Villimpi meikki

perjantaina, heinäkuuta 26, 2013

Uskotteko, että hammaslääkäri otti koville? Mä olen vetänyt melkein kolmen tunnin päikkärit sen jälkeen, sillä päänsärynkin sain kaveriksi. Puudutus hävisi vasta viiden tunnin jälkeen ja sen jälkeen itse kipu vasta paljastui. Ei kylläkään operoidusta hampaasta vaan puudute kohdasta. Voi jumpe! Siinä se kipu vasta inha onkin. Ihan kuin piikki olisi jäänyt vielä sinne ikeniin kiinni. Suuta ei saa kunnolla sen takia auki, mutta eiköhän tämäkin tästä. Jos olen selvinnyt aiemmistakin kerroista niin selviänhän mä tästäkin.

Mä olen ollut lomalla tosi paljon meikeittä tai jos olen meikannut, niin naamataulu on ollut melkoisen luonnollinen ja sävyt vain ruskeita. Pari päivää sitten kaipasin todella paljon kunnon meikkaussessiota ja jotain extreemejä värejä, joten linnoittauduin vessaan reiluksi tunniksi. Lopputulos oli ainakin äidin mielestä villi. Luomista tuli mieleen joku lisko. Mites teistä? Onko liian raju?




Onpas kamalat kuvat, mutta mä kun en edelleenkään ole saanut niitä kuvattavana olevan lahjoja. Mutta muutama sananen meikistä. Kaikki käytetyt luomivärit olivat Sleekin paleteista. Silmän sisäkulmassa valkoista, pinkkiä koko luomella ja mustalla ulkonurkka. Häivyttelin pinkin ja mustan rajaa luomivaossa nudella sävyllä, jottei rajat olisi liian selkeät. Kulmaluulla myös vaaleaa luomiväriä Sleekin paletista. Huulilla Hennesin huulikiiltoa vuodelta nakki ja korva ja poskilla varjostuksena Hennesin aurinkopuuteri, poskipunana Sleekin Rose Gold ja korostuksena Yves Rocherin hohtokuulta. Ja niin, pohjana Maybellinen Fit Me sävyssä 120.

Itse kyllä viihdyin moisessa meikissä, mutta kaipa tällainen jakaa kovin mielipiteitä. Paha vai tosi paha? ;D

Ja hei, mahtavaa perjantaita! Meillä alkaa ihan kohta parin leffan leffamaraton :)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. En tiedä ootko kertonu sun perustarpeista mitä päivittäin tai usein käytät. Tarkoitan siis meikkiä, puhdistusaineita jne. Olisi kiva kuulla :) ihana meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana postausvinkistä. En ole koskaan tainnut tehdä postausta päivittäisistä käyttötuotteista. Pitääkin pistää sekin tuonne tehtävien listalle :)

      Poista
  2. Upea meikki!! Aivan ihana tuo pinkki!
    Mä oon lakannut ottamasta puudutusta hammaslääkärissä, jo sen hinnan takia, mutta paljon lyhyemmällä tuskalla selviää ilman puudutusta, muutama sekunti vaan ja sit se on ohi. Jouduin kerran saikulle hampilan jälkeen ku koko naamasta lähti tehot puudutuksesta; silmätkään ei toimineet vaan muljahteli vaan ympäri kun yritti räpsyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3
      Mä aloin kanssa nyt miettimään, että pitäisikö jättää puudutus pois, sekin kun sattui niin pirkatisti. Mutta mä pelkään vielä enemmän sitä poraamisesta tulevaa vihlontajuilintakipua, että taidan mieluummin ottaa sen puudutteen. Sen jälkeen kun voivat ronkkia melko huoletta. Mut hui kauheeta miten sulla on puudute vaikuttanut! Ehkä parempi sit olla ottamattakin :o

      Poista
  3. Voi hammaslääkäri:( et ole ainoo ton pelon kaa, täällä myös yksi kammoinen... Meikki on just ihana, sopii niin sulle, voisitko opettaa mut kans käyttää luomivärejä, aina sillä samalla ripsarilla=)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiiii murmelii <3 Milloin mä saan meikata sut????? Ja jos mä tuon sulle jonkun luomiväripaletin, niin alkaisitkohan sä sit käyttää ;)

      Poista
  4. Tosi kiva meikki, ei yhtään liian raju ainakaan mun makuun :)

    VastaaPoista