Tänään onkin mieli taas pikkasen korkeammalla. Niin se kirjoittaminen ajatuksista vaan kummasti helpottaa. Nyt mä koetan vain nauttia tästä mitä mulla on ja koetan unohtaa turhat stressaamiset, vaikka tällaiselle tunneihmiselle se onkin melkoinen mahdottomuus. Ihan vain siis vielä selvennykseksi kuinka herkkis mä oon, niin mä olen nyt itkenyt Emmerdalen parissa lähes joka päivä. Mä eläydyn siihen niin mukaan ja kun esim. Aaron itkee, niin mäkin itken :D Se oikeesti näyttelee liian hyvin. Mä olen vollottanut sen vuoksi monet kerrat jo. Mä olen oikeesti todellinen herkkis :D Ja mä myös kannan muidenkin murheita mukana, särjen sydämmeni kun näin sairaita ihmisiä tai eläimiä. Mut kun mä olen onnellinen, niin kai sekin paistaa musta aika selkeästi..kai. En mä osaa sanoa. Tällanen höntsäke mä vaan oon. Välillä tai aika useastikin ärsyynnyn ihan itseeni, kun tunteet vie :D Eilen oli huono päivä, tänään ihan ok ja kai joskus sit taas tosi hyvä :)

Eilen omissa ärsyyntymisissä ja ajatusten myllerryksissä menimme äidin kanssa salille. Mikä parasta, kun on ärsyttävä olo, kuluttaa kaikki se paska fiilis crossarilla tai juoksumatolla. En muista, että olisin milloinkaan jaksanut vetää moisella sykkeellä, olisin juossut varmaan maton puhki, mutta menin päästelemään höyryjä myös painoja nostellen. Tänään onkin hauikset ja vatsalihakset kipeet :D Tietääpähän tehneensä. Mut mulla oli todellinen vaiva treeniä tehdessä. Mun kengät hiersi ihan koko ajan. Ei riitä, et pelkkä kantapää hiertää, mutta kun koko jalkapohja tuntui inhottavalta. Mun on oikeasti ihan pakko saada kunnon treenikengät. Sellaiset millä on hyvä juosta, tanssia ja touhuta salilla. Mutta tarvitsen ehdottomasti myös toisetkin kengät, nimittäin ulkoilulenkkikengät. Muistatteko, kun löysin kympillä kengät Stadiumista toissa keväänä? Ne eivät kyllä olleet mitkään kovin pitkäikäiset tossukat. Nopeasti alkoi kantapäästä tulla se muoviosa, joka pitää sen muodossa, esille ja joka lenkin jälkeen jalka vuotaa verta. Sit alkoi tulla ihan kamalan kipeitä rakkoja jalkapohjiin. Tosi kiva paikka, koska sitten ei enää kävelty muutamaan päivään. Hetken ilo siis oli noista kengistä, vaikka kunnioitettavasti ne selvisivät vielä viime kesästäkin. Ei vaan mä selvisin kamalien kipujen saattelemana, mutta sit niiden paikka löytyi roskiksesta. Mulla ei siis tällä hetkellä ole mitään hyviä kenkiä lenkkeilyyn, eikä mulla salille alunperinkään ollut mitään kenkiä. Joillain iänikuisen vanhoilla lenkkareilla olen sielläkin kärvistellyt. Fiksua? Ei varmana. Uudet kengät siis pistäis ihan ehdottomasti saada, mutta sellaisten täydellisten löytyminen näihin herkkiin jalitsuihin on oikeesti työn ja tuskan takana.

Mä tykkäisin kovin, jos kengät olis värikkäät ja ennenkaikkea tietysti tukisivat jalkaa ja sopisivat tehtäväänsä. Kengät saa olla myös kevyet ja miellellään sellaiset, jotka eivät hankaisi. Tää hankaus juttu on kyllä mulle vaikea. Olen niin satavarma, ettei sellaisia kenkiä löydy mulle koskaan. Mutta tällaisia treenikenkiä bongailin Stadiumin sivuilta.






Hyvät kengät kuitenkin tekevät treenaamisesta mukavampaa. Ei tarvitse koko ajan miettiä, et hitto ku painaa siinen ja siihen kohtaan, olispa jo treeni ohi sen takia. Tällaisena jalkavajakkina on kuitenkin tosi tarpeellista, että kenkä on mukava jalassa eikä oikeasti häiritse muuta tekemistä. Tämän takia mulla on todella useat kengät käyttämättä, kun ne vaan tappaa mun jalat pikkuhiljaa. Kantapää ja päkiän kohta on kaikista arimmat. Niihin tulee rakot, haavaumat ja kaikki. Tarvitsisin kengiltä siis ehdottomasti hyvää materiaalia ja täydellistä istuvuutta. Salilla touhutessa vielä menee vähän ei niin täydellisesti sopiva kenkäkin, mutta heti kun aletaan liikkumaan, juoksemaan tai tanssimaan, kenkien tulisi ehdottamasti olla sopivat.


Ulkona lenkkeillessä mulle yleensä tulee ne pahimmat jalkavauriot. Ei pelkästään se, että mulla on jalat rikki rakoista ja aukinaisesta ihosta, mutta mulla vääränlaiset kengät alkaa kipeyttää myös pohkeet ja penikat. Voihan toki olla, et mun kävely- ja juoksutyylissä on niin paljon vikaa, että sen vuoksi kipeytyy, mutta uskoisin vääränlaisilla kengilläkin olevan myös osuutta kipuihin. Ja kengät sais myös mielellään olla materiaaliltaan kestävät. Ei ole kiva puolen vuoden jälkeen lähteä etsimään uusia kenkiä. Mä kyllä yritän pitää niistä aina hyvää huolta, mutta huonon materiaalin kanssa se on vähän vaikeaa. Ja kyllähän ne pirtsakan väriset treenitossut tuo omanlaista motivaatiota urheilemiseen. Eihän niitä raaski jättää ulkoiluttamatta eli menemättä urheilemaan. Olisiko teillä siis mitään hyviä kenkävinkkejä? Onko teillä millaiset treenikengät, ulkoilukengät? Mitä merkkiä yleisesti suosittelette?

Ja sit teitä varmaan kiinnostaa tai sit ei :D, et miten treenaaminen tän kipuilevan pään kanssa on lähtenyt käyntiin. Uskokaa tai älkää, mut mä olen selvinnyt sieltä hengissä kotiin joka kerta ;D Itse asiassa useampana kertana salilta kotiin tullessa mulla on ollut paljon parempi olo entä aikoihin. Eilen kyllä kipuilu yltyi hieman, mutta syytän siitä myös tuota ajatuksien sekasortoa päässäni. Anne ystäväiseni on myös pitänyt mulle ja äidille ihan hyviä venyttelyjä treenin jälkeen ja huomasin, että niskan liikkuvuus on parantunut hieman. Ei siis muuta, kun varovaista treenaamista niskaan. Joka kerta salille mentäessä mulla on kyllä ollut melkoisen kipeä pää, mutta kummasti treenaillessa sen alkuun unohtaa ja sitten olo onkin taas jo hieman parempi. Samoilla linjoilla nyt ehdottomasti jatketaan ja yritetään treenata vaikka välillä pää olisikin eri mieltä kanssani. Eilen ilon hihkailuja aiheutti hauistreeni. Voimat ovat palautuneet niihin aika tarkalleen kokonaan :) Jee jee :) Jalat ovat ehdottomasti surkastuneet eniten. Onko muuten mahdollista, että kiinteytyminen alkaisi näinkin pian? Äidin mielestä mä näytän kiinteytyneemmältä ja huomaan kyllä itsekin, että vatsakumpu on pienentynyt. Mii häpi :) Tulosten saaminen kyllä motivoi entistä kovempaa salille menoa! Äidilläkin oli eilen kuntosaliohjaus ja hän saa nyt myös oman ohjelman, joten molemmat voidaan treenata ihan urakalla. Toivottavasti olisi timmipi ruho ens kesälle :)

Aivan loistavaa perjantaita teille ihanille ja nautitaas tulevasta viikonlopusta ilman stressejä! Ihan siis vain muistutukseksi itselleni ;D Ja sitä invalidisoivaa migreeniä ei tarttis tälle viikonlopulle sit tulla, kiitos vaan.

Mä en saanut eilen illalla unta, en sitten mitenkään. Syke pysytteli koko ajan korkealla ja sydän pamppaili inhottavasti. Ajatukset pyörivät ympyrää ainakin valonnopeudella, enkä tuntunut saavan mistään niistä kiinni. Ahdisti. Jossain vaiheessa kuitenkin torkahdin, mutta olin koko ajan koiranunessa. Kuulin mitä ympärillä tapahtuu ja edelleen ne ajatukset häiritsi. Onko sit yhtään yllätys, että mua tällä hetkellä väsyttäis ihan julmetusti, mut edelleenkin ajatukset vaivaa mua, syke pysyy koko ajan korkealla, joten eipä ole huolta että mä pystyyn nukahtaisin. Toivottavasti ensi yönä tulisi kunnon uni ja saisin selvyyttä näihin ajatuksiin...

Joskus olis vaan helpompi olla olematta. Tiedättekö yhtään mitä tarkoitan? Elämä on kyllä ihanaa tai ainakin suurimmaksi osaksi ajasta, mutta välillä on asioita, jotka saavat mielen todella matalaksi ja olonsa tuntee todella avuttomaksi. Mulla on just nyt sellainen olo. Mä tiedän ihan tasan tarkkaan mitä mä elämältäni haluaisin. Mä olen jo sieluni silmin nähnyt tulevaisuuteeni tai sen mitä siltä haluaisin, mutta mitä jos mä en pystykään koskaan saavuttamaan niitä? Mä itse haluisin mennä todella kovaa oikealle ja olen koko ajan tehnyt valintojani niin, että pääsisin sinne, mutta mitäs sitten kun elämä työntääkin väkisin vasemmalle vaikka kuinka pyristelisi ja taistelisi vastaan? Jokin ylitsepääsemätön asia vaan estää sua pääsemästä haluamaasi lopputulemaan. Ja se on todellakin niin ylitsepääsemätön, ettet itse mahda sille mitään. Mitä siinä vaiheessa enää voi tehdä? Mennä vain elämän virran mukana ja toivoa, että kaikki kuitenkin kääntyisi parhain päin? Mutta mitä sitten jos se virta vie sua todellakin niin väärään suuntaan sun haaveista, että kaikki, koko elämä tuntuu siinä hetkessä niin turhalta? Tuleeko tulevaisuus olemaan yhtä paskaa harmaata mössöä vai voisiko sittenkin olla jotain todella paljon mahtavampaa edessä? Jotain mistä et ikinä edes olisi voinut kuvitella. Mutta mitä jos sydän jääkin kokonaan menneeseen, eikä pääsekään mukaan tulevaisuuden virtaan?


Sydän tietää tasan tarkkaan, mitä se halajaa ja mistä tulee hyvä olla. Silloin kun sydämellä on hyvä olo, on mullakin kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Mä olen todellakin tunneihminen ja menenkin elämässä aina tunteiden viemänä, ei..sydämeni. Tiedän todella hyvin, että järkiajattelu voisi ajoittain olla ihan fiksua tai siis todellakin tarpeellista, mutta mua vie elämässä eteenpäin sydän. Mä tiedostan moniakin asioita järjellä, mutta lopunkaiken tunne saa yleensä vallan. En varmastikaan ole ainut joka tunteiden perusteella elää enemmän, mutta mä olen välillä todella kateellinen niille, jotka osaavat tehdä kaiken järjen avulla. Mä oikeastaan tiedän nytkin melkein, kun järjellä pohdin, että mitä mun pitäisi tehdä, että tää solmu mun päässä aukeaisi, mutta se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Oikeastaan päinvastoin. Jos kaikki olis musta kiinni, tää olis tosi helppo juttu ja astuisin oikealle, mut se jokin vaan hiivatti soikoon työntää vasemmalle. Ei kellään olis jotain maagista asetta, millä saisin ton työntäjän lahdattua? Ei varmaan ole ei. Oman aikansa sitä vastaan jaksaa taistella vielä todella hyvin, mutta lopulta on vaan pakko antauduttava ja joutua sen vietäväksi. Vei se sitten mihin tahansa.

Elämää pitäisi todellakin osata elää tässä hetkessä eikä murehtia huomisesta ja välillä mä onnistunkin siinä ihan kohtalaisesti. Mutta mitä jos tänään onkin sitten todella paha olo ja toivoo, että huomenna olisikin ehkä parempi, saako silloin elää jo huomisessa? Mutta samalla vaanii pelko takaraivossa, että huominen voikin olla kahta pahempi. Pitää siis nostaa panssarisuojus eteen, että sen kökön olon jaksaa ottaa seuraavanakin päivänä vastaan.


Mä todellakin haluaisin pystyä kelaamaan aikaa taaksepäin tai pysäyttää johonkin ihanaan hetkeen, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Aika vaan liukuu käsistä ja lopulta huomaat, että olet jo ehtoon puolella, toivottavasti siinä vaiheessa saanut kuitenkin saavutettua kaiken mitä halusit. Mä tiedän, että mulla olis aikaa vielä vaikka mihin, mutta samalla mä tiedän, ettei ole. Mun haaveena oli joskus nuorempana, että musta tulee äiti nuorena, saisin perustettua perheen ja samalla pitää siitä todella hyvää huolta. Kuitenkin mä huomaan tässä vaiheessa olevani kohta jo 27-vuotias ja mun nuoruuden äitiys alkaa olla jo aika pahasti ohitse. Toisaalta, en mä olisi edes vielä valmis tai siis olen henkisesti todella valmis, mutta jotkin asiat nyt vaan tekee sen etten ole valmis. Mä olisin halunnut saada opiskeltua itselleni jonkun turvallisen ammatin, että tiedän voivani elättää perheeni, lapseni, rakkaimpani. Joo, mä olen tällä hetkellä ihan hyvä palkkaisessa ja helpossa työssä, mutta en mä tätä loppuikääni halua tehdä. Tää ei todellakaan ole mun unelma ammatti. Tässä vaiheessa on vaan paha, kun mä en edes tiedä mikä se unelma olisi. Eihän tietenkään koskaan ole liian myöhäistä opiskella, mutta aika on vaan jo kerennyt lipsumaan pois käsistäni sen, mitä ihan alkujaan olin elämältäni halunnut. Tiedän myös sen, etten todellakaan ole vielä edes vanha, enhän pidä edes pian 60-vuotiasta äitiänikään kovin vanhana, mutta mun ikä vaan alkaa olla vanha tietyille jutuille mielestäni. Miksi sitä pitää havahtua näihin asioihin vasta liian myöhään? Jos elämä mulle koskaan suo lapsia, niin mä kyllä toivoisin, että he tietäisivät jo nuorena, miksi haluavat tulla, etteivät joudu käymään samaa läpi kuin äitinsä.

Mä olen aina ollut omasta mielestäni äidillinen ihminen. Rakastan sisarusten lapsia kuin omiani ja tälläkin hetkellä ikävöin heitä ihan tajuttoman kovaa. Tässäkin vaiheessa mä voisin haistattaa ajalle pitkät paskat, kun mä en kerkeä tehdä kaikkea mitä haluaisin. Mä haluaisin oikeasti viettää kaiken aikani rakkaimpien kanssa, koska kukaan ei voi tietää, milloin on se hetki kun viimeisen kerran voit silittää toisen poskea, sanoa välittäväsi tai pitää kiinni. Meistä kukaan ei voi tietää ja toisaalta se pelottaa mua. Mä pelkään, että mun rakkaat lispuu pois mun käsistä. Koskaan ei ole tarpeeksi aikaa olla kaikkien rakkaimpien kanssa, ei koskaan...ainakaan mun mielestä. Mä pelkään heidän puolestaan niin paljon enemmän entä itseni. Mä en pelkää kuolemaa, eli ajan hukkuminen siinä suhteessa on mulle aivan sama, mutta mä pelkään sitä, että aika ei riitä rakkaiden kanssa olemiseen. Perhe on siis ollut mulle aina numero ykkönen.




Mulla on ollut viime ajat ihan sellainen olo, että tää elämä nyt vaan vie mua kuin märkää rättiä ihan mihin tahansa suuntaan se haluaa, enkä mä pysty vaikuttamaan asiaan millään tavalla. Pelkään, että mä menetän sen kaiken, mitä mä olen elämältäni toivonut ja haaveillut. Ja mä en mitenkään pysty tähän vaikuttamaan. Mun on vain hyväksyttävä se, mikä lopulta tapahtuu. Enää ei riitä omat haluamiset, toivomiset ei rukoilut eikä anelut. Elämä vaan tekee miten se on päättänyt. Mä olen uskonut aina, että meillä kaikilla on kohtalo, oma polku jota kulkea, mut mites sitten kun se polku näyttäiskin menevän ihan päin mäntyjä eikä ollenkaan sinne ihanalle auringonlaskuiselle rannalle. Mun on siis vissiin kiivettävä vaan sit sinne männyn latvaan ja miettiä sit mitä tehdä, niinkö? Vai voinko mä jättää kiipeämättä ja vaan jäädä siihen juurten päälle tepastelemaan? Eipä sekään kovin hyvältä vaihtoehdolta kuulosta. Pyöriä nyt siinä muhkuraisella alustalla pääsemättä mihinkään. Tai mitäs jos ne juuret tarraa suhun niin lujaa kiinni, ettet todellakaan pääse siitä enää mihinkään suuntaan, et auringonlaskuun tai männynlatvaan? Onko siinä sit vain juurruttava niitten juurien kanssa ja hyväksyttävä se tosiasia, että elämä voi olla perseestä?

Kuten tiedätte, mä en ole matkustellut juur yhtään, sillä lapsena tehtyä Turkin matkaa ei nyt kamalasti voi mukaan edes laskea, kun muistikuvat sieltä on vain täydellisen makuiset persikat ja rantaralli, jota siis harrastin ihan yksinäni. Siltikin mulla on sellainen hassu olo, että haluaisin päästä pois tästä kaikesta muihin maisemiin. Auttaisiko se sit jotain johonkin? No varmaan ainakin siihen matkustelun himoitukseen, mutta ei näihin ajatuksiin, ei tähän mihin en pysty vaikuttamaan..ei varmaan mihinkään mihin oikeasti haluaisin selvyyttä. Auttaisiko yksinolo, paikan vaihdos tai mikä tahansa tähän olotilaan? En tiedä. Yksinpähkäily ei nyt ainakaan pitkälle johda, kun ei silti voi tietää huomisesta, mutta jos suunnittelisikin itselleen suunnitelmat B:n ja C:n, ihan vaan varmuuden vuoksi. Jos tää polku A:n kulkeminen ei toimi, vaikka kuinka haluaisi, niin sitten voisikin valita B:stä ja C:stä tai kokeilla niiden variaatiota. Jos olisi varasuunnitelmat, niin olisi tässä helpompi olla nyt? Varustautuisin kaikkiin vaihtoehtoihin ja sen mukaan sitten hyppelisin polkuja pitkin. Toimisiko se? Jos tekisikin ihan täyskäännöksen koko elämälle? Lähtiskin kävelemään sit ihan vastakkaiseen suuntaan, ei menneisyyteen vaan vastakkaiseen suuntaan edelliselle suunnitelmalle. Ei enää työskentelis, eristäysyis maailmasta ja vaan menis sen elämän heittelemänä. Ööö... kiitos ei. Mä en oikeastaan haluaisi mitään muuta kuin olla onnellinen. Onko se liikaa vaadittua?


Eikai sillä niin väliä lopulta ole, missä sitä on ja kenen kanssa, jos on vain onnellinen. Mutta jos ne kaikki, mitä sulla on nyt tekee sut onnelliseks, mutta elämä vaan työntää mua vasemmalle?  Voisko joku hyvä haltijatar nyt vaan tulla ja kertoa mulle mitä pitäis tehdä. Todellista toiveajattelua... Eihän kukaan oikeasti voi kertoa, miten pitää elää omaa elämäänsä kuin jokainen meistä itse. Tällä hetkellä musta vaan tuntuu, et mä olen niin totaalisen hukassa kaiken kanssa. Opiskelut, työt, ikä, kaikki asiat. Mua hermostuttaa tällä hetkellä jopa niinkin pieni asia kuin auton katsastaminen. Mulla on jotenkin sellainen kutina, ettei se mene siitä läpi ja sit joutuukin pähkäilemään kaikkea sen tuomaa murhetta. Mulla on todellakin tällä hetkellä liikaa asioita päässä, enkä tunnu saavan näihin mitään selkoa. Vitsit et on taas kiva olla minä. Ihmisillä on paljon vaikeampiakin asioita hoidettavana ja mä teen omistani harmaita hiuksia.


Kiitos siis taas ikäkriisi sulle ja muillekin inhottaville asioille, kun tällaisen hermoromahduksen aiheutatte. Pahoittelut teille tästä erittäin sekavasta ajatusten virrasta, mutta musta ei oikeastaan irtoa tänään mitään parempaa. Voitteko kuvitella, en jaksa edes innostua jo tänään postiin tulleesta prettyn paketista. Nopeaa oli toiminta! Mutta silti, nyt ei vaan jaksa innostua. Päätäkin taas juilii niin inhottavasti. Ajattelin kuitenkin mennä salille repimään itseni ihan naatiksi, tyhjentämään ajatukset juoksumatolle ja työnnän prässillä niin kovaa, että ajatukset halkeaa. Tekis mieli tehdä katoamistemppu koko maailmasta. Kiitos ja anteeksi!

Mä en oikeesti mahda itselleni mitään :D. Näiden tuotteiden osalta mä olen hillinnyt itseäni jo oikeesti varmaan lähemmäs puol vuotta oikeesti lähemmäs kolme kuukautta juurikin näitä tuotteita, mut toi puol vuotta kuulostaa paljon paremmalta ;D ja viime viikosta lähtien mä olen useampaankin kertaan käynyt lisäämässä ne ostoskoriin, mutta silti jättänyt ostamatta. Tänään mä lopulta sorruin päätin, että on aika ostaa ja kerryttää lisää tota mun ihanaa meikkiaarrekokoelmaa. Mulla odottelee tällä hetkellä kaikki kosmetiikka makuuhuoneesa läpikäymistä ja tiedän, että aika rankalla kädellä tulen niitä tyhjentämään ainakin toivottavasti, joten pitäähän mulla nyt olla jotain uusia ja ihania tuotteita laitettavaksi uudistuneen vessan kaappeihin, joka on muuten viimeistelyä ja peiliä vaille valmis :):):):). Mutta siis joo. Mä tutkailin samalla, kun vanhasta vessasta meikkejä roudailin pois, että ne todellakin pitää järjestellä ja käydä läpi. Joukosta meinaan varmasti löytyy jo huonoksikin menneitä meikkejä, joten mitäpä niitä säilyttämään, edes nostalgia mielessä. Vaikka mä olenkin kova haalimaan uusia tuotteita, niin mä osaan kyllä melko rankalla kädellä niitä pistää poiskin. Mulla vaan aina kestää, että saan aikaseksi käydä varastojani läpi, mutta sitten kun pääsen hommaan kiinni tyhjennän niitä pyörremyrskyn tavoin. Sitä odottelee siis myös vaatehuone. Mulla olis just nytkin intoa lähteä siivoamaan, mutta pakkohan mun on olla töissä, sit olis tallille ja kaupaan menoa ja sit onkin kello jo taas niin paljon, että nukkumatti viskoo unihiekat silmille. Mulla on siis vaan aika niin kortilla, etten yksinkertaisesti ole kerennyt. Ja kun olis ollut aikaa, niin joku samperin päänsärky päättää pistää mut kanveesiin ja päivä menee ohi sen takia. Kiitti hei kiitti...

Mähän kirjoitinkin teille viime vuoden puolelle mun kosmetiikkahimotuksista ja nyt sit sain ainakin osan niistä toteutettua. Pretty.fi on ollut mun mielestä paras verkkokauppa tähän mennessä ostaa meikkejä. Harmillisesti sieltäkin kuitenkin puuttuu osa merkeistä, mutta äärimmäisen hyvä valikoima siellä silti on. Näitä mä olen siis katsellut sieltä jo sen kolmisen kuukautta, joten nämä siis tilasin.


Tilasin siis yhden luomiväripaletin Sleekiltä sekä poskipunan. Näitä on kehuttu ihan hirmuisen paljon monen eri tahon suunnilta ja varsinkin Youtube-videot viimeistään näyttävät, kuinka pigmenttisiä ja hyvälaatuisen näköisiä luomivärit ovat. Eikä tuolla Storm- paletilla ole edes paha hinta 11,50€. Toinen joka mua alkoi kiinnostamaan ihan hurjasti Mustaa kajalia-blogista luettuani oli tuo Sleekin poskipuna sävyssä Rose Gold 7,50€. Pretty.fin tuotekuvassa väri on aivan toisenlainen, entä HeidiB:n esittelemässä postauksessa ja sen perusteella uskalsinkin sitten tilata poskipunan. Hän myöskin mainistee blogissaan "Rose Gold on kaunis kultainen ja kimaltava persikka, Sleekin version Narsin kulttimainetta nauttivasta Orgasm poskipunasta." ja sitä Orgasm poskipunaa mäkin olen himoinnut. Kokeillaan siis ens alkuun tällä Sleekin yksilöllä ja katsotaan sit joskus josko tilaan Narsilta tai joskus ostan ulkomaille päästessäni. Mun mielestä nuo Sleekin pakkauksetkin on niin tyylikkäitä, että odotan innolla niitä saapuvaksi.

Siveltimiä, ah noita ihania aarteita. Multa on siis puuttunut sivellinkokoelmastani kokonaan kunnon häivytyssivellin ja olenkin odottanut matkaa Helsingin Stockmannille ihan tajuttoman kovaa. M.A.C.in sivellin meinaan kolkuttelee todella kovaa takaraivossa, eikä tietenkään joululahjaksi saamani 300€ lahjakorttikaan odota tuhlaantumista. Kuitenkin ihana RagDoll mulle joskus suositteli noita Coastal Scentsin häivytyssiveltimiä ja olihan mulla ennestään jo se 20kpl sivellinsetti kyseiseltä merkiltä ja näissä ei todellakaan hinta päätä huimaa, jos vertaa vaikka siihen M.A.Cin reiluun 20€ siveltimeen. Uskon siltikin sen olevan niin hyvä, että ostan sen kyllä. Halusin siis kuitenkin tilata näitä siveltimiä kokeiluun. Tilasin kaksi eri häivytyssivellintä Pro Bending Fluff Brush 4,90€ ja Classic Bender 4,29€ sekä sopivamman silvetimen tumman V:n tekemiseen silmäkulmaan Classic Shadow Angle 3,89€. Odotan todella innolla, että pääsen testailemaan näitä.

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä Urban Decayn kulttimaineen saanutta luomivärinpohjustaja. Mä tutkin tätä todella kauan. Vertailin eri verkkokauppojen hintoja, että mistä tää lopulta tulisi halvimmaksi ostaa ja missä koossa. Lopulta mä päädyin mieluummin tuttuun ja turvalliseen pretty.fihin ja vertailtuani sen ja beautybay.comin hintoja keskenään, tuli halvemmaksi ostaa prettyltä tuo Professional 25ml koossa oleva puteli 34,90€. Tämän hinta kyllä vähän kirpaisi, mutta oletettavasti tää kestää mulla pienen ikuisuuden ennekkä joutuu ostamaan uuden. Aikamoisella uhkarohkeudella kuitenkin tuon ostin, sillä ikinähän en ole kyseistä tuotetta edes kokeillut, mitä nyt vain nähnyt muiden käytettynä. Riskiostos siis kyseessä, mutta uskon kyllä sen sopivan itselleni tai jos ei sovi, niin varmasti joku sen multa haluaa ostaa. Tämänkin kokeilua odotan todellakin suurella innolla ja mielenkiinnolla.

Mä pähkäilin myös moneen otteeseen sitä, että josko tilaisin ensin vain osan ja sit myöhemmin toisen osan, mutta nyt kun hinta ylitti näiden ostosten osalta 60€ sai postikulut ilmaiseksi. Mieluummin näin. Säästin siis siinä osan rahoista ja kuitenkin tulisin jossain vaiheessa ostamaan, niin miksi ei sitten nyt. Ostokseni tekivät siis yhteensä 66,98€. Hurja minä, mutta uskon kaikkien olevan siltikin nappiostoksia.
Voisko paketti tulla mitenkään nyt heti, jooko? kiitos! :)

Mä alan olla pikkusen enemmän tyytyväinen noihin viikon liikuntoihin. Tai siis ainakin tuon viime viikon liikuntoihin. Sain ihan uudenlaisen boostin koko hommaan, kun äiti kävi hakemassa sen salikortin ja käytiin yhdessä saleilemassa. Äitiäkin taisi salikärpänen puraista. Eilen illalla kävi jo kyselemässä, että milloin olisi seuraava salipäivä. Pakko myöntää, että itsellekin tuli ihan tajuttoman hyvä olo toisen salikäynnin jälkeen torstaina. Mulla jomotteli päätä sinne mentäessä taas niin julmetun paljon ja tosi ihnoittavasti, mutta treenailun ja hyvän venyttelyn jälkeen kipu oli lähes kokonaan poissa. Mä jaksoin tehdä koko treenin vielä ihan hyvällä sykkeellä, vaikka välillä pää antoikin vihlovia muistutuksia olemassa olostaan. Selvisin kuitenkin yllättävän hyvin. Perjantaina olikin jalat sit aivan tuusannuuskana ja todellakin tiesi tehneensä. Hyvä että pääsin tuolilta ylös tai edes istumaan. Kunto mulla on kyllä huonontunut ja sen huomasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Zumbassa. Hengästyin paljon herkemmin entä ennen tätä pääkipuilun alkamista. Vedin lähes koko tunnin kuitenkin täysillä vaikka pää oli mun kanssa vähän väliä eri mieltä. Olen myös jaksanut käydä iltalenkeillä. Meitä on nyt kolme, jotka toisiaan tsemppaavat lähtemään, minä, äiti ja Anne ystäväin. Ja mistä olin ehkä kaikista iloisin niin siitä, kun tajusin vastakumpuni hieman laskeneen. :) Ilmeisesti suurin turvotus on laskenut ja tähän on kyllä varmasti auttanut sekin, etten ole herkutellut enää niin paljoa. Eilenkin PartyLite esittelyssä join vain kupin teetä ja kieltäydyin kohteliaasti herkullisista muffinseista. Mieli olisi kyllä tehnyt. Mä vaan koetan pitäytyä siinä, että lauantai on herkkupäivä. Totaalikieltäytyminen ainakin tässä vaiheessa vois aiheuttaa vastakkaisen reaktion. Turvallisuus syistä siis sallittakoon ainakin lauantai vielä :) Mutta listaus.


Ma: Zumba 1h, kävelylenkkin 30min
Ti: Salitreeni 1h30min , kävelylenkki 30min
Ke: Metsätarpomista 20min, kävelylenkki 45min
To: Salitreeni 1h30min, kävelylenkki 45min
Pe: Tallityöt 20min ja ratsastus ilman satulaa 45min
La: - (aivan järkyttävä päänsärky)
Su: Aamulenkki tyhjään vatsaan 30min (pääkipua ja PartyLite esittelyt)


Näyttää ehdottomasti paremmalta kuin aikoihin, vai mitä olette mieltä? Tänään jäin vain pohtimaan tuota lauantain päänsärkyä. Ettei vaan tuolla salilla rehkimisessä olisi osuutta asiaan. Perjantaina ollut vielä muunlainen jumitila ja lauantaina pukannut sit kunnolla päälle. En tiedä, tätä pitää tarkastella lähemmin. Salilla käymistä en silti aio missään nimessä jättää ihan helpolla pois. Onkos teille muuten uusi vuosi antanut omanlaisen boostin urheilemiseen?

Taitaa teksti olla vieläkin vähän ajatuksesta toiseen hyppimistä, ei ole pää meinaan vieläkään täysin kunnossa... :/