Ristiäiskutsu
tiistaina, helmikuuta 28, 2017Hurjaa, Oliver täyttää ihan juuri kolme kuukautta! Mihin ihmeeseen tämä aika oikein hurahtaa? Toinen on kasvanut ihan hurjan paljon. Kaksi kuukautis neuvolassa jäi karvan vajaa kuusi kiloa ja pituuttakin oli jo melkein 60cm. Jännityksellä jo odotan, miten pitkä pieni mies on seuraavalla käynnillä. Painoa on tullut selkeästi, mummo ei meinaan enää meinaa jaksaa kantaa :D
Oliver on nyt juuri sopivasti päiväunilla, joten päätin pikaisesti tulla vilauttamaan teille, millaiset meidän ristiäiskutsut olivat. Sit onkin ristiäiset käyty kokonaisuudessaan läpi. Mulla oli hirmuinen into päästä itse askartelemaan kutsut, vaikka mulla ei ole sellaiseen hommaan osaamista ollenkaan. Kävin pikaisesti meidän kirjakaupassa ostamassa korttipohjia ja muutamia muita tarvikkeita. Tällaiset niistä lopulta sitten tuli.
Oli muuten hieman haastavaa tehdä näitä. Aina kun sait hetkeksi istahdettua tekemään, poika huuteli jo äitiä. Vaikka toinen nukkuikin :D Näistä tuli ihan kohtalaisen hyvät, vaikka paremmatkin olisi voineet olla. Tuli vieraat kuitekin paikalle, se on se pää asia ;)
Parasta, pienen miehen jalka ♥ Oli muuten ihan oma hommansa kuvata pienokaista ;) Arvostan valokuvaajia entistä enemmän :D
Taas alkaa olla unen läpi levoton pienokainen. Äidin on taas aika mennä :)
18 kommenttia
Tosi nätit kutsut, ja kyllä, aika menee ihan liian nopeaan!
VastaaPoistaSiis nyt aika tuntuu ihan karkaavan. Mun vauvakin on oppinut niin paljon ja kasvanut hurjasti! Ja kiitos ihanainen :)
PoistaIhan megasuloiset kutsut. Liikkuvaa pientä onkin vaikea kuvata.
VastaaPoistaVauvan tuoksuisia päiviä <3
Kiitos Outi ihana :)
PoistaMiten lemmikit ovat suhtautuneet tulokkaaseen? :)
VastaaPoistaMeidän karvalapset on suhtautuneet Oliveriin oikein hyvin. Eivät oikeastaan ole olleet moksiskaan. Kirjoitan kyllä aiheesta ihan kunnon postauksenkin kunhan sinne asti taas pääsen :D
PoistaKaunis kutsu :)
VastaaPoistaKiitos Mira :)
PoistaVoiii miten ihana kutsu ♡
VastaaPoistaKiitos Sara ihana :)
PoistaAika todellakin menee liian kovaa vauhtia, eilen kun istuttiin saunassa S:n kanssa kahelleen (!!!!!!), kysyin milloin noista meijän vauvoista on tullu noin isoja, ettei saunaan enää samaan aikaan ehi ='(
VastaaPoista-Skeit-
Mitä? Ei ne tädin murut vielä noin isoja voi olla :o
PoistaNiin ja kutsut oli pööööfekt<3
VastaaPoista-Skeit-
❤️❤️❤️
PoistaKauniit kutsut :) Ja ah, pienet varpaat ♥ multakin löytyy arkistoista varmaan sata enemmän ja vähemmän heilahtanutta jalka-kuvaa :D
VastaaPoistaEikä tuo aika tunnu ainakaan hidastavan menoaan, Aatu täyttää kesällä 4 - miten on mahollista :o
Kiitos Maisu ihanuus! Ja mitä? Eihän Aatu nyt vielä voi olla neljää :o justhan mä luin sun paljastusta pienen tulosta. Aika, minkä tempun teet!
PoistaSiis amhdottoman suloiset kutsut <3 Ja tosiaan mihin tämä aika oikein menee :D
VastaaPoistaKivaa viikkoa!
Voi kiitos paljon :) aika karkaa käsistä, oikeasti!
Poista