En mä kaikkea ostanut, jotain sainkin

keskiviikkona, elokuuta 14, 2013

Voi a-p-u-a! Tänään olisi taas tiedossa suukidutusta. Ihan sairaasti pelottanut jo eilisestä asti. Pelkoa lisäsi tietenkin se, kun äiti kertoi, että tuo viimekertainen hammastappajalääkäriukko työskentelee myös tässä toisessa toimipisteessä minne olen menossa. Paljostako vetoa, että joudun taas hänen kidutuspenkkiin. Voinko kieltäytyä menemästä tämän tietyn hammaslääkärin potilaaksi? Voiko niin tehdä? Mä en meinaan oikeasti halua mennä hänen kidutettavaksi, sillä siitä hän varmasti nauttii, mitä tosiaan kuulin ystäviltä. Toiselta ystävistäni hän oli päättänyt repiä viisaudenhampaan pois tosta noin vaan, vaikka oli mennyt ihan muilla asioilla hammaslääkäriin. Ei saikkua, ei mitään varoituksia ja sen jälkeen suoraan töihin. Oli melkein tuupertunut sinne, kun oli nostellut tavaroita ja niinhän ei saisi tehdä. Toiselle ystävistäni kävi vielä huonommin. Hän tosiaan oli mennyt viisureiden poistoon, mutta jos hammaslääkäri on niin kovakourainen, että leukaluut lähtevät paikoiltaan, niin millaisella mielialalla luulette mun menevän tänään sinne lääkäriin? Mä oikeasti juoksen sieltä niin kovaa pois, etten vaan joudu tuon kiduttajaukon penkkiin. Saahan siitä kieltäytyä, saahan? Sykkeet on jo nyt joku sataviissataa :( Pakko kirjoitella jostain todella miellyttävästä ja kevyestä aiheesta, josko saisin ajatukset edes hetkeksi pois tulevasta koitoksesta.

Mua lahjottiin kesälomalla ihanilla jutuilla. Niksu toi mulle Norjan reissultaan ihan huisin ihanan jutun ja se onkin jo päässyt kovaan käyttöön. Meli serkku taas puolestaan lahjoitti vaatteita, tai ainakin sanoi antavansa ne lainaan, kun olen niitä niin pitkään häneltä ruinannut.

DKNY Be Delicious

Niksu kävi Norjasta tulessaan laivan taxfreessä vähän ostoksilla. Suurimmaksi osaksi sieltä taisi löytyä kaikkea kivaa itselleen, mutta minäkin sain aivan ihanan tuliaisen. Niksu oli valinnut mulle uuden hajuveden ja pakko sanoa, että osui niin hyvin mun makuhermoon, että kovassa käytössä on jo tuo ihana DKNY:n tuoksu ollut. Raikas, ei lainkaan liian makea ja omenainen. Mä olen melko nirso hajuvesieni suhteen, vaikka monista kovin tykkäänkin ja olen huisin iloinen, että Niksu löysi mulle just sopivan tuoksun. Hinnasta en nyt valitettavasti osaa sanoa mitään. Oli siis todella ihana tuliainen, vaikka enemmän mä tuota ukko kultaa silloin odottelinkin ;)



Muistan kun näin Meli-serkulla tuon mustan neuleen ensimmäisen kerran päällä ja kuulin ostopaikaksi Hennesin. Voitte vaan kuvitella, miten mä etsin sitä kissojen ja koirien kanssa. Valitettavasti mistään sitä ei kuitenkaan löytynyt. Ruinasin oikeasti todella kauan, vuosia, että Meli luovuttaisi tuon ihanan neuleen mun rakastavaan huomaan ja nyt vihdoin hän näytti mulle vihreää valoa, ainakin suostui lainaamaan ;) Neule onkin ollut jo kovassa käytössä ja se sopii mielestäni täydellisesti maximekon kaveriksi.

Toinen paita oli meidän molempien bongaama kirpputorilta myös joskus vuosia sitten ja me melkein siitä taisteltiinkin, että kumpi sen saa ostaa. Minä vanhemman viisaudella luovutin paidan sitä kovemmin haluavalle serkulle, mutta niin se harmi siitä vain jäi. Nyt Meli sitten antoi senkin paidan minulle. Paitaa en ole vielä käyttöön asti ottanut, sillä nykyisin se tuntuukin hieman liian nuorekkaalta tällaiselle kolmeakymppiä lähenevälle, siis hyi saakeli, kolkyt tulossa :O. Eipä sillä, ihan ku mä pukeutuisin mitenkään normien mukaisesti enkä ikinä varmasti pukeudukaan, mutta jokin tuossa paidassa viehättää ja samalla ei. Mitä olette mieltä, onko vaatteilla joku ikärajoitus? Esimerkiksi 40-vuotiaasta ylöspäin ei naiset enää saisi käyttää minihameita tai jotain muuta vastaavaa? Onneksi tuolle selästä aukinaiselle paidalle on sitten muitakin ottajia (Melin pikkusisko ja mun toinen serkku Minttu ♥), jos se ei meikäläisestä saakkaan rakastavaa kotia.

Sellaisilla ihanilla jutuilla mua siis lahjottiin lomalla :) Ja jes! Hetkeksi ajatus oli muualla :) Nyt ei enää :(

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Toivottavasti selvisit kunnialla ;) Ja voi apua, kyllä munkin pitäis hammaslääkäriin mennä, viime kerrasta on jo ihan liian pitkä aika :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvisin :) Kyllä kannattaa mennä hampilääkäriin, vaikka ihan kamalaahan siellä on. Lähipiirissä kävi niin kurjasti, että hammas mätäni suuhun. Ei kiitos sellaista kuitenkaan :O

      Poista