Nettiostoksista hyvitystä

maanantaina, lokakuuta 28, 2013

*Sponsoroitu postaus*

Tehän tiedättekin jo, kuinka kova nettishoppailija olen. Suurimman osan ostoksistani suoritankin netin kautta, sillä onhan se nyt vaan paljon mukavampaa sovitella vaatteet rauhassa kotona, ilman sitä sovituskoppien tuomaa hikeä ja kyyneleitä miksi ne peilit muuten saa kehon näyttämään aina ihan kamalalta ;D. Ja onhan se nyt vaan parasta, kun voit shoppailla mihin kellon aikaan tahansa ilman kamalia ihmistungoksia. Nettishoppailu on siis tosi jees. Mutta miltäs teistä kuulostaisi se, että kun shoppailet ja saisit shoppailustasi rahaa vielä takaisin?! Jep, eihän tällaista ole olemassakaan. Vai onko sittenkin?

Varmasti monet teistä ovatkin jo kuulleet palvelusta OSTOHYVITYS.FI? Sehän on tainnut olla monien huulilla viime kuukausina, enkä itsekään ole välttynyt kuulemasta palvelusta. En vain uskonut hetkeäkään, että moinen tieto olisi totta. Eihän kukaan voi saada rahaa takaisin omasta tuhlailusta. Olin pähkäillyt palveluun liittymistä jo muutamia kertoja, mutta päätin silti jättää sen tekemättä. Oi miksi? Lopulta kun minulle tarjottiin yhteistyötä (siis mun pikku blogini on saanut yhteistyötä, ei voi käsittää :O) ostohyvitys.filtä, päätin ottaa asiasta tarkemmin selvää. Ensimmäisenä liittymään sivustolle, joka on muuten naurettavan helppoa! ja kurkkimaan mitä sieltä löytyy.
  Siis vau kuinka paljon siellä on nettikauppoja! Mulla meni tovi jos toinenkin tutkiessa niitä läpi ja sieltä löytyi monta omaakin suosikkiani, varsinkin nelly.com (Nellyn bonus on 11,5%). Ei siis muuta kuin klikkasin tieni ostohyvityksen kautta nellylle ja shoppailemaan.

Klik klik ja vaatteet ostoskorissa ja ei kun maksamaan. Tässä vaiheessa suosittelen ja ostohyvityskin suosittelee, että kun shoppailee olisi kaikki muut ikkunat ja välilehdet kiinni, että bonukset tallentuvat varmasti. Mutta mitä kivaa siis ostinkaan?

Ihana pitkä harmaa collari 16,95€

Tämä harmaa collegepaita on pitkähelmainen ja tämä menee todella kivasti pepun yli. Tästä tuli suosikki hengailupaita kotiin. Ei muuta kuin villasukat jalkaan, niin paras kotiasu :)

Punainen mekko 37,95€

Mä päätin, että tänä vuonna mä aion juhlistaa pikkujouluja hieman nätimmässä asussa. Viime vuonna kun ne villikset ja kalsarit oli kovassa huudossa, niin mäpä pistänkin tänä vuonna oikein koreillen :)

Peplum-mekko 32,95€

Viimeisenä vielä villikortti. En todellakaan olisi ikipäivänä voinut kuvitella käyttäväni moista mekkoa. Peplum oli mulle alusta asti vähän outo juttu, mutta tykästyin siihen kyllä. Tiukka mekko sitäkin enemmän nou nou. Mutta tiedättekö. Tää olikin päällä kuin unelma! Peplum peittää sopivasti mun uimarenkaan, joten tää varmasti joskus pääsee käyttöön :)


Ostokseni tekivät yhteensä 87,85€. Ihan kiitettävä summa siis. Olin alkuun vähän skeptinen, että eihän tuolta nyt rahaa voi tulla, mutta muutaman hetken kuluttua sähköpostiin kilahti tiedote. Olet tienannut ostohyvityksestä 10,10€. Hetken piti hieroa silmiään. Kyllä, niin vain shoppailusta sai rahaa takaisin. Olin todella kuin puulla päähän lyöty. Nettishoppailusta tuli just tuhannen kertaa mahtavampaa! Ostohyvitykseltä saa pyydettyä rahat omalle tilille, kun 15€ on ylittynyt.

Minä olen siis todellakin ostohyvityksen pauloissa! Joko tekin olette? Mikäli ette, niin nyt oikeasti äkkiä liittymään sivustolle! Älkää pähkäilkö niin kauan kuin minä. Jokainen shoppailusta takaisin saatu euro on meille jokaiselle varmasti vaan plussaa. Ja sain vielä ihan mahtavan tarjouksen teille ihanille lukijoille, kun liitytte sivustolle. Saatte heti 5€ ilmaista alkubonusta tilillenne. Älkää siis pähkäilkö, käykää liittymässä :)



Joko kuinka moni teistä on ostohyvityksen käyttäjänä?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mä oon tästä kans kuullut mut en oo saanu aikaseks sen paremmin tutustua. Kuulostaa kyllä hyvältä! Mut ei varmaan niin hyvä oo et henkkamaukan tilauksista tulis kans hyvitystä? :D :D sieltä nimittäin sitä sit tulis ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl vaan suosittelen liittymään. Onhan se aina rahaa takaisinpäin. ;)
      Hennesiä ei valitettavasti ole siellä, joka mustakin on ihan mööh. Sieltähän sitä eniten tulee kyllä tilattua. Josko joskus tulisikin? :)

      Poista