Kohtukuolema

lauantaina, elokuuta 25, 2018

Pysähtynyt sydän näkyy ruudulla...
Miksi te ette tee mitään?! Miksi ette yritä elvyttää?!
Lääkärin ilmeettömät kasvot kertoo jo paljon...
Emme voi tehdä enää mitään.

Kohtukuolema.
Sana jonka opin tuntemaan heinäkuussa aivan liian läheltä.
Sana, jonka ehkä olin joskus jossain kuullut.
Asia, josta tiesin...mutta en tiennyt.



"Kohtukuolemalla eli prenataalikuolemalla tarkoitetaan 22-viikkoisen tai yli 500 grammaa painavan sikiön menehtymistä kohtuun raskauden tai synnytyksen aikana. Arviolta 0,4 prosenttia yli 22-viikkoisista raskauksista päättyy kohtukuolemaan. Suomessakohtukuolematapauksia on noin 240 vuosittain. Suuri osa kohtukuolemista tapahtuu hyvin lähellä laskettua aikaa tai yliaikaisissa raskauksissa."
Lähde: Wikipedia

Nykyajan teknologian ja lääketieteen edistyksen vuoksi voisi luulla, ettei tällaista kamaluutta voisi tapahtua. Tällainen pieni olettamus oli itsellänikin, ennen kuin osui todella kovaa omalle kohdalle. Meidän pieni rakas poikamme Daniel menehtyi kohtuun. Kohtukuolema. Olin ehkä joskus kuullut tällaisista tapauksista, mutta naiivi minä ei uskonut, että tällaista enää nykypäivänä voisi tapahtua. Kuinka väärässä olinkaan! Vuosittain noin 200 perhettä kohtaa suruista suurin. Me olemme yksi näistä perheistä. Käytännössä noin joka toinen päivä vuodesta vauva kuolee kohdussa. Sehän on ihan kamalan paljon! Enkä edes tiennyt tätä...
Kohtukuolema, asia josta on vaiettu. Asia, josta ei puhuta yleisesti. Asia, mitä ei haluaisi tapahtuvan kenellekään. Kun asiaa aloin tutkimaan Danielin kuoltua, järkytyin. Miten moni kohtaa tämän järkyttävän surun. Liian moni. Tätä surua ja ikävää ei pysty ymmärtämään kukaan muu, kuin toinen saman kokenut. Tätä ei pysty sanoin selittämään. 

Mutta miksi tästä ei puhuta? Miksi tämä asia oli minultakin jäänyt tiedostamatta? Tiesin, mutta en tiennyt. Tämän takia sanon, että jäänyt tiedostamatta. 
Toistaalta ymmärrän, miksi tästä ei puhuta. Kuinka moni odottava äiti olisi peloissaan, stressaantunut eikä pystyisi nauttimaan raskaudesta? Minäkin olisin ollut, jos olisin asiasta enemmän tiennyt. Meillä oli ensimmäinen odotus mennyt niin hyvin. Oliver syntyi viikoilla 36+4 ja koko raskaus meni hyvin. Todella hyvin. Niin oli tälläkin kertaa. Pelkkää alkupahoinvointia tässäkin raskaudessa, muuten olin todella voimissani. Oltiinko me liian varmoja, että tälläkin kertaa kaikki menee hyvin? Pidettiinkö me Danielin syntymää liian itsestään selvänä? Pelon takia ymmärrän, että asiasta ei puhuta. Mutta kyllä tästä pitäisi puhua. Kyllä minä olisin tästä halunnut paremmin tietää raskausaikana. Sen takia, että olisin kiinnittänyt vielä normaalia enemmän huomiota liikelaskentaan. Vaikka eihän se välttämättä tilannetta olisi muuttanut. Danielin piti mennä, vaikka emme sitä ikipäivänä olisi halunneet. 

"Osa vauvan henkeä uhkaavista tiloista kehittyy nopeasti ja joskus täysin ilman mitään ennusmerkkejä. Näiden ehkäisy on erittäin hankalaa ellei mahdotonta. Toiset tilat taas kehittyvät hitaammin ja jos ne havaitaan ajoissa, voidaan vauvaa ehkä hoitaa kohdussa tai pelastaa hänet sektiolla, mikäli raskausviikkoja on riittävästi. Neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla tehtävät raskaudenaikaiset tutkimukset ja seurannat auttavat havaitsemaan joitakin komplikaatiota, jotka muuten saattaisivat johtaa kohtukuolemaan. Äidille tärkeä apuväline vauvan voinnin havainnoimiseen on liikelaskenta."

Daniel lähti ihan yllättäen. Minulla ei ollut mitään ennakoivia tuntemuksia. Daniel myös liikkui päivällä mielestäni normaalisti. Illalla normaaliin temmellysaikaan ei liikkeitä kuitenkaan enää tullut. 
Hän oli lähtenyt Taivaan Isin kotiin. Oliverkin osaa sen sanoa. Ja se musertava hetki, kun saimme tämän tietää eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kohtukuolema. Se vie mennessään monia pieniä odotettuja rakkaita. Emme voi siis varmaksi tietää, milloin Daniel menehtyi. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Meidän lastamme ei voitu enää elvyttää. Hän oli lähtenyt luotamme ennen kuin saimme syliimme. 

"Raskauksista 3-4 / 1000 päätyy lapsen menehtymiseen kohdussa. Kun Suomessa syntyy vuosittain noin 60 000 lasta, niin kohtuun heistä kuolee 180-240. Synnytyksen aikana kuolee noin 10 lasta vuosittain (12 vuonna 2007, 8 vuonna 2008). Noin 30 lapsen kohdalla tietoa ei ole saatavilla kuolinajasta, heistä suurin osa kuolee ennen synnytystä. (THL:n syntymärekisterin mukaan)"

kuva: Sina Nummela

Daniel syntyi 20.7.2018 viikoilla 37+0. 
Sinä rakas enkelipoikamme ♥

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Itsekin olin ehkä onnellisenkin tietämätön mitä kaikkia komplikaatioita raskauteen ja synnytykseen voikaan liittyä - vaikka olenkin hoitoalan koulutuksen saanut! Mutta näistä tosiaan pitäisi puhua ääneen ja ihan oman toipumisprosessin vuoksi.

    Jaksamisia sinne <3

    VastaaPoista
  2. Olen tosi pahoillani teidän puolesta.

    VastaaPoista
  3. Kyyneleet valuu tätä lukiessa. Me menetimme meidän ensimmäisen vauvan, mutta toki paljon aikaisemmilla viikoilla kuin sinä (keskenmenoksi merkattu). Muistan miten lääkäri vaan hoki, että sydänääniä ei löydy. Sillon tuntui, että elämältä tippui pohja. Me ei saatu nähdä meidän pientä poikaa, saatiin vain tietää, että poika hän oli.

    VastaaPoista
  4. Janet olet ajatuksissa <3 voi kun pystyisin lohduttamaan jotenkin enemmän!

    VastaaPoista
  5. Olen niin pahoillani. olet ajatuksissani <3

    VastaaPoista
  6. Kuten jo FB:n puolella pariin otteeseen olen ilmaissut; olet ajatuksissani.

    Minä olen myös miettinyt sitä, miten elämä joskus tuottaa shokeeraviakin yllätyksiä. Oman lapsen kuolema lienee niistä pahimpia.

    Ajattelen vaan itse, että tekisikö tietoisuus riskeistä asiasta yhtään sen helpompaa? En tiedä. Tähän vaan heikkona verrokkina oma tilanteeni, josta voi lukea blogistani. En tosin halua sitä korostaa tässä tilanteessa.

    Jos sanon nyt, että "voimia", se on aikamoinen klisee. Toivottavasti olet saanut/löytänyt keskusteluapua. Ei surun kanssa kannata jäädä yksin.

    VastaaPoista
  7. Instan puolella kommentoinkin, mun pari tuttua ovat menettäneet lapsen raskauden aikana, en ole varma oliko toisella keskenmeno vai kohtukuolema, mutta toisella lapsi menehtyi ihan juuri hetki ennen laskettua aikaa :( Mutta tämä on tosiaankin tietyllä tapaa ehkä tabu, tai siis ei mulle tulisi varmaan mieleenikään alkaa keskustella kenenkään odottavan äidin kanssa kohtukuolemasta, ellei siis toinen osapuoli ottaisi asiaa ekana esiin. Olenkin aina hurjan helpottunut, kun saan kuulla iloisia uutisia, että lapsi on syntynyt turvallisesti maailmaan. Sitten nämä tällaiset uutiset ovat todella surullisia, en voi edes kuvitella millainen se teidän tuska, suru ja kaipuu on! <3 Mutta siis, olette ajatuksissa <3

    VastaaPoista