Siis mä oon ihan kauhuissani! Oikeasti. Mä olin ihan varma, että joo nyt tän flunssan takia tulikin parin viikon tauko ja hampaat tais tehdä kolmannen viikon. Ja mitä vielä, blogi onkin ollut tauolla puolitoista kuukautta. Ei hemmetin hemmetti! Tää tuli ihan puskista mulle. Mä tiesin, että tauko tuli, vaikka just niin kehuin, että oon löytänyt ajan milloin kirjoittaa. Mä en taida enää uskaltaa sanoa mitään. Hitsi. Mutta tää tauon pituus yllätti mut täysin...

Mutta siis hei moi hei taas pitkästä aikaa! Täällä ollaan, hengissä ja onnellisia. Oliver kasvaa hurjaa vauhtia ja onkin oppinut taas kaikkea ihan kamalan paljon. Mutta siis tauon aloitti meillä ensimmäinen kuumeflunssa. Se muuten otti koville. Varmaan vielä kovemmin mulle entä Oliverille. Hänhän oli oikein reipas tautiin nähden, minä enemmänkin huolesta kipeä. Flunssa meinaan ohitti mut ja tarttui vain perheen miehiin. Sain siis olla tosiaan kunnon hoivaaja. Yöt oli kaikista raskaimmat. Oliverilla kun oli nenä niin pahasti tukossa. Olisi halunnut niin tuttia kuin tissiäkin eikä kummastakaan tule mitään, kun happi ei kulje. Mutta siitäkin selvittiin. Ja siihen melkeimpä samaan syssyyn saatiin vihdoin ne ensimmäiset hampaatkin. Eihän niitä ehditty odottamaan, kaksikuisesta asti sanottu, että näinköhän ne on ne hampaat mitkä vaivaa. No nyt ne sit tuli :D Hienot nökeröt alahampaat. Kaksi samalla iskulla. Nyt sit näyttääkin ylähampaat puskevan seuraavaksi ja ne kyllä vaivaa tällä hetkellä.

Ensiaskeleet, ne on myös otettu. Ja ihan mahtavaa on se, että Niksulla oli just sopivasti puhelimessa videointi päällä ja se saatiin talteen. Menohan alkaa olla täällä aikamoinen. Nyt sitä kävelyä sitten harjoitellaan joka päivä kovaa vauhtia. Vielä meno on vähän haparoivaa, mutta kovaa mennään. Eilen hän käveli jo kokonaan huoneen poikki. Sehän se vasta hienoa oli! Ja nousee suoraan lattialta seisomaan, ei tarvita siis tukeakaan enää. Tää kehitysvauhti on ihan järkyttävää. Eihän tässä äiti pysy perässä. Mihin se vauva katosi? Eihän tässä ole kuin pieni hetki kun yksi vuosi tulee täyteen. Apua. Taaperoikä alkaa. Suoraan sanottuna, mä en ehkä ole valmis. Mun vauva ♥



Oliverin huonekin tosiaan laitettiin kuntoon. Ihan vieläkään se ei ole ihan kokonaan valmis. Vielä sopivat verhot haluan sinne ja sitten saatte kunnolla kuvaa. Tällä hetkellä huone toimii tosiaan vain leikkihuoneena, Oliver nukkuu edelleen makuuhuoneessamme. Mutta tuo huone on ollut kyllä niin kiva. Oliverin kaveritkin ovat olleet siellä jo leikkimässä. Tosin, eipä Oliver siellä kauaa viihdy. Nopeasti lähtee joko kontaten tai kävellen tutkimaat muita huoneita. Eikä nuo omat lelut tunnu kiinnostavan niin paljon kuin isin työkalut tai mitkä tahansa vehkeet. Autotallissa ollaan oltu monta kertaa tutkimassa moottoripyörää, mönkijää ja tietysti autonrenkaita käyty potkimassa :D Ihan on kyllä isänsä poika, ei epäilystäkään ♥



Tässä välissä tosiaan ehdittiin viettämään Oliverin 10kuukautispäivä ja samana päivänä minun 31-vuotis juhlatkin. Mä en mitenkään osaa sisäistää, että olisin jo näin vanha. Naama on ryppyyntynyt, mutta muuten en tajua asiaa. Mun pitäisi olla vissiin jo ihan aikuinen. Niin varmaan :D Arvatkaa vaan odotanko jo, että päästään ensimmäistä kertaa pulkkamäkeen. Että näin aikuinen. Siitä tulikin mieleen, tännehän satoi jo kunnon ensilumi, mutta harmillisesti me ei ehditty päästä siitä nauttimaan kun oli niin paljon muita menoja. Me saatiin veljen lasten vanha vauvapulkka jo viime vuonna, joten sitä pitäisi päästä testaamaan.



Vitsi, enhän mä edes muista mitä kaikkea halusin teille kertoa. Puolessatoista kuukaudessa ehtii tapahtua meinaan tosi paljon asioita. Ja voi kamala tätä kirjoitusmäärä mitä mulle on muutenkin kertynyt. Juupa juu. Pitää nyt tosiaan yrittää saada revittyä se aika tänne blogiin jotenkin. Mä kyllä ihmettelen, miten jotkut ehtii. Onko heillä joku lisäaika saatu päivään vai onko vaan joku ajapysäytysnappula? Kelpais kyllä mullekin. Just Niksulle puhuin ihan pari päivää sitten, että musta tuntuu etten mä ehdi tehdä enää mitään, vaikka teenkin ihan super paljon kaikkea. Ja mulle on kyllä ehdottomasti tärkeintä olla Oliverin kanssa. Aina kun hän on hereillä, niin lähes koko ajan olen siinä touhuamassa hänen kanssaan. Ja aina kun mulla on menoja, tuntuu että meinaan pakahtua ikävään ♥ 



Mutta tuo mun nökeröinen alkaa taas heräillä, joten äitiä kaivataan taas. Ihanaa alkanutta viikkoa murut! Mulla on ikävä teitä, mitä kuuluu? ♥