Ikäloppu :D

tiistaina, lokakuuta 04, 2011

Voi kuinka ihanat syntärijuhlat mulla olikaan lauantaina, vaikka tänään virallisesti täytin

25-vuotta!

Mulla taitanee olla pienoinen ikäkriisikin tulossa :D No, kaikkihan me täällä vanhetaan ja joskus teininä sitä niin kovasti toivoi, että olisi jo aikuinen. Nyt kun on niin tahtoisi taas olla hieman nuorempi :D On tää elämä tällästä. Ja tosiaan, tiedossa oli ihanat juhlat viikonloppuna ja mieltäni kohensi perjantaina entisestään tieto mun uudesta työstä :) Eilen siis aloitin uusissa tehtävissä ja palkkaneuvottelutkin tuottivat tulosta perjantaina. Sain palkankorotuksen ja ihanan työajan, vaikkakin onhan mulla vastuuta nyt hurjasti enemmän. Eli kai tää nyt on virallisesti aikuisuuten päin menoa. Olen kyllä hyvin iloinen paikastani ja tulipahan huomattua, että olen erittäin nopea oppimaan. Eilen siis aloitin ja opettelin, tänään sitten työskentelinkin jo yksin. Kaiken kaikkiaan mahtavasti siis alkoi viikkokin.

Ihania lahjojakin sain. Serkkutyttö antoi ihanan kynttilämaljakkokoristeen, R-ystäväni loton (eipä ole vielä tarkastettu), A-ystävä sen viime viikon tiistaisen ratsastustunnin ja teki synttäreilleni kalavoileipäkakun. Veljeni perheeltä tuon viherkasvin. Äidiltä omatekemät ihanat pipon sekä tuubikaulahuivin. Rakkaaltani sain ihanat lämpösukat, muumisakset, "rakas"-mukin, House-dvd:t, Led-otsalampun, vehnätyynyn ja Nomination-palan. EDIT: kuinka saatoinkaan unohtaa myös rakkaalta saaman tefalin paistinpannun. Kävin juuri ruokaa tekemään niin muistui sekin :D





Kuten jo aiemmin puhuin, niin isäni tosiaan osti mulle lahjaksi Canonin EOS600D kameran. Eikä siinä vielä kaikki, isi päätti ostaa lisäksi vielä toisen objektiivin ja lisäsalaman. Kuvia on tullut sillä räpsittyä jo reilu tuhat, mutta tänne blogiin saadakseni niitä, pitää mun opetella pienentämään ne.

kuvat: Janet

Perjantai illasta asti on herkuteltu ja vielä jatkuu, kun ei kaikkia herkkuja ole vielä saatu tuhottua. Oli muuten tosi hyvät tarjottavat ja näistä onkin kuvia uudella kameralla niin ehkä joskus sitten niistä kuvia :) Olen eritäin onnellinen kaikista lahjoista ja kiitos vaan kaikille kävijöille :)

Ja muistattehan tänään 4.10. antaa kaikille lemmikeille ylimääräiset rapsutukset ja herkut. Aina pitää parasta huolta meidän ihanista touhottajista :) Eli kivaa ELÄINTEN PÄIVÄÄKIN!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Liityin vähän aikaa sitten blogisi lukijaksi :)
    Paljon onnea syntymäpäivänäsi! Kivoja lahjoja olet saanut! Itselläni tulee ensi viikon maanantaina 22 mittariin :)

    VastaaPoista
  2. Erittäin paljon tervetuloa lukijaksi :)!! Kiva saada tänne vakkari kävijöitä :)

    Onneksi olkoon jo nyt etukäteen! Sulla onkin vielä matkaa tähän ikäloppu ikään ;)

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea näin jälkikäteen!! Kiva ikä tämä 25 on ;) Ja onnea myös työsi puolesta! Todella hienoa. Minkäs alan töitä mahdat tehdä?

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon :) Tähän ikään mä voinki sitten jäädä :D Ei tartte vanheta enää :D

    Mä olen tämmönen toimisto täti. Puhun puhelimessa ja selvittelen kaiken maailman juttuja liittyen firmaamme. Ihan kivaa vaikkakin välillä melkoisen puuduttavaa. Toisaalta olis kiva olla jossain liikkuvassa työssä, mutta näin säästyy energiat koirien kanssa lenkkeilyyn :D

    VastaaPoista