Loppuneet tuotteet kesäkuu 2014

tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Onneksi olen saanut kuluteltua näitä purkkiloita pois, sillä olen huisin hyvä myös hastraamaan niitä. Mulla odottelee tuolla laatikollinen uusia tuotteita esittelyyn pääsyä. Oikeasti ihan tarpeellisia tuotteita olen ostanut, mutta onhan siellä joukossa pari ei niin tarpeellistakin :D Mutta pitäähän tätä purkkivajetta jotenkin kompensoida. Hyllyillä hirveitä tyhjiä koloja ja eihän se ole kivaa ;) Ei vaan, kiva saada vanhoja kuluteltua pois. Sit voi hyvillä mielin ostaa uusia tilalle.


Kesäkuussa loppui yhteensä 14 tuotetta. Suurin osa tosin oli näytekokoisia, mutta niitä mä olenkin kaikista huonoin aina käyttämään loppuun. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja käytin pikkuputeleitakin urakalla tyjiksi.


Kuten toukokuun tyhjentyneissä totesin, tuli Bliwin mustikka käsisaippuaa ostettua heti uusiksi. Tykkään sen melko voimakkaasta tuoksusta ja pesee siis kädet oikein hyvin. Varma käsisaippua.

Oriflamen Nature Secrets Jojoba&Mango-suihkusaippua kesti mulla pienen ikuisuuden. En päässyt saiputtimen kanssa sinuiksi ja piti joka suihkukerralla melkein pakottaa itseni käyttämään tuota. Sitten tein peliliikkeen, enkä ostanut uutta saippuaa ennen kuin tuo oli käytetty loppuun. En tiedä mikä siinä sitten oli, ettei meistä tullut kavereita. Saippua ei kamalasti tuoksunut, se ei vaahdonnut, mutta kyllä sillä puhdas olo silti tuli. Kuivat korppukinttuni eivät ihmeemmin saippuasta muuttuneet. Ei siis olleet kosteutetun tuntuiset, muttei myöskään raastavan kuivat. Tämä ei kyllä pääse uudelleen ostoslistalle.

Livboxista tulleet Cutrin Color Boost shampoo ja hoitoaine sen sijaan olivat ihan kivoja. Kuten boxin arvostelussa kirjoitin, olivat nämä mukavat pesukaverit. En välttämättä kuitenkaan lähtisi ostamaan uusia, onhan parempiakin testattu, mutta ei nämä mitkään huonot kuitenkaan olleet. Semi ilmaviksi jääneet, mutta kuitenkin hoidetun tuntuiset hiukset. Ihan jees siis.

Syoss moisture shampoo on myös odottanut loppuun kuluttamista. Hoitoaine loppui jo aikapäivää sitten ja usein kun multa loppuu hoitsikka shampoota aiemmin, jää shampoo sitten käyttämättä loppuun. Nyt mulla kuitenkin on käytössä yksittäinen hoitoaine, joten saan näitä shampoon liruja kuluteltua. Syossista ei oikeastaan mitään ihmeellistä mielikuvaa. Perusshampoo. Pitäisi ehkä käyttää vähän pidempään, että saisi kunnon mielikuvan, mutta kokeilun perusteella voisin ostaa isot putelit myös.


Livboxista tullut Neutrogena Visibly clean pore&shine daily scrub sen sijaan vei meikän sydämen. Tätä on todellakin saatava kaappiin vakituiseen käyttöön. Tuoksu on huumaava ja kuorinta sopivan tiheärakeista ja tekee ihon siloisammaksi. Näytekoon käytöllä en kyllä huomannut vielä mitään ihmeellistä tulosta kasvoilla, mutta kun ihana on noin muuten.

Nivea Pure Cleansing Wipes oli heräteostos. Meli-serkku meillä käydessään käytti moisia ja sain sitten päähänpinttymän, että mun on kans saatava omia puhdistusliinoja. Meikin puhdistamiseen en kokenut näitä kovin soveltuviksi tai ainakaan sen pakkelikerroksen joka mun naamalta löytyy. Käytin näitä vähän miten sattuu ja aina silloin tällöin harvemmin. Ei mikään huipputuote.Puhdisti kyllä ihan kivasti, mutta pakkauksesta miinusta. Tarra ei loppuvaiheessa pysynyt enää ollenkaan kiinni ja viimeiset liinat kuivuivat pussiin. Sen verran kuitenkin kiinnostuin näistä puhdistusliinoista, että mulla on uusi odottamassa testailuun pääsyä.


Tähän väliin voisin ilmoittaa, että mä rakastan Escadan kesätuoksuja. Mulla on ollut kaikki viimeiseltä kuudelta vuodelta ainakin ja joka kesä rakastun niihin uudestaan. Mä käytän näitä kesätuoksuja kovin varoen, sillä en tahtoisi niiden loppuvan koskaan. Nyt kuitenkin Rockin Rio alkoi vedellä viimeisiä suihkauksia ja käytin sitten reippaasti loppuun. Mä olen todella, siis todella huono selittämään tuoksujen tuoksuja, joten tarkempaa analyysiä joudutte hakemaan muualta. Tämä oli omaan nenuuni todella makea ja ehkä hedelmäinen. Tykkäsin tästä kovasti ja harmillisesti heitän pullon roskiin.

Marc Jacobs Honey odottelee edelleen ostoslistalla. Tätä haluaisin ehdottomasti täyden koon pullon. Ei niin makea kuin Escada, mutta sopivasti kuitenkin.

Katy Perry Killer Queen on myös todella makea, mutta tunkkaisempi kuin kaksi aiemmin mainuttua. Tämän tuoksun koen enemmän syksykäyttöön sopivaksi ja kyllä, tätäkin voisin ostaa lisää.

Roberto Cavallin Just Cavalli tuoksusta mulla tulee ihan Heli-kummini mieleen. Meinasinkin, että tätä voisi hänelle ostaa lahjaksi. Tuoksua on todella vaikea selittää. Sanoisinko kukkaisa? En tiedä, tuoksu tuo vain kummini mieleen :D

Dolce&Cabbana Dolce oli mulle alkuun vähän nou nou tuoksu. Ei tuntunut yhtään omalta. Semi raikas, muttei sit kuitenkaan. Tämäkin tuo jonkun kukan mieleen. Loppusuihkauksia heitellessä olin kuitenkin tykästynyt tähän.Se olikin ihan kiva tuoksu. Sopii arkeen hyvin. En silti itse lähtisi ostamaan, mutta jos lahjaksi tulisi, ei jäisi käyttämättä :)


Yves Sain Laurent Shocking ripsiväri olisi oikeasti pitänyt olla paljon aiemmin jo näissä loppuneissa tuotteissa. En vain ole raaskinut heittää sitä pois. Jotenkin ajattelin, että josko se siitä elpyisi. Jokainen meistä kyllä tietää, ettei niin käy. Rakas erittäin tuuheuttava ja tekoripsennäköiseksi tekevä ripsarini meni ja kuoli. Sen massa muuttui jonkin ajan kuluttua käyttöön otosta niin paksuksi mössöksi, ettei siitä saanut ripsiin muuta kuin klimppejä. Ihan alkuun massa oli liian vetistä, eikä sen vuoksi näyttänyt todellista luonnettaan, mutta hetken käytön jälkeen ripset näyttivät oikeasti niin upeilta. Silti olen nyt vähän kahden vaihella, että raaskinko ostaa uutta. Reilu kolmenkympin ripsari, melko nopeasti huonoksi menevä...ei houkuttele ihan kamalasti. Ripset oli kyllä niin upeat, että harkitsen kovin. Jos joku huippu tarjous tulee, ehkä sitten.

Estee Lauder Sumptuous Extreme ripsarin avatessa ensimmäistä kertaa pullahti multa melkein silmät päästä. En ole koskaan törmännyt noin suureen harjaan. Siis tuollla sai kerta vetäisyllä kaikki ripset värjätyksi, ainakin melkein ellei silmä olisi kovera. Mutta hitsiläinen, tähänkin menin ja rakastuin. Miksi näiden kalliiden ripsareiden pitää olla niin hyviä? Tällä sai sekä pituutta että tuuheutta ripsiin ja tuo pieni näyte kesti kauan. Harkintaan siis, josko tämänkin raaskisin ostaa. Mä en oikeasti ala. Mulle saa kertoa samoja taikoja tekevistä hieman halvemmista ripsareista. Vielä ei ole osunut kohdalle, vaikka halpoja mä yleensä ostan.


Olikos mitään teille tuttuja tuoteita? Samaa vai eri mieltä kanssani? :)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Pitäisi itekkin ottaa käyttöön tuo putellien tyhjennys. Tahtoo aina jäädä pullojen ja purnukoiden pohjat pyörimään kaappeihin.
    Jos ottaisi kesän tavoitteeksi, ei ennen uutta tuotetta, ennenkuin vanha on pois kulutettu!
    ~elle~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Eikä ne tuotteet ikuisesti kuitenkaan kestä. Monet voiteet menee pilalle herkästi, joten kannattaa käyttää ensin loppuun toinen ennen kuin aloittaa uuden :) Eikun tyhjentelemään vaan :)

      Poista
  2. Ihan totta tuo että pitäisi kulutella noita pikkuputeleita tyhjäksi, eikä säästellä matkoille. Hirvee kasa pyörii kaapintäytteenä, kun vissii sitä kuvittelee voittavansa lotossa ja matkustelevansa vuoden ympäri että ne joskus saisi matkoilla kulutettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä jemmailet niitä matkoja varten :D Mä kun en pahemmin matkustele, niin saa käyttää pois nurkista pyörimistä :D

      Poista