Väsynyt tyyppi

perjantaina, heinäkuuta 04, 2014

Tää viikko on ollut mulle ihan tajuttoman raskas. Olen ollut joka päivä niin väsynyt, ettei silmät vain ole pysyneet auki. Alan jo epäillä jotain unitautia, sillä olen torkahtanut tämän viikon aikana työpisteelleni, kotikoneen ääreen sekä pahin, auton rattiin. Vaikka yöunet ovat olleet samanlaiset kuin aina ennenkin, on tämä viikko tuntunut olevan ihan taistelujen viikko. Eilen lopulta migreeni selätti mut ja sen rattiin nukahtamisen jälkeen köllähdin suoraan kotiin tullessani sohvalle ja vetäisin kevyet kolmen tunnin tirsat. Jatkoin sitten muutaman tunnin päästä yöunille, eihän se pääkipu hellittänyt. En todella tiedä mikä mulla on ollut, mutta tää viikonloppu tulee nut todellakin tarpeeseen ja voitte kuvitella, kuinka kovasti mä odotan loman alkua. Vielä kaksi viikkoa pitäisi kestää, sit heitä työpaikalla hetkeksi hyvästit. Siis joko sanoin, että odotan tätä todella kovasti!




Nämä usvakuvat ovat viime viikon perjantailta, kun valvottiin ystäväni kanssa puoli kolmeen saakka jutellen. Olisinkohan mä aloittanut tämän vasymyskierteen jo silloin? Kävin saattamassa hänet Taren kanssa autolle ja huomasin meidän pellon olevan upean usvan peitossa. Eikun kamera käteen ja kuvaamaan. On muuten haastavaa hommaa. Ihan kivoja kuvia silti sain.

Mutta joo, ei tästä kirjoittamisesta nyt oikein tule mitään. Päätäkin jomottaa vielä. Taidan tehdä fiksun liikkeen ja lähteä nukkumaan nyt hyvissä ajoin, niin pääsee huomenna ajoissa ja toivon mukaan myös pirteänä ylös sängystä. Ihanaa alkanutta viikonloppua murut <3

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Voi sinnuu, yritä nyt jotenkin sinnitellä vielä viimeiset viikot! Tuletkos meille sitten lomalla? Tänne voit tulla vaikka pidemmällekin hermolomalle :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muru, voisin vaikka tullakin, jos yhtään tilanne sitä sallii. Ollaan yhteydessä <3
      Onneks enää viikko! Ehkä mä jaksan :)

      Poista
  2. Huhhuh, rattiin nukahtaminen, ei hyvä. Onneksi ei käynyt mitään! :( Voimia väsymyksen selättämiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rattiin nukahtaminen on kyllä niin nou nou juttu. Ehkä tää kuitenkin tästä. Kiitos ihanuus <3

      Poista
  3. Veikkaisin, että on väsymystä ennen lomaa / kovasta stressistä johtuvaa. Pidä kuitenkin tilannetta silmällä, voi olla ettei lääkärissä käymisestä olisi haittaa ainakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että viimeiset stressit on päällä ennen lomaa ja siksi uuvuttaa. Jos lomakaan ei auta, niin sit on pakko mennä kyllä lääkärin paikkeille.

      Poista
  4. Voi eiii, tsemppiä vielä viimeisiin työviikkoihin. <3

    VastaaPoista
  5. Voi väsy :/ Onneksi loma jo kolkuttelee ovella, nii saat huilittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, loma tulee kyllä todella niin tarpeeseen. :)

      Poista
  6. Mulle tulee aina eräs ehdotus mieleen kun ihminen on kuolemanväsynyt. ;) En kuitenkaan ehdota, vaan toivon, että olet saanut auringosta energiaa! <3

    VastaaPoista
  7. Mikäs ehdotus sulle tulee mieleen, nyt alkoi kiinnostaa ;D
    Onneksi aurinko ja oleminen on kuitenkin helpottanut :)

    VastaaPoista