kuulemma tarvitse kantaa huolta, kun mulla on niin paljon hyvää kolesterolia joka kumoaa huonoa. En sitten tiedä onko asia näin, mutta näin lääkäri mulle sanoi. Ja meillä on korkea kolesteroli sukurasitteenakin. Ainut mistä tosiaan tuli sanomista on tämä mun uni. Lääkäri halusi laittaa mut tälleiselle univastaanotolle, jossa selvitettäisi tarkemmin mistä huono uni voi johtua. Tämä vaiva on meinaan kestänyt mulla jo todella kauan. Nukahtamisen kanssa mulla ei ole ongelmaa. Sammun kuin saunalyhty kun laitan pääni tyynyyn. Ongelmana on ainainen heräily. Ja sitä tapahtuu yhdessä yössä monia kertoja. Parhaimmillaan kymmeniä. Saatan katsoa kelloa puolen tunnin välein. Ja kaiken pitkän selvityksen jälkeen syykin selvisi aika lailla. Se on edelleen se stressi. Se on muuten melkoinen piru suoraan sanottuna. Mä kun olen luullut selättäneeni sen jo melko hyvin, niin se kostautuu nyt näin. Ja huolet lisää vaan tätä stressiä. Mä olen äärimmäisen hyvä kantamaan huolia mukanani vuosienkin takaa ja sain nyt käskyksi opetella päästämään niistä irti. Kirjoittaminen, sitä lääkäri suositteli ja antoi mulle kaikenlaisia tehtäviä, millä saisin purettua asioita. Tästä tulee todellinen prosessi mulle ja mun pitää työstää tätä oikein urakalla. Ajatelin kirjoittaa tästä mahdollisesti vielä enemmänkin, koska kirjoittaminen kuulemma auttaa asioiden purkamisessa.

Mutta viime viikko, saako itsestä olla ylpeä? Mun mielestä liikunnat meni todella hyvin ja tein jotain uudenlaistakin liikuntamuotoa. Ja se on se, mistä olen todella ylpeä, että sain puserrettua itsestäni irti enemmänkin kuin olin kuvitellut. Mä meinaan tein juoksumatolla intervalliharjoituksia. Juoksin minuutin verran kovaa ja minuutin hiljempaa. Toistin tätä noin 15minuutin ajan. Loppuvaiheessa hitaampaa juoksua oli pakko ottaa melkein kaksi minuuttia, että sain pahimman hengästyksen pois. Yhteensä meni 40 minuttia tähän. Alkuun ihan hetken kävely, sitten tasaista juoksua, jonka jälkeen intervalli ja hetken vielä tasaista juoksua. Vitsi että mä olin puhki! Samalla kylläkin todella iloinen suorituksestani. En todellakaan olisi uskonut, että saan revittyä itsestäni niin paljon irti. Aion ehdottomasti tehdä tätä toistekin!

Maanantaina nappasinkin kuvan hikoilusta kostuneen kameran läpi. Onneksi mulla on vedenpitävä puhelin :D Kuva meni tämän takia ihan rakeiseksi. Muta oli ihan mieletön fiilis! Edelleen tuntuu hyvältä, kun mietin suoritustani.


Hihii, mä rakastan treffejä sängyn kanssa, vaikkei treffit aina menekään ihan nappiin ;P


Eikä siinä kaikki. Mulla oli lauantaina niin hyvä draivi päällä, että kävin vielä iltasella tekemässä salitreenin. Jos totta puhutaan, mä en olisi voinut uskoa, että löydän itseni joskus salila lauantai iltana. Vähän ennen seitsemää vasta tulin kotiin ja normalisti tässä vaiheessa tehdään jotain aivan muuta. Meninkin niin hyvillä mielin saunaan tämän jälkeen rentoutumaan.



MA: Juoksumatto intervalli 40min, vatsat
TI: -
KE: -
TO: Kävelylenkki 50min 5km
PE: Salitreeni 1h10min selkä-olkapää-vatsa
LA: Kävelylenkki (aamulla tyhjällä vatsalla) 50min 5km, salitreeni 1h jalat-vatsa
SU: Kävelylenkki (aamulla tyhjällä vatsalla) 50min 5km


Ruokailut on myös menneet mun mielestä oikein hyvin. Vihreää alkaa taas löytymään lautaselta enemmän ja olen onnistunut välttämään mielitekoja todella hyvin. Ainoastaan lauantaina söin suklaata, kun Minnan kanssa nautittiin teetä. Olin jopa niin tsemppari, että eilen Annien kanssa lounaalla otinkin salaatin hampurilaispaikassa. Anniekin nauroi mulle, että mulla on selkeästi piru ja enkeli olkapäillä huutamassa mitä ottaa. Taistelin meinaan pikään salaatin ja hampurilaisannoksen välillä. Salaattia ja enkeli olkapäälläni kuitenkin voitti ja otin salaatin. Ja voi miten hyvää se olikaan! Onneksi otin! Mutta tätä taistelua varmasti joudun käymään vielä monen monta kertaa. Mä olen vain aivan liian perso makealle ja kaikelle mätölle. Ja sokerikoukussa, siinäkin mä olen ollut jo vuosia.



Tästä on kuitenkin hitsin hyvä jatkaa :) Ja nyt kun kaikki veriarvotkin on tutkittu eikä mussa ole mitään vikaa, niin ei muuta kuin annetaan palaa!