Vielä viimeset kuvat ulos viikonloppu matkasta Itä-Suomeen. Mieli halajaa sinne koko ajan takaisin. Mietinkin, josko ottaisin ja karkaisin sinne uudestaan. Olen suunnitellut myös toista matkaa, mutta se kun on vielä niin ajatuksen tasolla, etten siitä lähde sen enempää vielä edes lörpöttelemään.


Eikö ole suloinen nappisimmu? :)


Auringonlaskusta oli kiva nappailla kuvia autossa.


Matkaviihdykkeenä toimi South Park. Tuo pikkutelkkari on kyllä pitkillä matkoilla kiva kaveri. Aika menee paljon nopeemmin.


Harmi kun ei ollut aikaa pysähtyä tuohon uuteen kauppakeskus Veturiin. Vielä mä sinnekin aijon mennä shoppailee :)

Mukava olisi kyllä mennä taas uudelleen :)

Näitä kuvia katsellessa nousi kyllä hymy taas kasvoille, mutta samalla myös ikävä. Voisin palata ajassa heti taaksepäin ja palata tähän kyseiseen päivään, kun me oltiin serkusten kanssa ulkoilemassa. Tai tarkemmin ottaen oltiin laskettelumäessä, jossa me isommat valittiin laskuvälineeksi pulkat kun nuorimmat taas tulivat huimapäinä rinnettä alas ihan suksilla. Itse en kyllä olisi uskaltanut. Minä+sukset...ei hyvä kombinaatio. Takuu varmaa kaatuilua ja kipeitä paikkoja :D Toisaalta olisi kyllä ollut ihan kiva testata pitkästä aikaa. Olisinhan voinut jotenkin maagisesti kehittyä kyseisessä lajissa, ihan itsekseen :D Mutta antaa kuvien puhua enemmän, niistä saa paljon enemmän irti tällä hetkellä entä musta.



Mitä nää putkiruokokasvit oikein on? Oliko nää osmankäämejä? Kyselin noilta nuoremmiltakin, mut kenellekään ei tullut mitään mieleen. Pitihän näistä karvaan kääriytyneistä putkiloista ottaa muutama kymmenen kuvaa kuitenkin :D


Siinä ne pikkuset viipottaa. ♥ Nää on ihan jo ammattilaisia laskettelussa. Heistä vanhempi, Minde, meni jo ihan hyppyreistäkin :o Ja kyllä tuo, nyt jo kahdeksan wee Masu, tuli ihan mieletöntä kyytiä alas mäistä. Välillä katselin ihan sydän kurkussa, että miten ne uskaltaa. Mulle meinasi se pulkalla laskukin aiheuttaa ylimääräisiä tykytyiksiä. Ja kyllä ääntä ainakin lähti, taisin meinaan kiljua :D


Ja kukas se siinä, kunnon tyylilyyli :D Miks noi lasit näyttää ihan siltä, että ne olis photoshopattu mun päähän? :D Mut vähänkö noi oli mageet! Jouduin lainaamaan Minden laseja, kun unohdin omat laukkuun. Mulle tulee noista kyllä auttamattomasti ysikyt-luku mieleen. Mulla on tainnut olla vastaavat joskus.


Siellä mennään Meli serkun kanssa. Uskotteko, että oli hauskaa? :D Niksu sai napattua meistä aika mahtavan kuvan. Hauskaa todellakin oli. :) Me laskettiin jopa ihan onnistuneesti tuo lasku, muta meikäläinen olikin ohjaajana ;D


Serkkupoitsu Mauno laskettelikin sit ihan ilman mitään apuvälineitä. Kengät taisi luistaa mäessä yhtä hyvin kuin sukset. Mutta kyllähän nuo poitsut sit keksivät hurjemman laskutavan...


Ryhtyivät sit ihan kukkulan kuninkaiksi ja kävelivät laskettelumäen päälle asti. Harmi etten muistanut ottaa kuvaa ihan mäen alta, että olisi nähnyt kuinka paljon matkaa tuonne ylös asti olisi ollut. Ja sitä siis oli. Pojat taisivat olla ihan läkähdyksissä ylös päästessään. Alaspäin ei meinaan ihan heti lähdetty kuitenkaan tulemaan. Eikä se matka alas mennyt kuitenkaan ihan nappiin...


Niksu otti ja kaatui kesken laskun. Pelkällä pyllyllä tuli laskettua osa mäestä. Mutta Niksu ei kyllä  tainut olla ainut, kenellä ei mennyt ihan putkeen tuo alasmeno. Maunokin veti muutamat kuperkeikat ja rähmät ihan vaan kävellessäkin.


Meli ja serkkupojan tyttöystävä Iida suhauttivat ohi mäestä suoraan syvempään lumeen ja mukkelis makkelis. Nauru taisi tässäkin vaiheessa raikaa aika mahdottomasti :)


Ja Minde tarkasteli myös maata hieman lähempää. Suskikin jäi matkasta. Onneksi ketään ei kuitenkaan sattunut ja nauru sai raikaa. Voisin tosiaan karata täältä tunkkaisesta toimistosta samantien takaisin tuonne ja jatkaa iloista naurua. Kurjaa katsella toimiston ikkunasta aurinkoista keliä ja varsinkin näitä kuvia. Mutta ihania muistoja ja kuvia jäi kyllä päivästä talteen. ♥

Palataas viikonloppuun tai tarkemminkin viikonlopun herkutteluun. Pakko myöntää, että nyt tuli kyllä syötyä maha ihan niin täyteen, että se tuntui repeävän. Mutta miten kummassa noita ihania, maukkaita herkkuja olisi voinut väliin? Multa ei ainakaan löydy sellaista itsekuria. Ja kaikenkukkuraksi, nuo kaikki herkut on maailman parhaimman kokin tekemiä! Mun kummitäti loihtii vaikka millaisia ihania herkkuja ja makukin on niin taivaallista. Jos asuisin heillä, niin painaisin varmasti joku miljoona kiloa :D Ruoat, leivonnaiset, siis ihan kaikki on niin hyviä! Kaikkia herkkuja ei kyllä nyttenkään pystynyt maistamaan, kun maha tosiaan täyttyi melkoista vauhtia. Olisittekos te mielellään istunut tämän pöydän ääreen? ;)


Kahdeksan vuotiaalle tietysti kahdeksan kynttilää :) Tuo täytekakku oli niin herkullista! Mä en ymmärrä miten sen voi saada niin suussa sulavaksi. Mä en meinaan osaa. Mutta niin ihania herkkuja, että oikein ikävä tulee, kun näitä kuvia katselee :D




Tänään tulikin sitten tehtyä taas kovempi treeni salilla, että pääsis kuluttamaan näitä mässytettyjä herkkuja! Olis kyllä kiva, kun itsekin olisi yhtä taitava kuin rakas kummini. Mutta kummilta on tullut kyllä opittua se, että tarjottavaa pitää olla montaa sorttia :) Kuten huomaatte, valinnanvaikeushan tuossa pöydässä iskee :D Ja vesi herahtaa edelleen kielelle. Varmaan tuli kotiin tuotua mukana muutama kilo lisää ;D

Omnom nom, lähden kohta lenkille........

Mulla on ehkä yksi ihanimmista viikonlopuista juuri takana päin. Vaikka väsymystä onkin ja ikävä ihan mieletön, niin en vaihtaisi sekuntiakaan kulutetusta ajasta. Pääsin halailemaan ja pitämään sylissä pitkästä aikaa rakkaita sukulaisia ja nyt jäikin sitten aivan järjetön ikävä heitä. Johan itku tuli sieltä lähtiessä. Perjantaina riitti siis kiirusta heti aamusta alkaen ja tästä syystä blogikin jäi huomiotta. Ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt. Töissä sai käyttää jalkojakin kirjoitusapuna ja olisin tarvinnut kahta päätäkin, mutta kyllä onneksi siitäkin selvittiin. Illalla sitten lähdettiin ajamaan kohti Itä-Suomea ja rakkaita sukulaisiani. Perillä oltiin aikasta myöhään, mutta kyllä nuorimmainenkin oli jaksanut valvoa ja odottaa kummin saapumista. Siis apua mitä vauhtia lapset kasvaa, ihan oikeesti! Mun ensimmäinen kummilapsi, juurikin tuo perheen nuorimmainen täyttää tänään 8-vuotta. Hänen synttäreitä siis juhlistettiin eilen. Muistan sen kuin eilisen päivän, kun tyttö kastettiin. Olinhan niin hurjan ylpeä ensimmäisestä kummilapsestani, vielä kaiken lisäksi sylikummilapsesta. Ja nyt hän täytti jo kahdeksan. Tää ajan kulku oikeasti ahdistaa! Perheen vanhin, ainut poika, täyttää jo 21-vuotta ja sekin on kuin eilistä, kun ollaan leikitty yhdessä legoilla ja kaiken maailman muilla palikoilla. Ja nyt hän on jo ihan mies, jolla maailman ihanin tyttöystävä. Toiseksi nuorimmainen on aloittamassa syksyllä jo yläastetta. Ei ole todellista. Sovittiinkin jo, että kummilapseni ja toiseksi nuorin serkkutyttö tulevat meille kesällä ainakin viikoksi ja touhutaan kivoja juttuja yhdessä. Mut oikeesti, mä en ala! Voitaisko kääntää kelloa taaksepäin ja nuortua kaikki? Mutta siis ihan mieletön ikävä jäi jokaista heitä!


Jos ei siis tullut jo tekstistä ilmi, niin tässä rakkaassa sukulaisperheessä on neljä lasta ja yksi heistä lähtikin eilen mukaamme. Meli muutti meille nyt kuukaudeksi asumaan, kun hän pääsi meidän kylään työharjoitteluun. Meli valmistuu tänä keväänä kosmetologiksi ja nyt hänellä on menossa työhönoppimis kuukaus. Ihanaa saada oma kosmetologi ;) Voitte siis vaan kuvitella, et meikä tulee mankumaan kaikenlaisia hoitoja tytyltä :) Mutta siis taas voisin puhua tästä ajasta sen verran, kun tuo tyty tosiaan ajeli eilen meidän perässä omalla autollaan! Ei, ei, ei. Aika menee vaan liian kovaa!

Ei jaaritella pitempään tästä, kun tarkoitukseni olisi tulla ihan kuvien kanssa juttelemaan viikonlopusta, joten pistetääs ne viikon liikunnat. Aika ookoosti tais viime viikko mennä. Maanantaina oli ihan sellainen olo, että flunssa koettaisi päästä meikäläiseen, mutta taistelu tuotti tulosta enkä ainakaan vielä köhise. Muuten perus salitreeniä ja tallihommia. Toi pulkkamäessä touhuaminen on muuten tosi mukavaa hyötyliikuntaa. Varsinkin kun juoksee mäkeä ylös! Hiki oli mieletön.

Ma: - (kipeä olo)
Ti: Salitreeni 1h 20min, kävelylenkki 30min
Ke: Salitreeni 1h 30min, kävelylenkki 30min
To: tallityöt 45min, ratsastus 45min
Pe: Salitreeni 1h 20min
La: Pulkkamäessä 30min
Su: -


Nyt sit taas pakerretaan töissä. Onneksi on ollut todella rauhallinen päivä. Olotilakaan kun ei ole kaikista parhain. Mulla alkoi taas ne kummalliset vatsakouristelut. Jo lauantai sunnuntai välinen yö meni kipuillessa ja valvoessa eikä ne kivut ole vieläkään poistuneet. Nyt alankin seuraamaan tätä oikein tarkasti, että onko jokin mikä sen voi aiheuttaa vai voisiko tää olla joku ihan tauti. Mikäli tää ei helpotu tai tulee kolmannen kerran, niin sit kyllä kipitän kilttinä tyttönä lääkäriin. Toistaiseksi vielä itsetutkiskelua.

Valo antaa uskoa tulevasta keväästä, vaikka pakkanen yrittää edelleen jatkaa voitonkulkuaan. Tänä aamuna olin valmis heittämään hanskat tiskiin, kun mittarissa komeili taas lukema -25. Ei pimpulan pampulat! Miksi musta tuntuu siltä, että koko maailma olisi kertarykäsyllä kääntynyt mua vastaan? Maanantaimörkö vihaa mua tosi kovaa, pakkasukko taas rakastaa, perjantaina tietty pää taas kipeä ja muillekin päiville on omat osansa. Musta taitaa olla positiivisuus kaukana ja pahasti kadoksissa. Kuten eilisestä postauksesta kävi ilmi, niin tällä hetkellä harteilla on melkoisen paljon painolastia ja vaikka kuinka sitä yrittääkään lieventää keinolla millä hyvänsä, niin lopputulos on ollut koko ajan sama. Mikään ei ole helpottanut. Paha olo on kyllä lieventynyt, mutta en ole saanut sitä kukistettua vaikka kuinka olen yrittänyt.

Miten te lievennätte omaa pahaa oloanne? Mitkä on teidän pelastusrenkaat rankan ajan kohdatessa? Ma ajattelin vähän listata mikä mua helpottaa. Jos teiltä löytyy hyviä vinkkejä, niin niitä otetaan mielellään vastaan. :)



Niin omat kuin muidenkin ihanat ja suloiset karvapallerot. Nämä suloisuudet saavat aina hymyn huulille. Niiltä saa niin pyyteetöntä rakkautta ja huomiota. Miten näiden kanssa voi koskaan olla niin surullinen? Meidän Tarekin tunnistaa heti, kun on paha olla. Joko se tulee kylkeen kyhjöttämään tai tuijottaa suoraan silmiin ja tulee halimaan. Eläimet vaistoaa niin hyvin pahan olon. Jopa toi meidän kissanpieru. Cata tulee rinnan päälle kehräämään kuin yrittääkseen rauhoitella tilannetta. Voitteko kuvitella, meidän pieniä vihreitä miehiä näkevä kattimus ;D Kuinka hyvä olo siitä tuleekaan, kun saa rapsutella eläintä ja se rakastaa takaisin. Ja ratsastus ja heppailu tähän samaan kategoriaan. Yksin metsässä, ison eläimen selässä, välillä tuntee olevansa niin vapaa. Aika pysähtyy, kaikki kaunis on ympärillä. Hevosen hörähtely ja rauhallinen askellus saa mielen rauhoittumaan. Onneksi tänään pääseekin tuulettamaan itseään taas tallille.



Mä en uskonut, että mä tulisin koskaan sanomaan tätä. Liikunnasta tulee tosiaan niin olo! Minä, entinen ruokaan lohduttautuja, valitsen todellakin mieluummin kunnon treenirääkin entä sen sulkaapatukan. Paha olo on todellakin hyvä purkaa pusertamalla kovilla painoilla, juoksemalla itsensä ihan läkähdyksiin ja lopulta tuntea se väsynyt olo. Näin mä tein eilenkin. Sykkeet nousi korkealle, painoa nousi tavallista enemmän ja se fiilis, kun treeni on tehty. Tänään pyllylihakset ja jalat muistuttavat eilisestä treenistä. Vaikka se tekee kipeetä, niin samalla mielelle hyvää. Ennempää olisin murheen murtamana jäänyt sohvalle viltin alle pakoon maailmaa ja turruttanut oloani karkein, mutta nyt paljon mieluummin menen treenaamaan. Ehkä se itsensä revittäminen jotenkin turruttaa sitä inhottavaa oloa. Olen tästä niin iloinen, että olen saanut tehtyä muutoksen itsessäni.



Musiikki on ollut mulle aina todella tärkeetä. Vanhoja kotivideoitakin katsellessa olen jo piiiikkku pikku tyttönä lauleskellut. Onhan mun molemmat vanhemmatkin musikaalisia. Olen siis käynyt musiikkiluokankin. Laulaminen ja pianon soittaminen ovat aina olleet mulle pakokeinoja. Ma saatan itkeä ja laulaa samaan aikaan ja purkaa pahaa oloani näin. Laulan sieluni kyllyydestä, varsinkin autossa, niin kovalla musiikki että korvissa soi. Saatan vetää yhtä biisiä monta kertaa putkeen, jos se osuu hyvin fiilikseen. Tai sit kuuntelen vaan säveltä, unohdan sanat kokonaan ja näen biisin videona päässäni. Erittäin hyvä pakokeino kaikesta. Suosittelen kuuntelemaan yllä olevan biisin, jos ette ole kuulleet. Miehellä on ihan mieletön ääni. Saa mut herkistymään ihan toden teolla.


Tässä tapauksessa lapsilla tarkoitan enimmäkseen oman sukua, niin sisarusten kuin muidenkin sukulaisten lapsia. Niitä rakkaita höpönassuja. Se kun tuntee itsensä tärkeäksi toiselle, olla toiselle hyvä kummi, täti tai serkku. Lasten kanssa touhuaminen useasti vie ajatukset ihan muualle. Se kun kuuntelee lapsen ihania höpsöjä juttuja, leikkii heidän leikkejä tai saa pitää sylissä ja pusutella. Mä olen valmis tekemään mitä tahansa noiden rakkaiden pienokaisten eteen. Miltäköhän se sit tuntuu, kun onkin kyseessä ihan oma lapsi? Nuo pienokaiset saa vaan niin hyvän mielen aikaseksi. Kaikki lapset ovat kyllä ihania, mutta enimmäkseenhän noiden omien sukulaisten kanssa tulee touhuttua.







Kuinkakohan monta kertaa sitä on tullut itkettyä äidille pahaa oloaan? Kuinka monta kertaa isä on sanonut niitä viisaita sanoja, joilla jatkaa eteenpäin? Sisko näyttänyt esimerkkiä naisena olemisesta, veli tukenut ja ollut kalliona. Perhe on mulle ollut aina kaikki kaikessa ja olenkin ollut niin iloinen, kun meidän perhe on kasvanut niin ihanilla ihmisillä samalla. Samaan syssyyn voisin puhua koko suvustani ja kaiken lisäksi isosta sellaisesta. Mä olen henkeen ja vereen sukurakas ja jokainen heistä on mulle yhtä tärkeä. Mä koen olevani niin sanotusti käynnissä, kun mulla on perhe ympärillä.



Montakohan kertaa sitä on ystävillekin tullut nyyhkytettyä pahaa oloaan? Kuinka monta kertaa niiden kanssa on myös naurettu maailman tyhmimmille jutuillekin? Ystävät on yksi maailman ihanin asia, todelliset sellaiset. Tarviiko tätä edes enempää selittää? Jaettu murhe on helpompi kantaa, niin puolin kuin toisin. Ystävät luovat myös elämässä niitä tukipylväitä, joita jokainen meistä tarvitsee.



Elokuviin uppoutuminen saa monesti ajatukset pois siitä pahasta olosta. Joku kunnon kauhuelokuva pistää ainakin pasmat niin sekaisin, että vähemmästäkin paha olo katoaa. Taas kunnon draama saa itkemään, että paha olo purkautuu samalla. Myös kuvitteellinen elämys saattaa samalla tuoda omia haaveita mieleen ja paha olo helpottuu sen vuoksi. Saatan monesti katsella ihan vaan lastenpiirrettyjä ja komeidioita huonoon oloon. Nauru kuitenkin piristää kummasti.


Näillä keinoilla mä ainakin koetan purkaa pahaa oloa. Miten te sen teette? Onko jokin tietty juttu vai auttaako teillä parhaiten kuitenkin aika? Itse tarvitsen meinaan myös sitä. Toivon vaan todella, että pian kaikki selviäisi ja saisin kumottua tämän pahan olon jonnekin mihin aurinko ei paista. Anteeksi tästä positiivittomuus :(