Livbox - helmikuu 2016
keskiviikkona, helmikuuta 10, 2016Mulla on nyt totaalinen kelimasennus menossa. Joka sitten taas johtaa siihen, että mua ei huvittais mikään. Ei oikeastaan mikään. Nukkuminen olis ehkä kaikista kivointa, mutta onneksi olen kuienkin reippaillut. Se on pitänyt pään kasassa. Kaikki pienikin piristys tulee siis tarpeeseen ja viime perjantaina saamani Livbox oli yksi sellainen. Innolla sitä taas odotti kuukauden kosmetiikkalähetystä ja sisus olikin tällä kertaa hyvin täysi.
Kuukauden värinä on ihana pinkki ja teemana tietysti ystävänpäivä. "Karkki sulle, lakka mulle" lukee esttelykortissa. Mun pitäisi oikeasti pitää tästä kiinni ja antaa karkit jollekin lahjaksi, eikä hamuta omaan suuhuni. Tästä arvanettekin jo yhden boxin sisuksista tulleista jutuista. Mutta mitä kaikkea muuta sieltä nyt siis tuli?
Boxista löytyi monen monta juttua, mutta virallisina sisältönä tuli kuusi eri tuotetta. Näistä kolme täysikokoista ja kolme näytettä.
LumeneBright Now Vitamin C heleyttävä & ravitseva yövoide on söpössä pienessä putelissa. En tiedä mikä noissa ihanissa pienissä pyörylöissä viehättää, mutta mä tykkään noista miniatyyriputeleista. Tuotteesta saa varmasti tällä koolla muodostettua jonkinlaisen mielipiteen, vaikka tietysti olisin ottanut voidetta enemmänkin käyttöön.Voiteen sanotaan auttavan ihoa palautumaan päivän rasituksista yön aikana, kosteuttaa ja silottaa ihoa. Naamion teho yövoiteessa. Sisältä runsaasti suomalaisen lakan c-vitamiinia sekä antioksidantteja. Juup, tämä taitaa mennäkin testiin nyt heti.
Colgate Max White One Optic hammastahna. Hei, eikös tällainen ollut just vähän aika sitten? Piti ihan tarkistaa ja joulukuussa saatiin täysikokoinen Colgate. Ainut ero mikä siinä täysikokoisessa ja tässä näytteessä, niin tämä on joku Optic versio. Nyt on pakko sanoa njääh. Miksi hampitahnaa tulee näin paljon? Juu, kiva ettei tartte itse huolehtia tahnan ostosta, mutta olisin ehkä mieluummin ottanut tuohon tilalle jonkun muun tuotteen. Söpö matkakoko, mutta testaan tämän silti tässä kuussa, vaikkei matkoja olekaan tiedossa.
Rich Pure Luxury Miracle Revew CC shampoo. Jaahas, ja uudenlainen CC-tuttavuus mulle. CC-shampoota ei mulle ainakaan vielä ole tullut ennen vastaan. Tämä CC- Complete care - sampoon sanotaan palauttavan hiusten elinvoiman ja nuorekkuuden. Shampoo sisältää rypäleuutetta, jonka pitäisi kirkastaa hiusten väriä sekä suojata ympäristöhaitoilta. Tämäkin on siis matkakokoinen tuote. Kiinnostus kyllä heräsi, josko tämä shampoo tekisi jotain näkyviä juttuja hiuksille.
Sanex Advanced Hydrate 24h käsivoide on saatavilla hyvin varustelluista apteekeista. Mulle tulee mieleen aina apteekkituotteista, että ne ovat oikeasti toimivia. Tiedä sitten onko oikeasti, mutta apteekista saa lääkkeitä joiden pitäisi parantaa oloa, joten kai tässä menee mun päässä joku pöljä linkki :D Mutta tämän sanotaan kosteuttavan käsiä vuorokauden ympäri ja sen pitäisi imeytyä nopeasti eikä tunnu tahmealta. Höh, mä en ole saanut vielä edellistä käsivoidetta, joulukuussa sekin siis tullut, Natusania. Noo, onneksi mä kuitenkin löträän näillä aika paljon, joten testiin siis tämäkin. Tämä täysikokoinen.
Cutrin Chooz Anti-Frizzer kiiltovoiteen pitäisi taikoa hiukset sileiksi ja kiiltäviksi. Mun jouhte tarttee kyllä silotusta, tää harakanpesäreuhka kun tuppaa monesti elämään omaa karheaa elämäänsä. Pitäisi myös poistaa hiusten sähköisyyttä ja pörröisyyttä ja hiusten pitäisi näin olla helpommin hallittavissa. No jo vain, tätä pitää testata myös ihan heti!
Dove DermaSpa Goodness3 vartalovoide on kuulemma erityisen sopiva Suomen vaihtuviin olosuhteisiin. Kasvojenhoitotuotteiden ylellinen teknologia on tässä tuotteessa tehty koko vartalolle. Nopeasti imeytyvä täyteläinen koostumus kosteuttaa omega- ja tyrniöljyjen avulla ihoa tehokkaasti. Korppukinttu täällä edelleen kyllä tarttee näitä lisäkosteutustuotteita, mutta vielä kun saataisi joku joka hölvää ne mun päälle. Tämä on kyllä sentäs mielenkiintoisempi kuin viime boxissa tullut Tena...
Sitten niitä boxin lisäyllärituotteita. Aika tosi kivoja mun mielestä!
No ne karkit, jotka jo alussa paljastin. Pandan raskalaiset pastillit. Nomnom. Söisin mielelläni. Vai pitäisikö säästää Niksun tulevaan synttärikakkuun? :D
Sally Hansen Miracle Gel sekä Miracle Gel top coat kynsilakat. Geelilakat, jotka ei tartte UV-lamppua lainkaan. Kynsilakoisa mä jaksan innostua aina! Ihan huikea lisä boxiin. Ja kaiken lisäksi tällainen vähän erikoisempi lakka. Minä sain sävyn 140 Tan-acious tuollainen tumma nude. Ihan kiva sävy, mutta saatoin tehdä tästä lakasta jo vaihdon Skeitin kanssa. Tai siis vasta sitten, kun olen tällä ensin lakannut :D
Söpö pinkki hammasharja tuli myös tästä boxista. Jos mietitään Livboxia ajassa taaksepäin, niin purukaluston pitäisi olla huisin hyvässä kunnossa. On suuvettä, hammastahnaa, hammasharjoja sekä hammaslankoja. Mä en näitä ehkä ihan täysin miellä kosmetiikkaboxin sisältöön, vaikka oikein käytännöllisiä tuotteita ovatkin. Hammasharja saa tällä kertaa plussaa väristä ja siitä, että se on täynnä glitterhippusia :)
Sellainen boxi siis tässä kuussa. Melko peruskauraa sanoisinko, mutta silti oikein kiinnostavia tuotteita. Lisänä tulleet lakat taitaa kyllä silti nousta tästä boxista kärkeen. Katsotaan vielä testauksen jälkeen, että oliko niin :D
Mitäs kivaa te saitte? Minkä sävyisen lakan?
0 kommenttia