Hellou!

Vitsit, niin siinä jälleen vierähti tovi edelliseen postaukseen. Ihan silleen huomaamatta. Niin kuin aina. Kyllä te varmaan ymmärrätte. Pienen miehen kanssa touhuaminen voittaa kyllä tällä hetkellä kaiken muun tekemisen ihan sata nolla. On ollut niin ihanaa seurata vierestä, miten toinen oppii ja kehittyy päivä päivältä. Ja miten nopeaa se kehitys todellakin tässä vaiheessa on! En haluaisi menettää sekuntiakaan hänen kanssaan olemisesta. Nytkin toinen nukkuu siis päikkäreitä, hetki omaa aikaa (pyykit on jo pesty, imuroitu ja koti pitäisi olla kunnossa :D) ja blogi tietenkin kutsui tässä vaiheessa :)

Mistähän sitä taas aloittaisi kertomaan kuulumisia? No, meille kuuluu tänään todella hyvää. Todella hyvää oikeastaan. Meillä on täällä meinaan ollut vähän huolta ja murhetta. Aloitetaan nyt siis vaikka niistä ikävistä uutisista ja mennään sit niihin hyviin. Meidän rakas pieni mies on meinaan ensimmäistä kertaa kipeänä. Ja voi onneksi on olemassa sellainen juttu kuin äidinvaisto. Ja tietty käly ja mammakaverit, joilta siis hain myös varmistusta omaan olooni. Meillä alkoi yöt olla ihan kamalia. Oliver heräsi vähän väliä itkemään ja mikään ei olisi tässä vaiheessa auttanut. Ei syli, tissi nyt ei varsinkaan, eikä oikein mikään. Aika ja hyssyttely lopulta auttoi. Mä olin niin varma, että kaikki ei ole hyvin. Google oli kuulkaa yön tunteina kovasti selattu ja oli pakko lopettaa siinä vaiheessa kun sieltä alkoi tulla jo jotain aivovammaan liittyvää. Uppouduin liian syviin vesiin. Onneksi veljen vaimo antoi kuitenkin minulle sen viimeisen varmistuksen omaan olooni. Meillä vois olla korvatulehdus...? Maanantain tullen soitin heti lääkäriin ja saatiinkin aika kymmeneksi. Nopeaa toimintaa. Mun äiti lähti mukaan, mun henkiseksi tueksi Niksun ollessa hommissa. Mua jännitti, miten Oliver anttaa korvat tutkia, onhan nyt pienestä ihmisestä tällaiset toimenpiteet nyt ihan inhottavia. Lääkäri kutsui sisään ja kuunteli ensin keuhkot ja sydämen, kaikki kunnossa siltä osin. Sitten vuorossa korvat. Lääkäri kehui kovasti, ei ole vielä ikinä saanut näin rauhallista pientä potilasta hoitaa. Oliver antoi lääkärin tutkia korvat ihan paikallaan ollen, hiljaa kuunnellen. Oikea korva, puhdas, ei mitään pahaa näkyvissä. Vasen korva, ihan täynnä vaikkua, ei näe tärykalvoon. Lääkäri halusi puhdistaa vaikun, mutta ei saanut sitä pienen pienellä pumpulitikulla pois, olisi pakko imeä. Oliver istui edelleen kiltisti mun sylissä, mutta itkuhan siinä tietysti tuli. Ihan uusi juttu ja varmasti sattui. Meinaan paha tulehdus paljastui ison vaikun takaa. Antibioottikuuri siis päälle ja vielä lähtiessämme sai Oliver todella paljon kehuja, kun oli niin reipas. Itkukin loppui heti, kun vaikun imu loppui. Hän oli erittäin reipas pieni mies ♥

Mulle tuli hyvä mieli, syy kamalille öille löytyi ja hyvä mieli varsinkin siitä, että toisen ei enää tarvitse kärsiä kivuista. Mitään muita oireita ei meinaan Oliver näyttänyt kuin yöitkun. Ei korvan nykimistä, päivisin oikein hyväntuulinen, mitä nyt iltaa kohden alkoi kitistä. Mutta kaikkialla sanottiin, että sekin kuuluisi tähän ikään. Onneksi luotin omaan vaistooni siinä, että kaikki ei kuitenkaan ole hyvin. Kotona aloitettiin heti antibioottikuuri ja illalla sai vielä kipulääkettä yötä kohti. Ja voi apua mikä yö meillä olikaan. Vain yhden kerran heräsi tissille ja sitten kuudelta ylös. Minähän tietysti hyppäsin koko ajan katsomaan, että onhan toisella kaikki hyvin. Ja tänään, meillä on ollut täällä niin super iloinen vauva, tyytyväinen ihan kaikkeen ja ei narinan narinaa, paitsi kun väsy yllätti. Ihanaa ♥


Mutta eilen, mulle iski kuitenkin kamala syyllisyys. Mitä ihmettä me ollaan tehty väärin, että toiselle on tullut korvatulehdus? Mä meinaan puenkin Oliveria aina vähän liikaa. Niksu mulle siitä monesti on motkottanut, kun toinen hikoilee pienissäkin vaatteissa. Aina on ollut korvat suojattuna. Kylvyn jälkeen aina kuivattu. Mietin pitkään, että missä on mennyt vikaan. En ole vieläkään keksinyt. Tosin mun terveydenhoitaja ystävä ja kälykin sanoi, että ei se välttämättä ole johtunut meidän teosta tai tekemättömyydestä, pienet nyt vaan sattuu sairastamaan. Samalla koin syyllisyyttä siitä, että toinen on joutunut muutaman yön tätä kaikkea kamalaa kärsimään kun en vienyt aiemmin lääkäriin. Ja enhän mä tosiaan osaa sanoa, kauan tätä kipuilua on kestänyt. Toinen kun on niin hitsin reipas aina vaan. Kivuistaan huolimatta. Mä nyt olen yrittänyt päästä tästä syyllisyydestä yli, mutta aika heikoin tuloksin. Olen silti ollut tänään niin kiitollinen, että toisella on nyt selkeästi todella hyvä olo ♥


Mutta mitäs hyvää? No vaikka mitä! Oliver on oppinut ryömimään sekä istumaan ja vauhti alkaa lisääntymään koko ajan. Kohta ei oikeasti pysytä perässä ja elukat ei pääse karkuun :D Tasan seitsemän kuukautispäivänä toinen oppi ryömimään. Edellisenä päivänä meillä oli neuvola. Oliver on jo 69,3cm ja 8kg. Iso poika ♥ Siinä neuvolan hoitopöydällä neuvolatädin tutkiessa Oliver nappasi kaiteesta kiinni ja vetäisi itsensä siihen kaiteeseen kiinni. Seuraavana päivänä kotona tosiaan hoksasi, että käsillä kun vetää, pääsee eteenpäin. Siinä sitä sit oltiin, minä kyyneleet silmissä, että nyt se pieni tosiaan liikkuu :D Neuvolassa sai kovasti kehuja, on todella reipas poika ja kasvaa hienosti :)



Oliver on kova poika kylpemään. Nykyisin tulee jo itku, kun otetaan ammeesta pois. Toinen tykkäisi siellä löträtä ja läiskytellä vettä :) Meillä myös istutaan jo hienosti syöttötuolissa ruokapöydän ääressä ja syödään hienosti. Lihaa, puuroa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Pian aletaan ottamaan sitten pastaa ja riisiäkin. Ihana nähdä kun toinen tosiaan saa maistaa aina uusia ruokia ja huomata, kun joku maku nousee suosikiksi. Bataatti ja lihat, niistä poika ainakin tykkää ihan kamalasti. Ihan on isänsä poika ;) Maissinaksut on kyllä kans aika kiva juttu, kun niitä saa mutustella ihan itse. Se on ainut sormiruoka tällä hetkellä, mitä Oliver saa. Kokeiltu on muitakin, mutta oman mielenterveyden takia, me pysytään soseissa ainakin vielä hetki. Oliver kyllä osasi jo hienosti käyttää käsiä, mutta ne isot palat suussa, ne ei ole kamalan hyviä meidän vanhempien mielestä.



Meillä on tosiaan viiden äidin mammakerho, jossa on viisi samanikäistä pienokaista. Parin kuukauden ikäerolla. Oliver on toiseksi nuorin, mutta periaatteessa porukan isoin :D Tai siis pisin. Oliverilla on jo tyttöystäviä kolme ja yksi poikakin kaverina. Ja voi kyllä, Oliver on tehnyt parin tytön kanssa jo lähempää tuttavuutta ;) Sellaista keimailua ja kiljahtelua. On kyllä onni, että saimme täältä meidän kylältä tällaisen ihanan ryhmän aikaiseksi :) Me viestitetellään päivittäin ja pidetään tapaamisia aina parin viikon välein. Ja se mikä tässä on mahtavinta, niin Oliverilla on kavereita, sillä en mä oikein tuntisi muuten ketään samanikäisiä pienokaisia.




Meillä siis täällä pyörii ihanasti vauva-arki edelleen. Ja nyt vielä paremmin, kun saadaan toisen tauti kukistettua.
Ja vielä loppuun kuva, mitä tapahtui tänään. Oliver pysyi hienosti konttausasennossa (mummi vähän avusti) ja siihen, kun Cata teki ensimmäisen todella läheisen kontaktin. Se itse meni puskemaan Oliveria ja oli pitkään silitettävänä ♥ Voi näitä muruja ♥


Nyt on taas mentävä, pieni mies heräilee :)
Näihin kuviin ja tunnelmiin :) Palataan ♥♥♥♥♥