Työpiste

sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2014

Hellurei ihanaiset!

Plääh, niin se taas on viikonloppu finaalissa ja kohta pitäisi kömpiä tuonne punkan puolelle valmistautumaan uuteen viikkoon. Ei muuten yhtään huvittaisi. Mulla on ihan mieletön siivous/järkkäily/sisustus/duunailu draivi päällä ja nyt sen sitten ärsyttävästi katkaisee taas arki. Möh, sanon vaan. Eilennä en malttanut edes tulla postailemaan, kun viipotin täällä menemään pää kolmantena jalkana. Pihalla touhuilin muutaman tunnin. Sisällä sain aikaseksi vaikka mitä, muunmuassa järkkäilin kesävaatteet vaatehuoneeseen ja tein inventaariota. Yleistä kodin sisustusta ja suunnittelua on myös harrastettu. Ja liikuttu! Ja niin se sitten taas olis vaan huomenna kammettava ittensä ylös 4:50. Veikkaan pahasti, että väsyttää. Mut viikonloppu on ollut ihana, vaikkakin ihan vaan kotosalla oltiin.

Munhan piti tulla teille jo eilen näyttämään meidän kodin uusin tila. Tai tila ja tila, mutta kuitenkin. Tässä on tälläkin hetkellä oikein kiva bloggailla. Tämä ei ole siis todellakaan vielä ihan täysin valmis, mutta mä en malta enää odottaa, että pääsen näyttämään teillekin meidän uuden työpisteen :)


Kuten teille taisin olohuoneen esittelyssä mainita, suunnittelimme me näin alkuun tekevämme olkkarin perätilasta työtilaa ja sellainen sinne on nyt sitten noussut. Olen ihan intopiukeana tässä joka ikinen ilta istuskellut ja nauttinut kunnon työasennosta. Sen lisäksi, että meillä molemmat on kovia koneen käyttäjiä, niin teenhän mä kotona aina silloin tällöin etäpäiviä töistä, niin kunnon työtila tuli todellakin tarpeeseen. Vielähän tämä on kovin ankean näköinen, vaikka olenkin yrittänyt jo vähän sitä sisustella. Ja tää keltainen väri. Argh! Se tulee kyllä häviämään mahdollisimman pian.

Työpiste on kasattu täysin Ikean kalusteista. Isompi Expedit-hylly, jonka ohessa Expedit-työpöytä sekä pieni Expedit-hylly, johon sitten laitettiin vielä nuo vetolaatikot sekä ovet. Tuoli on ostettu Jyskistä.


Mahdollisimman simppeli ja kuten huomaatte, valkoista alkaa tulla. Edellisessä kodissa olleet mustat huonekalut saava hiljaksii vaihtaa kotia.


Pähkäilimme pitkään, mille sivustalle tämä työpiste olisi kiva tehdä, niin näin alkuun ainakin koimme ikkunan edustan olevan mieluisin. Näkeepähän samalla meidän takapihan ;)


Lokeritkot on todella kätevät ja niihin saa kaikkea työpisteen lähellä tarvittavia juttuja. Toistaiseksi ovat vielä melko tyhjiä, koska näitä huonekaluja pitää kuitenkin vielä siirrellä pois maalauksen edestä. Ja en kyllä ole vielä ehtinyt purkaa noita muutolaatikoita, joissa tavaroita tähän tilaan olisi.


Meillä oli myös toiveena, ettei työpisteestä tulisi kovin pimeä ja olohuoneesta pahasti eristyksissä oleva nurkkaus. Mielestäni tuo Expedit on siihen todella hyvä, koska se on silti avoin hyllykkö.


Mitäs sanotte meidän työpisteestä? Osuiko vai upposiko?


Pakko muuten vilauttaa teille vielä näistä yllä olevista kuvista puuttuva todellisuus. Täällä on todellakin melkoisen ankeata ;P


Työpisteen takaa löytyy meinaan melkoinen kasa pahvilaatikoita, joissa on huonekaluja vielä lisää. Niistä kyllä sitten lisää vasta myöhemmin...

Ihanaa sunnuntain loppuiltaa ja energistä alkavaa viikkoa <3

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Kaunis työpiste teillä! :) Meillä tuntuu olevan työhuoneen sisustus aina vaan kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ♥ Vielä se tuosta tulee kyllä kvoasti muuttuumaan, kunhan saa kunnolla remontoitua. Meillä se taas on aina vaan kesken :D

      Poista
  2. Tosi kotoisan näköinen nurkkaus sulla! :) Siellä kelpaa toimittaa tärkeitä asioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuossa viihtyy hyvin :) Tärkeitä ja ei niin tärkeitä ;D

      Poista
  3. Aika aurinkoinen väri. ;) Näyttää kotoisalta tuo nurkkaus. Taidan tulla ryöstämään nuo sun lyhdyt! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vähän turhan aurinkoinen ;D
      Tuu vaan ryöstää ;)

      Poista
  4. Tää on tosi kiva! Siis ihan mahtava, jotain tämmöistä voisin meillekin kehitellä jos joskus täytyy tuosta nykyisestä tietsikkahuoneesta luopua. Itsehän tosin käytän konetta tosi ihanan ergonomisesti sohvalla röhnöttäen :S Ja kyllä vaan mua nyt jotenkin viehättää tuo keltainen väri tuon valkoisen taustalla, ihanan raikas ja keveä :) Joten jättäkää vaikka yks seinä keltaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin röhnötin ennempää, mutta kun näitä etätyömahdollisuusksia kun on, niin on parempi olla kunnon työtilakin. Ja turha tila olisi muutoin tää meidän olkkarin perätila. Mut ei meille kyllä taida keltaista jäädä :D Tulee jo niin korvista ulos :D

      Poista