Kylmän päivän kuteet

keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Hurr, pyyrr, kalikali, hyrr...
Kylmä, kylmä ja vielä kerran kylmä!

Mitä tapahtui? Miten ihmeessä tänne saapui yks kaks näin jäätävät kelit? Mä olen palellut tänään pahemmin kuin eskimo napajäätiköllä, mutta niillähän onkin sellaiset turkikset päällä, ettei yllätä. Olisi tehnyt mieli kaivaa talvitakki varastosta käyttöön, mutta jos olisin laittanut sen päälleni, niin pilkkihaalaria olisi mitä luultavimmin tarvittu jo pikkupakkasilla. Joku saunatakki sitten tosi kovilla pakkasilla. Hei siinä idea! Kehittäkää joku sellainen lämmittävä takki, että me viluisimmatkin tarkenisimme kovilla pakkasilla. Onneksi olin saanut kesällä hommattua itselleni semipaksun syystakin ja sujautinkin itseni tänä aamuna siihen oikein onnellisena. Pipokin pääsi ulkoilemaan sitten kevään ja oli muuten todella tarpeellinen. En riisunut sitä pois toimistossanikaan, se kun on keksinyt muuttua jääkaapiksi. Tosi kiva sanoisinko. Kuukauden, toivottavasti vasta parin, päästä se sitten muuttuneekin pakastimeksi. Patterit huutaa tälläkin hetkellä jo hunajaa. En yhtään ihmettele, jos kohta olen jonkun lentsun kourissa. Tänään on siis joutunut saanut pukeutua lämpimämmin. Syystakki käyttöön!


Älkää välittäkö väsyneestä arkinaamasta. Aamu viiden herätykset kun saavat aikaan kaikenlaisia ei toivottuja piirteitä kasvoissa. Tällainen mörökölli oli siis tänään liikenteessä. Koetin kyllä parhaani näissä kuvissa, mutta minkäs teet, kun ei vaan osaa :D Eikä tässä asussa oikein mitään nähtävääkään taida olla, muuta kuin tuo takki. Se on ihana! Joku tuuri taisi olla silloinkin mukana, kun tämän sain.


Pipa oli myös päivän pelastaja. Ei pelkästään lämmön vuoksi vaan siksikin, kun tuo mun juurikasvu on..tuota..niin..pikkasen vaan kasvanut lisää :D Todellakin kaipaisin jonkun luotto kampaajan. Harmi kun sisko asuu niin kaukana. Itse en oikein enää uskalla värjätä, kun viimeiset kerrat olen saanut sen kuuluisan keltapään. Pitäisikö vaihteeksi vetää sit tukka vaan tummaks? Se ei kyllä tunnu omalta, mutta olisikohan se helpompi ylläpitää. Auttakaa, mitä mä sille teen? Mut niin, pipa oli tänään pop!


Laukkuhan ei sovi millään tavalla muuhun asuun, mutta mulla kun tuppaa kulkemaan sama laukku päivästä toiseen töissä. Sinne kun tarttee änkeä eväät sun muut roippeet, joten iso kassi on ehdoton ja olen muutenkin vaan tainnut jumahtaa tuohon. Kengätkin on vaan ihan tennarit. Tylsä pukeutuja siis. 


Mut hei apua miten vaikeeta tuo kuvattavana oleminen on! Miten ihmeessä te jotkut osaatte? Jalat ja kädet pitäis saada jonnekkin luonnillisesti, mutta niin vaan mulla on käsi nyrkissä ja jalat miten sattuu. En käsitä. Suurimmassa osassa kuvista naappeli oli niin vinksallaan, että ihan ihmetyttää miten se taipuu moisiin suorituksiin :D Mutta äidin kuvattavana on silti helpompi olla entä Niksun. Niksun kanssa taidan jännittää niin paljon, että senkin takia suurin osa kuvista menee totaalisen pilalle. No joo, oli miten oli. Taidan silti syyttää eniten vaan sitä, etten ole kuvauksellinen. 

Mites te pukeuduitte tänään? Jouduitteko tekin kylmyyden takia pistää nuttua niskaan?


Ja hei, meillä on taas remppa edistynyt. Nyt seiniä ollaan jo hieman rakenneltu ja lattia hiottu valmiiksi. Kuivatus on kuitenkin edelleen käynnissä. 

You Might Also Like

20 kommenttia

  1. Todellakin paleli tänään; tietty kaikki syksy- ja talvivehkeetkin on varastossa ja niiden noutaminen ihan ylivoimaista :/ Kumma päivä, aurinko paisteli täydeltä terältä, mut lisäks taivaalta tuli niin vettä, räntää, rakeita kuin ihka oikeita lumihiutaleitakin! :O
    Hei, mitäs jos raidottaisit tuota tukkaa, tai siis tyveä vaaleaksi? Huomattavasti helpompi pitää, kun ei tartte tyveä koko ajan olla värjäämässä eikä tyvi erotu niin kuin kokonaan värjätessä. (nim. itsehän käyn sen 2 kertaa vuodessa kampaajalla....) Ihana sinä anyways <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo kumma päivä. Välistä aurinko paistoi, sit satoi ja paistoi ja sit vaan satoi. Mäkin näin rakeita :o Yök :< Nyt käyt hakemassa ees yhen lämmittäjän, ettet vaan tuu kipeeks ♥
      Tuota raidotusta olen pohtinut myös. Toisaalta olisi varmasti helpompi ylläpitää, mutta kuka ne raidat mulle laittaisi? :D Mä kun en uskalla enää mennä ees kampaajalle, kun on ollut melko huonoja kokemuksia :P
      Ihana sinä! kiitos ♥

      Poista
    2. Mitä sulle sit on kampaajalla tapahtunut? :O

      Poista
    3. Ei mitään TOSI järkyttävää, mutta molemmilla kerroilla olen poistunut kampaamosta todella tyytymättömän. Joskus kauan sitten kirjoitinkin parin lauseen verran.
      Tästä linkistä pääset kirjoitukseen Ei siis tosiaan mitään ihan järkyttävää. Mutta pettymysten takia en ole välittänyt edes etsiä hyvää kampaajaa... :/

      Poista
    4. No hitsi :( Jos uskaltautuisit kokeilemaan tyviraidoitusta vaikka ensin, ei tulis ainakaan niin paljon kustannusta kuin koko tukan käsittelystä? Kyllä sellaisen pitäisi olla ihan perushomma joka kampaajalle! Ja kyllä sinne kampaamoonkin voi marssia takaisin, jos lopputulos ei miellytä, kokeiltu on :)

      Poista
    5. Tiäkkö, mä kuulin vasta jokunen aika sitten, että kampaajalle voi mennä valittamaan lopputuloksesta. En koskaan ollut kuullutkaan moisesta. Sen takia en osannut edes mennä sanomaan hiuksistä jälkikäteen. Jaaha, mä sit alankin tutkimaan kampaamoidemme hintoja tyviraidoituksen suhteen ;) Kiitos vinkistä ♥

      Poista
    6. No ilman muuta voi mennä! Ja onhan se tumman saaminen vaaleaksi ilman keltaisuutta yhdellä kerralla kova homma, mutta lopputulosta voi muuttaa vielä kotonakin kylmemmän sävyiseksi; hopeashampoot, hoitoaineet, sävytteet... Muutamalla pesulla saa keltaisuutta taitettua, itelläkin kellertää tukka pahasti jos en noita käyttäisi, mut hopeinen sävy säilyy oikeilla tuotteilla :)
      Tsemppiä, toivottavasti löydät oman luottokampaajan, tai sit tuut tänne Jyväskylään kampaamoreissulle! ;)

      Poista
  2. Mä laitoin eilen trenssin ensimmäistä kertaa päälle. Tänään olin puolestaan jäätyä ulos, kun oli aivan tuhoton tuuli. Hrrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä tarkenit trenssillä? :o Ei olis riittänyt meikälle. Tuuli kyllä uppoutui luihin ja ytimiin eilen. En muista milloin viimeksi olisi tarvinnut iltalenkillekään niin paljoa vaatetta päälle...

      Poista
    2. Kovimpien puhureiden osuessa kohdalle olikin aika jäätävää. Kädet oli eniten jäässä. Mulla on lämmönsäätely semmoinen, että yläkroppa pärjää aika hyvin. Kesällä hikoilen tosi paljon ja talvella pärjään niin että alla on pitkä trikoopaita ja päällä pelkästään talvitakki. :)

      Poista
    3. Sinä onnekas :) Meillä Niksu kans pärjää pakkasillakin pelkällä pitkähihaisella. Voi teitä lämminverisiä. Olen kade. Palelu ei ole kivaa :P

      Poista
    4. Mä en koe olevani onnekas. Mieluummin laittaisin talvella useamman kerroksen vaatteita päälleni pärjätäkseni ja voisin olla hikoilematta kesällä. Lämpimällä ilmalla nolottaa, kun koko ajan hiki valuu eikä kuumuudesta voi nauttia ollenkaan. Olisin halunnut kesän jatkuvan kyllä, mutta olen huojentunut, kun ei tarvitse koko ajan hikoilla. :/

      Poista
    5. Niinhän se taitaa vaan olla, että jokaisessa joku vika. Ymmärrän kyllä, että hikoilukin on inhottavaa. Pitäisi päästä sellaiseen tasapainoon ;)

      Poista
  3. Tiesitkö että lämmitettävä takki on jo keksitty ;) siinä saa säätää lämpötilan takille, toimii akulla.. mut hinta oli muistaakseni 1000e. Semmosen itsekki tarvisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sellainen on jo :O! Himskatti, mä tahtoisin. Mut hinta, huuh, taitaa jäädä haaveeksi. Pitäskö meijän kehittää joku halvempi versio ;) Sellainen lämmittävä viltti voitas tunkea paidan alle :D

      Poista
  4. Ah, ihana takki. Kelpaisi kyllä tännekin, mulla on vaa semmonen ihan lyhyt vähän paksumpi takki, seuraavat sitten jo ihan talvitakkeja :/ Kiva asu muutenkin, pipo ei kyllä olis yhtää likaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Mä oon nyt niin tykästynyt noihin pidempiin takkeihin. Ei katsos bepa pääse paleltumaan ;D Mullakin oli aiemmin sama ongelma, mutta onneksi tämä takki löytyi kesällä. Ehdoton ykkönen :) Pipa on pop!

      Poista
  5. Tuolla on kyllä ollut nyt pari päivää ihan jäätävän kylmä ja tänään sitten taivuin ja laitoin mun kevyen untuvatakin päälle. Ei ollut yhtään liikaa se !

    Kuvattavana olo on kyllä pirun hankalaa mullekkin. Sä kyllä näytät näissä kuvissa ihan luonnonlahjakkuudelta ! Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut jo ihan liian kylmää, eikä ens viikkokaan yhtään paremmalta näytä :( Parempi pistääkin lämmintä päälle, ettei tartte palella :/

      Sä näytät aina kuvissasi niin ihanalta, vaikea niistä on kuvitella, että se olisi sulle hankalaa ♥ Mutta kiitos ihana sanoistasi, hieman helpotti oloa. Olin varma, että näytän ihan untamolta :D

      Poista
    2. No et kyllä näytä :D ♥

      Poista