Luonnonkosmetiikkaa Laveralta testissä

torstaina, helmikuuta 05, 2015

Olin ihan äärimmäisen iloinen, kun sain Laveralta testiin muutamia tuotteita. Moni on suositellut, että akneihoisen kannattaisi testata luonnonkosmetiikkaa. Niillä on kuulemma saatu ihmeitä aikaiseksi. Itse olin ehkä hieman skeptinen alkuun. Olihan ehtinyt testata samat putsaustuotteet kertaalleen, enkä silloin kokenut niiden tekevän ihmeitä. Mielenkiinnolla kuitenkin uusi kokeilukerta vaan aluille putsareiden kanssa. Mutta samalla tuli kyllä muitakin, vieläkin mielenkiintoisempia tuotteita testiin.


Lavera lähetti minulle testattavaksi huikean setin kasvotuotteita.
  • Ihoa puhdistava Minttu-naamio
  • Huokosia supistava kasvovoide
  • 2-in-1 Anti-Blemish Täsmätuote näpyille, peitevoide
  • Virkistävä puhdistusgeeli
  • Supistava kasvovesi
  • Trend Sensitiv 2-in-1 Compact Foundation meikkivoide
  • Mineral Compact Powder puuteri

 Tässä postauksessa perehdytään tarkemmin noihin kolmeen meikkituotteeseen. Peitevoide, meikkivoide sekä puuteri. Varoituksen sana jo alkuun, väsynyttä aamunaamaa pahoilla epäpuhtauksilla esillä.



Olen ehtinyt ottaa nämä kuvat vielä ajalta, jolloin käytin vielä akneantibioottia. Naappeli oli siis huonommassa kunnossa kuin nyt. vaikkei siis vieläkään olla ihan puhtoisia. Oikeastaan parempi näin, nyt näette kunnolla, millainen peittokyky luonnonkosmetiikka meikkivoiteessa on. Ensinnäkin, mun on pakko myöntää etten todellakaan uskonut tykästyväni luonnonkosmetiikkameikkeihin. Olin melko varma, että eihän tämä nyt vaan voi toimia niin hyvin. Olinhan tottunut käyttämään kunnon tököttejä tähän naamaan. Voi kuinka väärässä olinkaan! Nyt se on sitten todistettu, luonnonkosmetiikka toimii ihan yhtä lailla!

Sävy 01 Ivory

Erittäin kompaktin kokoinen meikkivoide (Laveran nettisivuilla sanotaan meikkipuuteri) on helposti mukaan otettava. Settiin kuuluu myös levitysvippa, joten muuta et oikeastaan tarvitse. Tai no peilin :D Tuotteesta sanotaan, että siinä on meikkivoide ja puuteri samassa. Omasta mielestäni pinta jää kuitenkin turhan rasvaiseksi, joten tykkään puuteroida pinnan. Tuote näytti pakkauksessa hyvin paljon tummemmalta, miten lopulta kasvoilla toistui. Oli paljon tummempaa kuin puuteri ja jännitinkin vähän, miten UmpaLumpa musta olisi tulossa. Sävy Ivory kuitenkin onneksi oli kasvoilla jotain ihan muuta :)


Tässä olen laittanut meikkivoidetta oikealle puolelle kasvoja. Kuten näette, peittokyky on kohtuullisen hyvä! Punoitus on vähentynyt huomattavasti. Jopa tummat silmäaluset ovat hieman hillitymmän näköiset. Voide on minulle vain aavistuksen liian punapohjainen, mutta eipä se ole estänyt käyttöä. Äärimmäisen mukavan tuntuinen sieni levittää voiteen tasaisesti kasvoille ja homma on todella vaivatonta ja nopeaa.


Tässä meikkivoide koko kasvoilla. Kaulasta näkee parhaiten tuon punapohjaisuuden. Mutta mitäs sanotte, eikös ole aika hyvä peitto? Hämmästyin itsekin tätä todella. Meikkivoide liukuu kasvoille todella vaivattomasti ja peittää jo ohuemmallakin kerroksella. Tätä pystyy hieman kerrostamaan, mutta sanoisin, että ohuempi kerros on parempi. Mun herkästi rasvoittuvalla naamalla tämä pysyi yllätävän hyvin. Ja siinä vaiheessa kun nenäpielistä tuote oli suurinpiirtein kadonnut täysin, oli vipalla helppoa pistää uusi kerros. Tämän käytöllä ei mulla päivän aikana ilmentynyt uusia epäpuhtauksia. Näin mulla monesti käy tujumpien meikkivoiteiden kanssa.

Peitevoidetta en ihan kamalasti uskaltanut laittaa, sillä muuten kasvot olisivat olleet pienten tummempien läikkien peittämä. Peitevoide on turhan tummaa ainakin talvi-iholleni. En tiedä tulenko kesälläkään ihan niin ruskeaksi. Ja meikkivoiteen peitto riitti itselleni oikein hyvin. Peitevoiteen toisessa päässä on puhdistava neste, jota tulisi laittaa ensin epäpuhtauden päälle ja sen jälkeen peittää se. Enemmän tästä kombinaatiosta olen nimenomaan käyttänyt tuota puhdistusainetta ja olen tykännyt siitä kovin. En osaa sanoa toimiiko se todella niin hyvin kuin luulen sen toimivan. Mutta mielestäni epäpuhtaudet pienenevät nopeammin kasvoilta sen käytöllä. Nähtäväksi jää, pystynkö käyttämään peitevoidetta kesäaikaan, jos pääsen ruskettumaan. Purkkirusketusta en taida jaksaa...




Onhan tuo peitevoide turhan oranssista, mutta häivyttyy se kohtuu hyvin.


Sävy 01 Ivory

Kivipuuteri toimii myös oikein kivasti, joskin en ihan hirmuisesti pidä sen jättämästä jäljestä. Mut mulla onkin sille melkoisen kova kilpailija MAC Mineralize Skin Finish Natural. Se on puutereiden ykkönen. Tämä Laveran puuteri jättää melkoisen puuterisen pinnan, eli puuterin todella näkee kasvoilla. Sellainen jauhoinen lookki. Ei se todella paha ole ja rauhoittuukin jonkin ajan kuluttua. Olen levittänyt sen kasvoilleni muhkealla siveltimellä, sillä vippaa en omista. Sen tekemästä jäljestä en sitten osaa sanoa. Puuterissa ei siis tule mitään levitysapua mukana.



Tässä vielä lopullinen arkimeikki jossa tuotteita on siis käytetty.


Meikkituotteiden pakkaukset ovat todella kivoja. Ne ovat laadukkaan ja kestävän tuntuiset. Mä saan herkästi aina rikottua tuotteiden kannet, mutta nämä tuntuvat todella jämäkiltä. Myönnettävä on, yllätyin todella luonnonkosmetiikan tehosta ja nyt mieleni halajaakin päästä testaamaan muitakin luonnonkosmetiikkatuotteita. Nyt en osaa varmaksi sanoa, että onko nämä luonnonkosmetiikat tehneet ihmeitä kasvoilleni vai oliko se se antibioottikuuri. Nähtäväksi jää, nämäkin kun alkavat uhkaavasti näyttää loppujaan... Palataan toisella kertaa loppuihin tuotteisiin :)

Onko luonnonkosmetiikka teille miten tuttu juttu?

You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Meikkivoide on todellakin yllättävän peittävä. Tuota puuterin jauhoisuudelta näyttävyyttä saa hyvin häivytettyä niin, että suihkauttaa (tarpeeksi kaukaa) meikin päälle kasvoille tarkoitettua kosteussuihketta (mistiä). Se kiinnittää meikin ja tasoittaa pinnan. Tosin en tiedä, miten tuo kikka toimii rasvaisemman ihon kanssa, alkaako kiiltämään nopeammin, kun itselläni on niin toisenlainen iho kuin sinulla. Itselläni on jopa nolottavan vähän luonnonkosmetiikan meikkejä käytössä, enemmän huulituotteita, jotka on kyllä hyviä, varsinkin Laveralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilinkin tuota kikkaa ja laitoin MACin Fix+ päälle. Auttoi kyllä huimasti. Aamuisin en ole sitä kyllä jaksanut suihkia ja päivän mittään kyllä on tasoittunut. Mullakin on harmittavan vähän luonnonkosmetiikkaa. Se kyllä kiinnostaa kovin. Pitää alkaa hamstraamaan ;) Kyllähän nyt puteleita naisella pitää olla ;)

      Poista
  2. Sä oot kyllä vaan nätti plikka! ;) Muisku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ää muru, oon ihan sanaton. Muisku itselles ♥

      Poista
  3. Tykkään tosi paljon tuosta meikkipuuterista! Peittää todella hyvin. Ehdottomasti aion jatkossakin ostaa :) kivipuuteri on myöskin hyvä ja edullinen. Jauhoisuus rauhoittuu jonkun ajan päästä :) tosi kiva kun testaat luonnonkosmetiikkaa. Mullakin oli aknea joka ei asettunut lääkkeillä. Luonnonkosmetiikkaan vaihtaminen auttoi :) suosittelen Laveralta myös sitä Basic sarjaa joka on hellävarainen ja hajusteeton. Siinä on huippuhyvä puhdistusgeeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että testailut kiinnostaa sielläkin :) Voin siis jatkossakin esitellä ;)
      Juu, jauhoisuus todella tasoittuu ajan kanssa ja pinta on sen jälkeen oikein ihana.
      Jaahas, tuota puhdistusgeeliä tekisikin mieli kokeilla :)

      Poista
  4. Kivoja tuotteita oot saanu testiin! Laveralta en ole kokeillut kuin muutamaa voidetta mutta ne vaikuttaneet kivoilta. Nyt kyllä houkuttelisi tuo meikkivoide, onko hajua paljon moinen maksaa?
    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja kovasti, mutta aina vähän arveluttaa pistää rahojaan ihan uuteen ja vieraaseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alla ystävällinen anonyymi kävikin laittamassa hinnan. Suosittelen testaamaan, ihan oikeasti. Se on toimiva tuote :) Mutta ymmärrän kyllä, itsellekin kun tulee noita hutiostoja aina silloin tällöin. Sen takia imutakin niin kovasti tietoa blogeista, että mitä kukakin suosittelee :)

      Poista
    2. Heh, mullakin netti usein kovassa käytössä jos harkitsen jotain vähänkään arvokkaampaa uutta hankkia :D

      Poista
  5. 15,45 € Terveysteekistä http://www.terveysteekki.fi/tuotemerkit/lavera/lavera-2-in-1-compact-foundation-10-g.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitos :) ei siis kauhean paha niin voisi vaikka hankkiakin :)

      Poista