Ristiäiset
torstaina, helmikuuta 16, 2017Heippa hei! Onko täällä enää ketään?
Ensimmäisenä haluan pyytää anteeksi. Anteeksi sitä, että rakas ihana blogini on joutunut täysin unholaan. Rakas harrastukseni on jäänyt nyt niin paitsioon, että se hyökkäsi jo mun uniin yksi yö. Näin painajaista, että koko blogi oli kadonnut kuin taivaan tuuliin. Onneksi se oli vielä täällä. Huh!
Siltikin samaan aikaan en ole lainkaan pahoillani Fantazyan hiljaiselosta. Olenhan elänyt elämäni parasta aikaa. Ihana poikamme on vienyt täyden huomion ♥ Olemme tutustuneet toisiimme, opetelleet elämään täysin uutta arkea ja kohdannut uusia tilanteita lähes joka päivä. On tämä vaan niin täydellistä!
Aloitetaanko nyt vaikka viimeisimmistä isoista kuulumisistä. Viimeksi teille kerroinkin synnytyskertomuksen, joten nyt voisi olla hyvä hetki hypätä sitten poikamme ristiäisiin. Poikamme kastettiin 5.2. sunnuntaina täällä meillä kotona rakkaiden kesken. Tilaisuus oli ihanan intiimi, herkkä ja täydellinen. Poikamme kastoi tuttu pappi, joka puhui niin kauniilla sanoilla, että minähän se itkin vähän päästä. Kuusi ihanaa kummia, jotka pitävät jatkossa pojastamme myös huolta ja muita rakkaita sukulaisia.
Niksu painoi remonttia loppuun kamalalla kiireellä, että saisimme kotimme valmiiksi juhlapäivään mennessä. Vielä viimeiset hommat tehtiin sunnuntaina aamulla, mutta kaikki oli aika pitkälti valmista h-hetkenä. Tai onhan täällä vielä vaikka millä mitalla remontoitavaa, mutta ne pääpaikat saatiin kuntoon. Uudistuneeseen kotiin oli ihana järkätä kauniit juhlat.
Mulle tuli jo raskausaikana kauhea into sisustaa kotia sinisen sävyillä. Ennen kuin edes tiesin odottavani poikaa. Sama teema jatkui myös ristiäisissä. Olikin niin ihana löytää täydellisen väriset kukat myös kastepöytään. Äiti ihana kävi tekemässä tilauksen ja saimmekin ihan mielettömän upean kastekimpun maljan ympärille.
Poikamme sai yhteensä kolme nimeä. Niksu sai päättää ensimmäisen nimen, josta emme kyllä olleet alkuun lainkaan yhtämieltä. Itse olisin halunnut toiseksi jääneen nimen etunimeksi, mutta näin ollen minä sain päättää kaksi muuta nimeä. Rakkaasta pojastamme tuli siis Oliver ♥
Onneksi mulla oli mielettömän ihanat apurit auttamassa juhlien järjestämisessä. Mun äiti, sisko, käly, kummit, serkku ja ystävät auttoivat kaikessa. Yhtään en joutunut murehtimaan ruokien osalta. Kävin vain tilaamassa Lidlistä croisantit ja bagelit, muuten kaikki muu tuli meille valmiina rakkaiden tekemänä.
Ristiäiskakusta kuuluu suuri kiitos mun siskolle. Kakku oli täydellinen! Joka ikinen pienikin yksityiskohta on mun siskon tekemä, kenkien pienet pisteetkin. Ja tässä asiassa luotinkin siskooni täysin. Hän tietää mun maun todella hyvin ja kakku oli enemmän kuin täydellinen.
Kengät, nallet ja pupu ovat kaikki tallella, eihän niitä voinut syödä. Kuinka suloisia nuo ovatkaan!
Kummitätini ja kummityttöni taas toivat yllätyksenä meille ihania muffinseja. Meidän ruokapöytä koreili muutenkin vaikka minkälaisia ihania herkkuja.
Onnellinen päivä ♥
Nyt tämä äiti kyllä painuu nukkumaan. Oliver on ollut jo tunnin verran untenmailla, minä kirjoittanut tätä silmät puoli ummessa ja ajatukset ihan solmussa. Tää on kuulemma sellainen vaiva kuin äitiaivot :D Toivottavasti tästä tekstistä saa nyt edes jotain selvää. Tarkoitus olisi palata monien juttujen kera mahdollisimman pian. Kunhan vaan pääsen aina tänne koneen äärelle. Mieluummin päivällä, etten ole näin koomainen olo.
Mitähän teille kuuluu? ♥
9 kommenttia
Kaverin kanssa oltiin syömässä tiistaina ja mietittiin, miten aika rientää. Oma kummityttö täyttää nimittäin kuukauden päästä jo 10 vuotta! Hänen pikkuveljensä menee elokuussa ekalle luokalle, mitä täällä tapahtuu? :D
VastaaPoistaAlkoi tekemään mieli täytekakkua. No onneksi on noita juhlia tänä vuonna ennätyspaljon suvussa, niin pääsee syömään :'D
Kaunis nimi ja upeat tarjoilut :)
VastaaPoistaOnnea pienelle pojalle nimestä :).
VastaaPoistaKauniita kuvia ristiäisistä ja voi vitsit toi sun siskon tekemä kakku on upea! :O
Täällä ollaan :D Onnittelut Oliverille nimen johdosta :)
VastaaPoistaVoi vitsit miten upean näköiset tarjoilut teillä on ollut! Oliver on kiva nimi, meillä pohdinnassa toiseksi nimeksi, jos poika tulee. :)
VastaaPoistaAivan ihanan näköiset tarjoilut! Onnea pienokaiselle hienosta nimestä. :)
VastaaPoistaIhana kuulla teistä! <3 Ihan vaan hymyilin kun katselin noita kuvia, varsinkin tuota viimeistä. :)
VastaaPoistaOnnea pienelle todella kivasta nimestä! Todella herkullisen näköiset tarjoilut <3 Mukava kuulla susta ja miten teillä menee!
VastaaPoistaHyvää kuuluu :)
VastaaPoistaIhanat juhlat ja mikä mahtava kahvipöytä, NAM.
Oliver oli alkuun mun suosikki Aatulle nimeksi, mutta Villen ehdottama Aatu vei lopulta voiton, joten nyt se on sitten kolmantena nimenä. Että hyvä nimi teidän pienokaisella ;)