Esittely vuoroon pääsee kaikki mun korut. Olen ollut todella huono vaihtamaan käyttämiäni koruja vaan aina samat korvikset, käsikorut (Nomination ja mun ja miehen yhteinen koru) ja risti on käytössä, yötä päivää. Kyllähän näitä muitakin joskus tulee käytettyä, mutta harvoin.
On helmiä, puuta, rihkamaa, hopeaa ja kultaa. Sekä alhaalla oikealla muistokoru lapsuudesta, jossa lukee nimeni. Jä näistä siis käytössä aina Nomination (melko keskellä) ja sen vasemmalla puolella oleva meidän yhteinen koru.
Tämä on useimmin käytössä kesällä, kun nilkat saa olla paljaina. Hankalaa pitää näin talvisin, kun on nilkkurit niin tuo painaisi. Mielestäni yksinkertaisen söpö. :)
Näistäkin kaulassa aina tuo kultainen risti, joka on rippilahja äidiltäni (tai oikeasti hävitin sen alkuperäisen ja äiti hankki uuden). Toinen rippilahja on sen alapuolella oleva "usko, toivo ja rakkaus"-koru, mutta siitä on jo kerran hajonnut ketju, että pelkään sen menevän rikki uudelleenkin. Ja tuo ankkuri tuppaa jäämään aina tukkaan solmuun. Ristin yläpuolella on hopeakukka, jonka pituutta voi säätää ja pidin sitä vanhojen tansseissa. Kummilta saatu joskus. Sit helmet ja helmitimanttirihkama.
Näistä siis käytössä nuo vasemmalta keskeltä kaksi ensimmäistä (jotka näkyivät myös viime asukuvassa). Takana keskellä kaksi kultasormusta on mulle tunnepohjalta kaikkein tärkeimmät, mutten niitä juurikaan käytä. Punaisella kivellä oleva sormus on saatu äidiltä ensimmäisellä laivareissullani lapsena (olenkohan tätäkin kuinka kovasti ruinannut? :D) ja sen päällä oleva kultasormus timantein on äidiltä myöskin näin vanhemmalla iällä saatu. Sitä en vain uskalla käyttää kun on liian iso, etten vain hävitä.
Jo tutuksi tullut Guess ja sitä ennen kellon virkaa toimittanut Progue Clas Ohlsonilta. Tästä alkaa vaan hopeaväri katoamaan ja patterikin loppunut.
Näitä muistan aina silloin tällöin käytellä, mutta usein korvissa on vain tuo alla oleva pari. Niillä on helppo nukkua, kun ei paina tappi korviin.
KÄSIKORUT

NILKKAKORU
Tämä on useimmin käytössä kesällä, kun nilkat saa olla paljaina. Hankalaa pitää näin talvisin, kun on nilkkurit niin tuo painaisi. Mielestäni yksinkertaisen söpö. :)
KAULAKORUT
Näistäkin kaulassa aina tuo kultainen risti, joka on rippilahja äidiltäni (tai oikeasti hävitin sen alkuperäisen ja äiti hankki uuden). Toinen rippilahja on sen alapuolella oleva "usko, toivo ja rakkaus"-koru, mutta siitä on jo kerran hajonnut ketju, että pelkään sen menevän rikki uudelleenkin. Ja tuo ankkuri tuppaa jäämään aina tukkaan solmuun. Ristin yläpuolella on hopeakukka, jonka pituutta voi säätää ja pidin sitä vanhojen tansseissa. Kummilta saatu joskus. Sit helmet ja helmitimanttirihkama.
SORMUKSET
Näistä siis käytössä nuo vasemmalta keskeltä kaksi ensimmäistä (jotka näkyivät myös viime asukuvassa). Takana keskellä kaksi kultasormusta on mulle tunnepohjalta kaikkein tärkeimmät, mutten niitä juurikaan käytä. Punaisella kivellä oleva sormus on saatu äidiltä ensimmäisellä laivareissullani lapsena (olenkohan tätäkin kuinka kovasti ruinannut? :D) ja sen päällä oleva kultasormus timantein on äidiltä myöskin näin vanhemmalla iällä saatu. Sitä en vain uskalla käyttää kun on liian iso, etten vain hävitä.
KELLOT
Jo tutuksi tullut Guess ja sitä ennen kellon virkaa toimittanut Progue Clas Ohlsonilta. Tästä alkaa vaan hopeaväri katoamaan ja patterikin loppunut.
KORVAKORUT
Näitä muistan aina silloin tällöin käytellä, mutta usein korvissa on vain tuo alla oleva pari. Niillä on helppo nukkua, kun ei paina tappi korviin.
SÄILYTYS
kuvat: Janet
Näin koruni asustelevat tällä hetkellä. Joskus tykkäsin tuosta läpinäkyvästä pikkulipastosta ihan hulluna, mut nyt haluaisin saada jonkun hienon ja ison. Sellaisen, missä olisi arvokoruja hyvä säilyttää. Tarkoituksena siis olisi tulevaisuudessa ostaa vain niitä aitoja kulta ja hopea koruja joilla on jotain arvoakin, mutta harakkana sen verran kuitekin osaan sanoa, että varmasti näitä rihkamakorujakin tulee hamstrattua :D
Mites teillä säilyy korut ja millaisia käyttäjiä olette? Omistatteko paljon rihkamaa vai pelkästään aitoja?
Mukavaa viikonalkua :)