Marc Jacobs - Decadence - hurmaava tuoksu

torstaina, helmikuuta 11, 2016

Tuoksufriikki täällä hei! Tai tehän tiesitte sen. Tiesittehän? Kai mä siitä olen puhunut. Olenhan? No jos en, niin nyt sitten ainakin tiedätte. Mä olen tuoksufriikki. Pidän hyvin monista eri tuoksuista ja yhdistän monet muistoni ja uudet muistoni tuoksuihin. Se että pidän tuoksuista, niin niillä on mulle myös todella suuri merkitys. Tiestysti osa tuoksuista ei koskaan saavuta mitään ihmeellistä meriittiä, mutta jo elämäni aikana on tullut monen monta tuoksua jotka palauttaa mieleni ihaniin tai surullisiin hetkiin.

Harmittaa ehkä eniten paljon, ettei meistä Niksun kanssa kumpikaan enää muista, mikä hänen tuoksu oli kun aloimme hengailla ja lopulta seurustella. Se tuoksu oli niin ihana! Siitä tulee aina mieleen ne hurjat perhoset jotka vatsassa pyöry kuin pahin vuoristorata konsanaan. Olen monta kertaa meinannut kadullakin pysäyttää miehiä, kysyäkseni heiltä tuoksun nimen perään, kun oma rakas mies tulee väistämättä siitä mieleen. Onneksi on löytynyt monta hyvää Niksulle jo senkin jälkeen, mutta siinä ensimmäisessä tuoksussa on taikaa.
  Äiti tulee aina mieleen eräästä huuhteluaineesta. Äiti tuoksuu puhtaalle ja rakkaalle. Itse ei voi käyttää samaa huuhteluainetta ihan sen takia :D Ja listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, sillä mulle niitä tärkeitä tuoksuja on paljon. Ei siis kyseessä ole pelkästään hajuvedet, vaan monet muutkin tuoksut.

Tästä pienestä alkuhöpinästä päästään nyt vihdoin siihen itse aiheeseen. Mun yhteen uusimmista tuoksurakkauksista meinaan. Vaikka tuoksu onkin mielestäni sellainen, että se sopii mieluummin syksy-talvi aikaan ja silloinhan tämä ihanuus onkin tullut markkinoille. Hurmaava Marc Jacobs Decadence vei multa nenän mennessään.


Tutustuin tuoksuun Bernerin bloggajapäivillä ja mulla kävi niin ihana tuuri, että sain tuoksun goodiebagissa. Tämä todella nousi jo viime vuoden puolella siis mun yhdeksi lempituoksuista, tämä mystinen, naisellisen seksikäs tuoksu. Decadence on pakattu ylelliseen samettiseen pahvirasiaan, jota koristaa kultainen teksti. Jo itse pahvipakkaus viestii siitä, että sisältö on jotain ihanaa.


Ja oikeassahan pakkaus on. Se kätkee sisuksiinsa äärettömän kauniin ja samalla leikkisän hajuvesipullon, laukunmuotoisen. Pullo on saanut inspiraationsa Marc Jacobsin klassisesta käsilaukkumallista. Pullo on upean smaragdinvihreän sävyinen ja korkkina käärmennahkakuosinen kultaisella ketjulla varustettu laukunkantokahvaa imitoiva. Ja ketjussa vielä roikkuu ihana hapsu. Mikä ihanuus! Jos en olisi niin tarkka mun hajuvesien sisällön säilymisestä, tämä olisi varmasti kodissamme paraatipaikalla. Mutta tuoksut muuttuu ja pilaantuu, mikäli se on liian lämpimässä ja auringossa.


Vaikka mä olen hurja tuoksufiikki, mä olen silti ehkä yksi surkeimmista tyypeistä kuvailemaan itse tuoksuja. Decadencen tuoksua kuitenkin kuvataan näin:

Alkutuoksu:    italialainen luumu, iris, sahrami
Sydänutoksu:  bulgarialainen ruusu, sambac jasmiini. orris
Jälkituoksu:    nestemäinen ambra, vetiver, papyrys-puut

Metsäinen, tumma ja aistillinen kuvastaa mielestäni Decadenceä todella hyvin. Erittäin hurmaava ja mystillinen tuoksu. Tuoksu on kyllä voimakas ja varmasti monen tuoksuherkän nenään käyvä, mutta tätä ihanuutta riittääkin pieni määrä tuomaan seksikästä tuoksua. Voin rehellisesti sanoa, että nuorempi minä ei tästä tuoksusta varmasti olisi tykännyt millään ilveellä, mutta nenäni aikuistuessa minähän siis en vanhene :D alkaa tuoksumaailmanikin olemaan vähän erilainen. Ei enää niitä kaikista karkkisimpia tuoksuja pysty käyttämään kuin kesäisin, jos enää silloinkaan.


Mikäli teille tulee jossaim mahdollisuus päästä nuuskuttelemaan tätä tuoksu, niin todellakin suosittelen. Tai jos olette jo nuuskutelleet, mitä te piditte?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Miulla on tämä 30 ml koossa, mutta siinä ei ole tupsua :( Laatikonkin katsoin, mutta ei ollut.

    Itse ostin tämän lähinnä todella kauniin pullon vuoksi, tuoksu on todella voimakas.

    VastaaPoista
  2. Tuoksu on aivan hurmaava ja tästä onkin tullut yksi lempituoksuistani. <3

    VastaaPoista
  3. Tää on ihana, ei kuitenkaan ihan sellainen jokaisen päivän tuoksu itselle. :)

    VastaaPoista
  4. Tuoksu on tosiaan ihana, tosin hieman voimakkaammasta päästä. =) Itse tutustuin tähän tuoksuun lokakuun alussa, kun olin lomailemassa New Yorkissa. Tuli Macy´n tavaratalossa eteen siellä shoppaillessa. =)Ei tullut vielä silloin ostettua tuoksua, mutta ehkäpä vielä joskus. =)
    -Sanelli78-

    VastaaPoista