Päivän asu ja naama

lauantaina, elokuuta 31, 2013

Mä taidan olla melkoinen lahjahaukka ja en tarkoita sillä nyt sitä, että itselleni olisin jotain saanut. Me ollaan menossa huomenna mun nuorimmaisen kummitytön synttäreille ja tänään käytiin lahjaostoksilla. Onneksi tuli melko selkeä info, että My Little Ponyt on tällä hetkellä kovassa huudossa, joten lelun etsintä oli helppo. Mä kuitenkin tykkään aina ostaa lapsille vaatteita, kun tietää, että vanhemmat joutuvat kuitenkin ostamaan niitä koko ajan nopean kasvun vuoksi. Joten lahjan lisäksi löytyy vaate tai tässä tapauksessa vähän enemmän. En nyt vielä paljasta mitä ostin, kun Skeit-äiti täällä käy kuitenkin kurkkimassa, mutta voin kertoa, että ostoksia tuli tehtyä. Kävelin vain kaupasta toiseen ja ihanat jutskat vaan hyppivät tyyliin suoraan syliin. Pakkohan ne sitten oli ostaa. Toivottavasti kelpaavat myös lahjan saajalle <3


Mutta liikenteeseen kun lähdettiin, niin pitihän sitä itsensä ihmisen näköiseksi saada. Kerrankin mulla on teille asukuva näyttää, joskin instagram laadulla. Äiti nappasi pikaisesti kuvan ja ihan hyvän kuvan saikin, sillä musta kun sellaisia ei vaan koskaan saa. Sanoinkin äiskälle, että hän voisi opetella kuvaamaan mun järkkärillä, että saataisi parempia kuvia julkaistua. Joskin sellaisia ei varmaan koskaan tule. Kattokaa nyt miten vaikeena olen tässäkin kuvassa. No, joskos siitä vähän asua näkisi :)


Kiitos Milmalle liivi vinkeistä <3 Näyttääkö yhtään hyvältä? Ensimmäistä kertaa siis Hennesistä kesälomalla ostettu liivi päällä tänään, sillä en ole keksinyt sinne alle mitään laitettavaa. Mä en tykkää liian tiukista paidoista ja ajattelin, ettei lörtöt paidat tuonne alle sovi, mutta mä kyllä ainakin tykkäsin tuosta ohuesta lörttöneuleesta tuolla alla. Tennarit jalassa kyllä edelleen :D Olisiko tuohon asuun nyt kamalan hyvin korkkarit edes sopineet? Ja kaupoille en kyllä suostu korkkareissa edes lähtemään. Mun jalathan kerkeää kuolemaan jo ensimmäisessä kaupassa :D Ja kiitos äiskälle kuvasta <3 

Naamataulu ei tänään ollut yhtään yhteistyöhaluinen. Kyllä sille nyt jotain sai tehtyä, mutta huonossa kunnossa se taas on. Ei kiva yhtään. Mitä ihmettä mä sille keksin? En haluaisi lähteä sisäiseen lääkitykseen ollenkaan, mutta en minä kohta 27-vuotias enää halua mikään finninaamainen likka olla. Kuitenkin noita ryppyjäkin on tullut jo :D

Kuka tekis tolle mun tukalle jotain? :O Kampaajia paikalla? :D

Rusketus alkaa uhkaavasti jo kaikota ja meikkivoiteet alkavat käydä taas liian tummiksi. Voi apua! Kalkkuna on palaamassa ja sen perään vitivalkoinen lakana. Pitäisköhän mennä solkkuun mustentumaan? Mutta kuitenkin, tämän näköisenä siis liikenteessä tänään. Mitä olette mieltä? 

Huomenna siis herkuttelemaan vatsat täyteen ihania synttäriherkkuja. Huhhei, ei kyllä oikeasti tarttis :D
Ihanaa lauantai iltaa teille ihanille <3

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Jaa niin mistä kohta sun kasvojen iho on huonon näkönen?!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi on se, meikillä saa vaan peitettyä pahimmat. Ja meikkiä mulla onkin melkoisesti. Tuossa kuvassa parhaiten näkyy leuassa pahimmat, mutta poskessakin on :( Mut ihanan lohdullinen oli sun kommentti ♥

      Poista
  2. Jee, ihana liivi ja asu :) Ihan on sun näköset kledjut päällä !

    Mäkään en nyt huomaa että sun iho olis kovin paha mutta ennen niitä lääkkeitä kokeile d-vitskua, tästä oli joskus puhettakin jo. Ootko sitä syönyt jo ? Ja ruokavalio, hiilareita vähemmälle, se toimii :) Eikä nyt tarvitse alkaa miksikään ketokarpiksi vaan enemmän kasviksiä, vähemmän leipää jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥

      Kröhöm. Niinhän meillä oli puhetta. Nyt lupaan mennä oikeasti ostamaan niitä vistkuja! Ja otan sun neuvoista vaarin ♥ Mä olen vaan kova peittämään niitä pahimpia finnejä, mutta leuasta näkyy kyllä hyvin :/

      Poista
  3. Olet siis ostana kaupan tyhjäx? Ja täällä kukaan käy kurkkimassa:D Tuosta naamasta ei kyllä näy yhtään näppyy, tutkin tänään siis lähemmin:P
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en olt ostana kaupaa tyhjäks. Vai olinko? :D Muistitko tutkia tarpeeksi hyvin? ;)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää liivi, tykkään!

    Eeei mihkään solkkuun, sit ainakin rypistyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥
      Totta, solkku ei tee hyvää! Joskin mun psoriasikselle tekee. Mennäkkö vai ei, siinä vasta pulma :D Auttaa mutta ei :D

      Poista
  5. Kiva asu ihanainen :) Jos korkoja kaipaa niin kävisköhän tuohon semmoset killakorkoiset tennarit? Ja voih noita sun simmuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ne yhdet kiilakorolliset tennarit, mut juma kun niissä se vasta iso korko onkin :D Jaksan kävellä ehkä max. tunnin niillä :D
      Ja mitä sinä ihananinen siellä höpäjät ♥

      Poista