Automurheita

tiistaina, lokakuuta 01, 2013

Tänään on ollut vähän kurja päivä. Ollut huolta ja murhetta, automurhetta. Aamulla työmatkalla syttyi mun kippooni moottoriohjausvalo ja alkoi käymään todella huonosti. Onneksi en joutunut paniikkiin asiasta, sillä tämä on sattunut autooni jo kerran aiemmin, melkein kahdeksan vuotta sitten. Pääsin onneksi töihin ja lopulta kotiinkin, mutta matka oli todella raskas. En voi muuta kuin olla kiitollinen, että on mies joka ymmärtää näiden autohommien päälle todella hyvin. Meiltä kun löytyy noita huolto vehkeitä ja vempeleitä jo melkoisesti, niin eikös Niksu opastanut mut lukemaan kipostani vikakoodit. Hassua vaan se, että Niksu osasi jo ennalta sanoa, mikä koodi sinne syttyy. Vika on siis joko ilmamäärämittarissa tai lambda-anturissa. Niksu saa auton kyllä korjattua, mutta aikaa ja rahaa se tulee nyt viemään. Ei vaan tullut hyvään vaiheeseen tämä vika. Rahaa kun uppoaa tuonne kylppäriinkin jo ihan sopivasti. Ja nuo osat autoon kun eivät ole sieltä halvimmasta päästä. Tästä johtuen olen ollut tänään vähän murheellisella päällä.

Onneksi mieltä piristi tänään lenkki äidin ja Annen kanssa. Nappasin myös kameran mukaan ja kuvailin syksyä ja koiria. Se piristi kyllä mieltä.








Nyt mä taidan lähteä unten maille. Mitä luultavimmin katselen unia autoista ensi yönä. Heti kun on stressi päällä jostain jutusta, niin kyllähän se tulee uniin. Pitäkää peukkuja, ettei meidän toinenkin auto nyt sit hajoa. Muuten mä en pääse töihin :D

Öitä ihanat <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Auton huolto ei oo mukavaa, mutta pakollista. Juuri olen itsekin.lähdössä nyt aamusta hakemaan volvoani huollosta ja "innolla" odotan minkälainen lasku sieltä.tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Onneksi meidän ei tartte huoltoon viedä, Niksu kun osaa hommat itse. Inhottavaa se kuitenkin on. Meillä kun ei ole edes autotallia :/
      Voi ei, toivottavasti ei sulle tullut kova loppusumma :(

      Poista
    2. Onnistuisi nuo hommat P:ltäkin mutta kun ei ole aikaa eikä tiloja... Pojan kummilla on oma autokorjaamo niin siellä on käytetty, työt ei maksa juuri mitään mutta silti tuli 500 euron lasku... Naurattaa näillä päivärahoilla :/

      Poista
    3. Sama meillä, paikkaa ei ole. Kurjaa :/ On kyllä niin syvältä, kun työt maksaa aina ihan hirmuisesti. Onneksi teilläkin on tuttu hommissa!

      Poista
  2. Mulla alkaa varmaan oma auto vedellä viimeisiään. Tai kyllä sillä vielä ajaa, mutta silti. Kytkin pitäis ainakin vaihtaa tai viedä auto romuttamolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurja :/ Kytkimen vaihtokin voi tulla kalliiksi. Munkin autoon se pitäisi uusia. Auton ensimmäinen omistaja oli vanhempi rouva. Kykä oli ihan loppuun poltettu :/

      Poista