Kylpyhuoneremontti - kuivatellaan, kuivatellaan

torstaina, syyskuuta 19, 2013

Anteeksi näin kovin tiheä tahti näissä remonttipostauksissa, mutta tämän postauksen jälkeen voi tulla parin viikon ajaksi hiljaisempaa eloa tällä rintamalla. Nyt on kylppäri siis purettu siihen pisteeseen asti, että saatiin mitattua kosteudet kunnolla. Eihän tää lopputulos mua yllättänyt, mutta silti jotenkin ärsyttää. Hommat tyssäsi kuin seinään ja joudutaan saadaan asua tällaisessa hyrskyn myrskyn kodissa vähintään vielä kolme viikkoa. Siis todellakin vähintään. Kosteuttahan tuolta kylppäristä siis löytyi ja nyt sit pitää kuivatella. Alustavasti aikatauluksi sanottiin kaksi viikkoa, mutta sitähän ei siis koskaan tiedä. Ihan pieni kauhuskenaario olisi se, että vesiputki tihuttaa hiljalleen lattiabetonin sisässä ja sitä kun ei oikein pysty todentamaan mitenkään. Mutta siis nyt vain odotellaan, että noi kuivauspömpelssönit hoitaa hommansa ja päästäisi sitten eteenpäin remontissa. Kahden viikon odottelu ei nyt vaan tunnu kovin kivalta. Siinä meni siis todellakin synttärikahvittelujen toiveet karille.



Voisikohan noita käydä säätämässä vähän tujummille volteille, että kuivaus tapahtuisi rivakammin? Ei ehkä kannata. Poltan vielä koko kodin :D Nyt kuunnellaan huristusta ja pidetään peukut kovasti pystyssä, että kuivuu hyvin. Ja ettei todellakaan se vesiputki tihuttele tuolla lattiassa. Oli meinaan melkoisen toivottoman näköinen lauta, mikä tuolta väliseinästä löytyi. Aika yöks.


Ja mikä mahtavinta, meillä on ihan uusi sisustuselementti olkkarissa. Vai mitä sanotte?


Näitä pienen kodin ihanuuksia. Tavarat kun eivät mahdu mihinkään jemmaan, tulee ne laittaa just siihen mihin mahtuvat. Noh, eihän tämä ole ikuista. Voitaisko muuttaa vaikka hotelliin remontin ajaksi? :D Mä niin kyllä lasken päiviä tän kahden viikon ajan.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voi ei, mä niin tiedän ton kun se omakin kylppäriremppa aikaan venyi ja venyi juurikin noiden kuivureiden takia ja eihän se lattia kuivunut niin nopeasti kun piti. Todella ärsyttävää ! No, aikanaa toikin on ohi ja teillä on ihana kylppäri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mulla on kans sellainen kutina, ettei tuo lattia kuivu siinä ajassa, mitä meille on sanottu. Pahinta siis pelätessä. Ärsyttävää kyllä, mutta pitää yrittää ajatella positiivisesti, että lopputulos on kuitenkin pää asia :)

      Poista