Kirppari kyläilijät

torstaina, lokakuuta 10, 2013

Mä kyllästyin melko pitkäksi aikaa kirppareilla kiertelyyn, kun joka kerta sai palata kotiin tyhjin käsin. Tuntuu, ettei tarjontaa vain ollut. Siis tavaraahan oli pöydät notkollaan, mutta ei tietystikään mitään sellaista, jota minä olisin mielelläni kotiuttanut. Kuitenkin pari viikkoa sitten tuli oikein pakonomainen tarve päästä kirpparille. Jankutin Niksulle joka ei siis kirppareilla kiertelystä välitä sitten tuon taivaallista tarpeeksi kauan asiasta tietysti pieneen hierontalahjontaan turvaten, että hän lopulta suostui lähtemään kanssani tonkimaan noita kauan hyljeksittyjä pöytiä. Kerrankin fiilis osui oikeaan, sillä tällä kertaa ei tarvinnut kotiin tulla pettyneenä. Sain jopa yllättyä isomman kerran, kun Niksu käveli sieltä hyllyjen välistä yhden ostoksen kanssa. Se oli kuulemma ostettava.

KIRPPARI Jack Daniel's valkoinen t-paita 12€

Nää tekstipaidat on nyt vissiin sitten sitä suurinta aallonharjaa, kun niitä joka tuutista tulee ulos suurella volyymillä. Jossain näin kuvan tytöstä, jolla oli moinen Jack Daniel's paita päällä ja päähänpinttymä oli taattu. Olin päättänyt löytää moisen paidan vaikka kivien ja kantojen alta ja tällä kertaa kirppis yllätti etsijän täysin. Paitoja notkui rivissä useammassakin eri värissä, mutta valkoinen kolahti meikäläiseen kaikista koviten. En tiedä mikä tuossa nyt sitten niin kiehtoo. Ja se on kyllä varmaa, että jos paita meikäläisellä jää käyttämättä, niin yksi avosylinen koti sille varmasti on jo nyt. Meli-serkku tykkää paidasta aivan miljoona varmasti. En taida uskaltaa tuota edes hälle näyttää, kun käy vielä riistämässä omaan vaatekaappiinsa ;) Paita on ollut jo kerran käytössä ja sen vuoksi ryppyinen. Mutta täysin käyttämättömältä se vaikutti ostaessa.

KIRPPARI ruskea ruutuneule 9€

Tää tullut syksy saa mut ihan sekoamaan kaikista vähänkään lämpimistä vaatteista. Tämä ihana pidempi mallinen neule löytyi äitiysvaatteiden joukosta ja vaikka tuo tuo mieleeni enemmän oman äitini, niin tämä uutta vastaava neule oli vaan ostettava. Vielä en ole tuota käyttänyt, mutta onhan tässä vielä pitkä talvi edessä.

KIRPPARI Louis Vuitton tyylinen huivi 8€

Mä olen himoinnut jo jokusen tovin Louis Vuittonin aitoa huivia, mutta jumpe niitä hintoja! Mä en ainakaan ihan vielä raaski pistää sellaista 450€ huiviin. En siis vielä, sillä rahaa todella palaa kaikkeen muuhun, mutta josko joskus :). Joten, kun bongasin kirpparilta täydellisen värimaailman omaavan huivin, jossa oli vielä kivoja kuvioita, niin pakko oli ostaa. Ja tuon huivin matskukin on tosi kivaa. Mun puolesta tuota Louis Vuitton tekstiä ei tuossa olisi tarvinnut olla, jotenkin niin kamalan tyrkyllä vielä. Jotenkin huutaa vielä entisestään aidottomuuttaan. Noh, tykkäsin huivista muuten. Myyjällä oli ihan hirmusesti eri "merkkien" huiveja myytävänä. Löytyi "Chanelia", "Givenchyä", "Bvlgaria" yms. Pöydän ympärilla oli todella paljon nuoria tyttöjä valitsemassa päältä parhaita. Niin, ja minä sitten vielä tonkaisin tuon :P


KIRPPARI Louis Vuitton tyylinen korttilompakko 4€

Ja lisää "Luikkaria". Olisin kaikista mieluiten ottanut tämän korttilompakon ihan vaan mustalla nahalla, mutta nyt kun eteeni osui halvalla hyvän mallinen niin pakkohan se oli ostaa. Entinen lompakkoni imi itseensä kortteja ihan kiitettävän määrän. Kuitenkin kesällä menin sitten vihdoin ostamaan uuden ja sinne niitä kortteja ei sitten oikein enä mahtunutkaan kuin ne tärkeimmät. Eikä noita kaiken maailman etukortteja tarvitsisi kuitenkaan joka päivä mukana kantaa. Joten, korttilompakko oli oikeasti tarpeellinenkin. Olen ollut tuohon kyllä todella tyytyväinen :)

KIRPPARI Viiniteline 6€

Ja vimoisena vielä se Niksun löytö. Meillähän ei kyllä juurikaan viiniä juoda, mitä nyt Niksu lasillisen tahi kaksi aina pihviruoan kanssa. Ja onhan se kiva kun tulee vieraita, niin on jotain mitä tarjota. Meiltä ei siis pääse pois ;D Mutta jokin tuossa telineessä vetosi meihin molempiin. Tilaahan meillä ei tuolle edes ole, mutta eiköhän se aikanaan paikkansa löydä.

Unohdin sitten ihan totaalisesti kuvata myös parin uusia pöytäliinoja. Sellaiset harmaansävyiset kaitaliinatkin siis tuli 2€ ostettua, mutta ne kun oli pestynä ja kaappiin viikattuna, niin sinnehän ne sitten unohtui. Kuvia sitten kunhan saan ne iskettyä pöytään asti :)


Mitäs mieltä olette tämän kertaisista löydöistä? Oliko ihan hutiostoksia?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Tosi kivoja löytöjä, tuo lompakko ainakin täysin minun mieleen! Hyvän hintasia tuotteita myöskin lukuun ottamatta tuota ekaa paitaa, 12€ t-paidasta on mielestäni kirpparilla vähän liikaa :( Mutta toisaalta jos on mieleinen ja hyvässä kunnossa niin ehkä sitten voisin itsekin sortua tuon hinnan pulittamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mä kaksi kertaa mietin tuon teepparin kohdalla, että raaskinko. Onhan tuo hinta melkoisesti liikaa. Mutta sitten halu vei voiton. Olin tuohon saanut niin kovan päähänpinttymän, että pakko oli ostaa :D Ja se tosiaan vaikutti ihan uudelta. Myynnissä oli tosiaan samoja paitoja vielä monessa eri värissä.

      Poista
  2. Mä oon myös ollut jo pitkään tosi pettynyt kirpparitarjontaan, mitään ei ole löytynyt ja en ole nyt hetkeen enää käynytkään. Ensi sunnuntaina vois kyllä pitkästä aikaa vaikka mennä jos mullakin kävis tsägä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää, kun sullakaan ei ole tärpännyt. Käyhän kokeilee, josko nyt sullakin kävis tuuri :)

      Poista
  3. Lompakko ja huivi mulle kiitos :D Hyvä saalis! Mä oon nyt pari viikkoa pyöriny kirpparilla ku omia siellä myynnissä, mut ainoastaan yhen kirjan olen Aatulle sieltä löytänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha, eli kun mä en niitä käytä, niin voi lähettää sulle ;)
      Ihmeellistä, kun ei tarjonta yhtään tunnu kohtaavan meitä ostajia nyt. Vai onko sitä tullut liian rantuksi? :D No mutta kiva että Aatulle löytyi :)♥

      Poista