10.6.2019 Maanantai Kello 4:12 Herään kamalaan pissa hätään. Niinkuin joka yö viimeisen seitsemän kuukauden aikana. Vessaan kävellessä mietin, miten ihmeellinen olo mulla oli. Olinko nähnyt unta, että mua supistaa? Pissalla huomaan, että muahan supistaa oikeasti. Eikä tämä supistus ollut enää mitään harjoitus supistelua. Ei mikään sietämätön, mutta inha. Väsymys oli silti ihan kamala vielä, joten takaisin sänkyyn unille. Eipä se enää mitään kunnon unta...

Vielä te ehditte tehdä lapsia. Lause, joka sai mut ärsyyntymään joka kerta. Lause, joka sai välillä voimaan ihan pahoin. Lause, joka satutti joka kerta syvältä. Lause, joka sanojansa suusta yritti tarkoittaa varmasti vain hyvää, tietämättä miten pahaa se oikeasti teki. Ensinnäkin, olen vahvasti sitä mieltä, että lapsia ei tehdä, lapsia saadaan. Kaikki meistä ei edes kykene saamaan lapsia. Meitä on siunattu kolmella ihmeellä,...

Rintaa ahdistaa edelleen, sydäntä puristaa, päivittäin. Hengitys kulkee jo helpommin, mutta hetkeäkään en enää kevein askelin kävele. Oman lapsen menetys. Suruista suurin. Elämän järjestys täysin väärä. Ei vanhempien pitäisi joutua hautaamaan omaa lasta. Ei todellakaan! Kun palaan ajatuksissani Danielin kuolin päivään, tunnen sen saman musertavan paineen päälläni. Kuin kaikki tapahtuisi uudestaan. Muistan siitä hetkestä lähes kaiken. Mitä tapahtui, monelta, missä järjestyksessä ja mitä...

Hei, olen Janet. 33-vuotias, kolmen lapsen äiti. Vain kaksi heistä on luonani. Yhdestä jouduin päästämään irti ennen aikojaan. Asumme omakotitalossa, jota koetamme hissuksiin remontoida kuntoon ja päivittää tälle vuosikymmenelle. Esikoisemme Oliver täyttää ensi kuussa jo kolme. Enkelipoikamme Daniel olisi vuoden ja neljä kuukautta. Tai niin hän on, taivaan kodissa. Ja elämämme yllättänyt neiti Evelin pienoinen on viisi kuukautinen. Mitä muuta? Niin... Höm... En...