Meidän poikamme tosiaan päätti tulla maailmaan kuukautta ennen laskettua aikaa. Tässä kertomus siitä, miten kaikki meni.

Lauantai 3.12.2016

Klo 09:00
Mua väsytti aamulla ihan kamalan paljon. En ollut saanut yöllä oikein nukuttua. Illalla uni ei meinannut tulla silmään ja lonkkia jomotteli senkin ajan kun sain silmiä ummistettua. Olimme sopineet ihanaisen Mizz Annien kanssa tälle päivälle masumaalauksen. Olisi ihana ikuistaa tämä raskausmaha maalauksen alle ja Annie kun tosiaan harrastelee bodypaintingia, olisin palloni kanssa hyvä harjoituskappale. Torkutin aamulla herätyskelloa muutamaan otteeseen, mutta sitten oli lähdettävä ruokakauppaan. Lupasin Annielle tietysti tarjoavani ruoan, koska päivä tulisi olemaan pitkä. Hänen oli tarkoitus tehdä mulle kunnon kasvomeikki sekä masumaalaus, jonka jälkeen meidän oli tarkoitus vielä pitää kuvaussessio.
   Puin päälleni rennot vaatteet ja suuntasin Cittariin ruokaostoksille. Pää löi tyhjää. Mitä ihmettä sitä oikein tarjoaisi? Päädyin niinkin yksinkertaiseen ruokaan kuin makaronilaatikko ja herkkusalaatti. Makrulooda kun on mun bravuuri. Sitä teen yleensä aina, jos on tulossa vieraita. Se on saanut paljon kehuja. Panostin myös salaattiin. Valitsin mitä herkullisimpia ainesosia siihen ja odotin jo vesi kielellä maistelua. Kauppareissu oli siinä missä muutkin. Lyllersin menemään kuin vaappuva ankka, Niksu mulle monesti siitä jaksoi kuittailla.
   Kotona pistin sitten hösseliksi. Rönttövaatteet päälle, jottei haittaisi jos maalia menisi vaatteille. Makaronilaatikko uuniin ja salaatin kimppuun. Sain juuri ruoan uuniin ja aloin tehdä salaattia valmiiksi, kun Annie koputteli meidän ovelle. Tai oikeasti näin hänen kävelevän ovelle ja kiiruhdin avaamaan sen. Mä olin jotenkin ihan pihalla. Mä en oikeastaan edes muista, mitä kaikkea sitä Annien kanssa tulikaan rupateltua siinä ohella, kun hän laitteli tavaroita valmiiksi. Maalaustarvikkeet aseteltiin valmiiksi vierashuoneeseemme ja Annie laittoi meikit meidän valoisimpaan huoneeseen, eli keittöön pöydälle. Minä vielä touhusin viimeiset jutut valmiiksi ja lopulta istahdin aloilleni.

Klo 12:00
Istuskelin onneissani penkillä Annien sutiessa silmiini sävyjä. Ammattilaisena hän aloitti silmämeikistä, ettei tumma meikki sotkisi valmiiksi tehtyä meikkipohjaa. Minähän teen aina pohjan ensin. Odotin jo innoissani lopputulosta, sillä Annie on niin taitava meikkaaja! Samalla hän näytti sävyjä, mitä silmiini laittoi. Mua alkoi pissattaa ihan kamalasti. Onneksi makaronilaatikko oli samaan aikaan valmis, joten nappasin sen pois uunista ja kiiruhdin vessaan. Oli jotenkin tosi omituinen olo, ihan kuin tämä pissa tulisi housuun. Pidätyskyky tuntui olevan kateissa. Hyvä, että ehdin housut riisua pöntölle kiiruhtaessani, kun jo lorahti tavaraa vauhdilla. Mulle tuli ihan hurja olo. Miten ihmeessä mä en pystynyt pidättämään mun pissaa? Ei mulle tällaista ole ennen sattunut. Silti heti perään mulla tuli ihan kiitettävä määrä virtsaa. Jopa oli outo kokemus. Pyyhin paikat, vetäisin housut jalkaan ja vedin vessan. Otin askeleen kohti lavuaaria ja käsienpesua ja samassa mun housut kastui aivan läpimäriksi. MITÄ?!?! Pienen hämmennyksen jälkeen tajusin mistä on kyse. Mulla meni lapsivedet! Istahdin takas pöntölle täysin hämmentyneenä.

Klo 12:30
Öö, Annie! Mulla taisi just mennä lapsivesi! "Voinko mä tehdä jotain?", toinen kultaisesti huutelee oven takaa. Yritin vielä kerran nousta pöntöltä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mä en ole vielä valmis tähän, eihän tän vielä pitäisi syntyä, huutelin oven takaa. Lapsivettä tuli ja tuli. Olin elokuvista nähnyt, että vesi menisi vain kerralla ja sitten siinä vain aletaan synnytyshommiin. Onneksi mun ystävä Eve kertoi, että sitä lapsivettä sitten tulee ja tulee koko ajan. Ja niin muuten tuli. Huutelin Annielle, että jos vaikka voisi tuoda mun puhelimen, munhan on soitettava Niksulle, joka oli töissä. Ja tietysti sairaalaan. Siinä mä housuitta istukselin ja varottelin Annieta tulevasta näystä :D Onneksi olemme tuttuja, että ei siinä ehtinyt hävettää ollenkaan. Soitin Niksulle ensimmäisenä. Kulta, mä istun pöntöllä, mulla meni just lapsivedet. Nyt taitaa sit olla tosi kyseessä. Toinen siellä ihan hämillään. Kumpikaan meistä ei todellakaan ollut valmiina tähän. Halusin varoittaa häntä, ennen kuin soitan sairaalaan. Se olikin sitten seuraava soitto. Sieltä käskivät heti lähteä tulemaan, liian vähän viikkoja vielä. En saanut jäädä kotiin odottelemaan supistuksia tai mitään, mut oli laitettava antibioottiin RV 36+2 takia. Siinä pöntöllä pienessä paniikissa uusi soitto Niksulle, että alahan tulla kotiin reippaasti, nyt on lähtö sairaalaan.
   Siinä sitten Annielle yritin tuputtaa vielä ruokaa, sen kun olin kuitenkin häntä varten tehnyt. Onneksi Annie oli mun kanssa, koska yksin ollessani olisin voinut olla todellakin ihan hätää kärsimässä. Annie käytti Taren nopeasti vielä kakalla ja soitin isäpuoleni hakemaan koiran heille. Soitin myös mun kälylle Skeitille, että mitä mä tarviin sairaalaan mukaan. Toinen taisi hämmentyä aika lailla siellä luurin toisessa päässä. Eihän kukaan osannut odottaa meidän pojan saapuvan ihan vielä. Annie pakkasi kosmetiikat kasaan ja harmillisesti joutui lähtemään melkein samalla oven avauksella millä oli tullut. Silmämeikki oli lähes valmis, mutta siihen se sitten jäi.
   Suhasin pitkin kotiamme pyyhe haarovälissä. Varoitan, sitä lapsivettä voi tosiaan tulla sitten koko ajan ja ihan reippaastikin. Laitoin lopulta pari sidettä, ettei kaikki housut kastuisi. Pakkailin siinä Niksua odotellessa sairaalakassin valmiiksi ja hän kuitenkin voisi tuoda mulle tarvittaessa lisää tavaraa, jos jotain jää. Enpä mä oikeastaan ottanut mukaan kuin puhelimen, laturin, luettavaa ja vähän omia vaatteita. Tärkeimmät ehdottomasti puhelin ja laturi. En mä muuta oikeastaan tarvinnut. Isäpuoleni tuli sopivasti hakemaan Taren heti sen jälkeen kun Niksu oli tullut kotiin. Kamat kasaan, mamma autoon ja menoksi.


Klo 13:50
Kirjauduttiin sisään sairaalaan. Mut laitettiin melkein heti käyrille ja kuunneltiin lapsen vointia. Siellä oli kaikki hyvin. Kätilö sanoi, että tässä vaiheessa ei vielä mennä kurkkimaan alakertaan millainen tilanne on, ettei lapseen vain pääse mitään bakteereja. Mulle tultiin asentamaan tippa melko pian ja annettiin ensimmäinen annos antibioottia. Kuulemma normaali käytäntö näin ajoissa olevien synnytysten kanssa. Siinä me sitten Niksun kanssa vain ihmeteltiin, katsottiin telkkaria ja oltiin molemmat ihan uupuneita. Mä ramppasin vessassa vähän väliä. Lapsivettä tuli edelleen koko ajan ja pissattikin. Olin myös onnellinen, kun tuo toinenkin rööri tyhjeni pariinkin kertaan. :D Toinen hoitaja kävi vielä jossain vaiheessa varmistamassa sellaisella pikatestillä, että on todella lapsivedestä kyse ja olihan se, ei epäilystäkään. Käyrillä olin useampaan otteeseen sinä iltana, en laskenut kuinka monta.



Klo 17:00
Kätilö tuli sanomaan, että kun tässä voinnissa ei ole tapahtunut juuri mitään muutosta, voi isä mennä vaikka kotiin lepäämään, jos tarve vaatii. Niksu oli tosiaan niin väsynyt, että sanoi levon mahdollisesti tulevan tarpeeseen. Mulla oli ihan pieniä menkkamaisia kipuja, ilmeisesti pieniä supistuksia, mutta ei sen kummempaa, joten hän sitten lähti kotiin lepäämään. Sanoin soittavani heti, kun jotain muutosta tapahtuu. Hän meni kotiin syömään ja nukkumaan.

Klo 18:00
Supistukset muuttuvat melkolailla säännöllisiksi. Laittelin viestiä lähes kaikille, että sairaalassa ollaan. Oli ihana saada kunnon tukijoukot edes whatsupin välityksellä, kun Niksu oli lepäämässä. Skeit hoiti mun supistusten laskijan virkaa. Pistin aina viestiä NYT, kun supistus alkoi. Toiselta tuli päivitettynä takaisin minuutti määrä. Kymmenestä minuutista lähdettiin ja seitsemään taidettiin parhaimmillaan päästä. Iloitsin myös hänelle numero kakkosen tulosta vessassa. Olin monta kertaa puhunut, etten haluaisi tarpeitani siihen synnytyspöydälle päästää. Onneksi toinen ymmärsi mun ilon :D
   Aika kului melko hitaasti. Sain päivällistäkin välillä ja iltapala myös tuli. Olo alkoi muuttua pikku hiljaa tukalammaksi. Kävelin pitkin käytäviä, se kuulemma edesauttaa synnytyksen etenemistä. Kätilö kävi jossain vaiheessa kertomassa, että tänään tuskin tapahtuu enää mitään. Suurimmalla todennäköisyydellä synnytys käynnistetään aamulla, kun lapsiveden menosta alkaa olla sen verran pitkä aika. Tähän minäkin sitten turvauduin ja sinnittelin supistusteni kanssa. Tykitin viestiä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kaikki tsemppasivat ja olivat hengessä mukana. Muutama puhelukin hoidettiin siinä samalla.

Klo 22:00
Yökätilö tulee esittäytymään. Ihana nuori nainen Annika, pitkät vaaleat hiukset ja silmälasit. Ne jäi mulle vahvasti mieleen. Niin herttainen ja välittävä. Mulle tuli todella turvallinen olo. Hänen kanssaan keskustelin hyvät tovit. Oli todella tärkeää, että toinen ehti jutella ja kysellä vointia. Kerroin myös supistuksistani. Hän ehdotti, että voisi antaa lihasrelaksanttia suoraan lihakseen, että vähän kivut hellittää. Voisi myös antaa nukahtamislääkettä, että saisin nukuttua ennen aamun käynnistystä. Tämä kuulosti mielestäni hyvältä idealta. Kyselin häneltä, että haluaako hän koskaan omia lapsia, kun näkee naisia tällaisissa tuskissa ja on nähnyt kaikenlaisia synnytyksiä. Kuulemma kyllä, lapset on lahja. Annika käski mun soittaa kelloa heti, kun en enää kipujani jaksaisi. Sain myös toisen annoksen antibioottia ja käyrillä tietysti taas hetki. Käppäilin huoneessani ympyrää aina supistusten tultua.

Sunnutai 4.12.2017

Klo 0:00
Supistukset olivat sen verran kivuliaat, että pyysin Annikaa tuomaan sen lihasrelaksantin. Tässä vaiheessa katsotaan vasta ensimmäistä kertaa alakerran tilanne. Vasta 3cm auki, ei siis mitään hätää eikä kiirettä. Aamulla sitten katsotaan tilannetta sen käynnistyksen osalta. Otin samalla nukahtamislääkkeen ja tuijottelin telkkarista Pirates of the Carribeania. En muista yhtään monesko osa tuli, enhän sitä juuri edes ajatuksella katsonut. Vaihdoin kylkeä ja laitoin silmät kiinni. Nukahdin.

Klo 01:00
Herään ihan kamaliin kipuihin. Ei epäilystäkään, nyt supistaa ja kovaa. Laskin sekunteja aina, kun supistus alkoi. Alkuun ne kestivät 20 sekuntia. Pahin kipu tuli aina supistuksen keskivaiheella ja sitten alkoi helpottaa. En osaa kuvata kipua ihan tarkkaan, mutta sellainen ihan kamalan kova menkkatyylinen kipu oli mulla. Säteili myös selkään jossain vaiheessa. Siinä sitten unen tokkurassa laskin sekunteja ja supistukset koko ajan piteni. 45 sekuntia tuntui jo ihan ikuisuudelta. Kärvistelin siinä pedillä ja hengittelin. Tsemppasin itseäni kovasti. Kipu tietää vain sitä, että vauva tulee. Mun mielestä sillä oli todella iso merkitys, millaisen moodin sain itselleni asetettua. Kyllä mä kestän, kipu kestää vain hetken ja sitten se taas loppuu. Kärvistelin ja kärvistelin. Rauhallisella ja syvällä hengityksellä saa aikaan ihmeitä. Hengitin syvään pitkiä vetoja ja päästin ilmat rauhallisesti pihalle. Pidätin aina hetken ennen ilman päästöä. Supistukset sattui lopulta ihan kamalasti.

Klo 02:00
Soitin kätilön paikalle. Kivut olivat niin kovia ja supistukset kestivät jo yli minuutin verran. Annika katsoo alakertaan ja sanoo "Soitapa miehesi paikalle, me siirrytään nyt synnytyssaliin. Nyt on 7cm auki, homma on täydessä käynnissä. Lihasrelaksantti auttoi hyvällä tavalla synnytyksen etenemiseen". Soitin Niksulle itku kurkussa, että pistä vauhtia, mä en tätä vauvaa synnytä ilman sua. Meiltä matkaa sairaalalle kuitenkin on sellainen 30min. Otettiin mun tavarat ja siirryttiin synnytyssaliin. Ehdin hämmästellä sitä, miten iso se on. Annika ohjasi mut vuoteelle ja kyseli, millaista kivunlievitystä olin ajatellut. Kaikki suositteli epiduraalia ja olin sitä itsekin miettinyt, mutta mä tokaisin vain, että jos nyt alkuun ihan vaikka ilokaasulla. Annika neuvoi sen käytössä ja suositteli ottamaan aina hönkaisyt, kun supistus tuntuu tulevan. Me molemmat oltiin iloisia siitä, että synnytys käynnistyi nyt ihan itsestään, ettei tarvitse lähteä käynnistelemään. Se voi olla kuulemma niin pitkä prosessi. Ensimmäiset hönkäisyt ilokaasua ja olo tuli sellaiseksi kännihiprakaksi. Annika käski rauhassa hengitellä ja sanoa, jos tarvitsen jotain kovempaa kivunlievitystä. Sain kovasti kehuja siitä, miten hengittelen. Olin kuulemma ihan mallioppilas sen suhteen. Hyvä hengittäiminen helpotti meinaan myös niitä kivulaita supistuksia.
   Annika suhaili välillä muuallakin ja olin välillä yksin. Hän toi mulle mehua, että saan energiaa. Mä tihrustin väsyneenä itkua Annikalle, että mä en synnytä tätä pienokaista ilman Niksua, että kauan siitä on jo aikaa kun soitin. Sitten tuli tunne, että pakko ponnistaa. Annika tutki nopeasti paikat. Ei kuulemma ihan täysin ole auki, ei saa ponnistaa. Kaksi minuuttia siitä ja Niksu saapui saliin. Samassa tuli myös lupa ponnistaa. Uskon, että Annika antoi mulle sillä sanomisella sen lisäajan, että Niksu ehtii paikalle. Toinen oli ajanut hieman kovempaa mitä rajoitukset antaa myöden. En saanut tietää lopullista lukemaa, mutta nopeammin oli matka mennyt kuin normaalisti. Mä rauhotuin, kun sain rakkaani siihen viereen.

Klo 3:06
Ponnistusvaihe alkaa. Niksu siis ehti paikalle juuri ja juuri. Hän oli vasemmalla puolellani ja piti kädestä kiinni. Ponnistus alkoi melko vauhdikkaasti. Ähisin menemään kovasti. Pakko myöntää, kyllä se sattuu kun työnnät pienokaista tulemaan, mutta omalla asenteella on iso merkitys. Mä olin koko ajan sitä mieltä, että kipu on hyvä, se tietää lapsen tuloa. Niksu oli mulle iso turva vieressäni, Annika taas tsemppaajani. Hän osasi tsempata mua just oikeilla sanoilla ja antoi mulle sen avulla lisävoimia ponnistuksiin. Jokaisen supistuksen tullen jaksoin ponnistaa kolme kertaa. Sain Annikalta kehuja, että hyvin menee. Ehdottomasti pahin kipu alkoi tulla siinä vaiheessa, kun pojan pää oli tulossa suurimpaan kohtaan. Siinä vaiheessa parahdin. Nyt sattuu oikeasti liikaa! Annika oli heti valppaana ja kysyi, mitä haluan tehtävän. Ottaisinko puudutetta alapäähän, että helpottaa oloa hiukan. Pudendaali-puudutteen tuli antamaan lääkäri. Olin kyllä heti sitä mieltä, että se oli virhe. Enemmän mua sattui sen laittaminen kuin se, minkä helpotuksen siitä sai. En kokenut siitä meinaan mitään hyötyä. Piikkien laittaminen alapäähän oli meinaan niin paljon kamalampaa.
   Ponnistaminen jatkui. Annika auttoi omilla sormillaan vauvan tietä ulos ja mun teki mieli välillä huutaa hänelle, että ota ne sormet pois, että se sun painaminen sattuu enemmän kuin tämä synnyttäminen. En kuitenkaan sanonut, sillä tiesin Annikan tekevän sillä vain hyvää. "Nyt ponnista kovaa, tosi kovaa, ihan just helpottaa!". Ja niin kävi. Heti kun pää oli pihalla, tuli loppu poika aika vauhdilla ulos. Samassa kuului kova rääkäisy, poikamme oli saapunut maailmaan ♥

Klo 4:02
Niksun silmiin kuulemma eksyi iso roska. Mut valtasi samantien sellainen onnellisuuden tunne, että en ehtinyt itkemään. Sain pojan heti rinnalleni, enkä voinut kuvitellakaan millaisen tunneryöpyn tuo pieni nyytti saattoi aiheuttaa. Sellainen rakkaus ja onnellisuus valtasi sydämen niin suuresti. Tämä on todellakin elämän suurin ihme ♥ Heti perään mun istukka tuli ja sitä en oikeastaan edes tuntenut. Annika tutki sen ja kaikki oli kunnossa. Niksu sai leikata napanuoran ja Annika samalla vielä kehui, miten hyvin jaksoin painaa synnytyksen läpi ja hyvällä energialla. Mun asenteella oli kuulemma iso merkitys. Pian poika otettiin kuitenkin testeihin. Täydet pisteet 9/9. Kymppiä ei näin aikaisin syntyvät saa, eli meille ehti tulla RV 36+3. Poika oli kaikin puolin täydellinen. Selvisin itsekin erittäin vähäisillä vammoilla. Tuli pelkästään kolme nirhaumaa alakertaan. Niitä ei kuulemma olisi välttämättä tarvinnut edes ommella, mutta Annika koki parhaimmaksi ne silti pistää muutamalla ompeleella kiinni.
   Annika auttoi meitä heti imetyksen kanssa. Poika sai ensimmäiset tärkeät maitopisarat heti ja hetken rinnallani oltua Annika käski mut pesulle ja poika pääsi isän rinnalle lämpimään. Mulla oli niin hyvä olla. En osannut kuvitellakaan, miten helppo synnytys mulla oikeastaan oli. Tokaisinkin siinä Annikalle, että mulle jäi niin hyvä fiilis, että voisin tehdä tässä heti perään toisen. Ei kuulemma moista ainakaan hän ollut aiemmin kuullut ja kuulemma oli niin kiva kuulla, että synnytyksestä jäi mulle niin hyvä mieli. Mähän olin maalannut itselleni ihan jäätävät kauhukuvat synnytyksestä, joten kaikkien kauhujen vastaisesti, synnytys olikin mitä upein kokemus ja IHANA! Mihin sitä naisen keho oikein pystyykään. Tottakai se sattui, mutta oikeasti, asennne merkitsee todella paljon! Kipu tietää vaan hetken päästä saapuvaa jotain niin ihanaa ja arvokasta, että kipu on ihan sen arvoista. Mun mielestä supistukset olivat synnytystä kivuliaammat. Ehkä sen takia, että supistukset kestivät niin kauan, kun itse ponnistus ja ähinä suoritettiin tunnissa.


Pesuni jälkeen Annika toi meille tuoreille vanhemmilla aamupalaa synnytyssaliin ja minä sain siitä vaadittavaa energiaa. Hetken aikaa siinä vielä rupateltiin, ennen kuin siirryttiin omaan huoneeseen. Kiitin Annikaa vuolaasti. Hän oli varmasti mulle just se täydellinen kätilö, koska homma sujui niin ihanasti. Hän oli juuri sellainen tsemppaaja, mitä mä tarvitsin. Hän kehui mua myös kovasti, kun menin niin vähillä kivunlievityksillä.


Klo 7:20
Siinä me sitten oltiin ensimmäistä kertaa perheenä osastolla. Ihmeteltiin meidän pientä ihanaa nyyttiä ja olisimme molemmat voineet vain tuijottaa tuota ihmettä. Niksulla meni vähän väliä roskia silmiin ja hän itsekin ihmetteli, miten herkäksi tilanne voi vetää.