Syksyn häihin meikki

maanantaina, marraskuuta 06, 2017

Ihanaa alkanutta viikkoa!
Mä yritän pysyä näin hoitovapaallakin päivistä ja viikoista perillä, vaikka niillä ei periaatteessa näin kotona ollessa ole mitään merkitystä. Mutta enhän mä muistaisi mennä edes Oliverin kanssa torstaisin muskariin, jollen tietäisi päiviä :D No joo, maanantai on siis täällä. Tehdään tästäkin kiva päivä.

Mä olen kyllä niin ihmeissäni, kun mun ystävät luottaa mun meikkitaitoihin. Tälläkin kertaa blogissa aiemminkin näkynyt Minna pyyteli jälleen multa meikkiä ystävänsä syyshäihin. Ihana, että muilla on niin kova luotto mun meikkailuihin kun itselläni ei ole. Ja varsinkin näin kotona ollessa, nekin vähäiset taidot ruostuu kun meikkaa silloin tällöin lauantaisin :D Mutta Minna on varsin vakuuttunut mun osaamisesta ja sain siis jälleen kunnian loihtia kasvoille juhlat kestävän meikin.

Minnalla oli onneksi itsellään jo valmiiksi mielessä sävyt, jotka meikkiin halusi. Syksyyn sopii, oikeastaan jopa kuuluu, viininpunaisen ja luumun sävyt, joten näitä hän myös meikkiin halusi. Muuten mulla olikin vapaat kädet toteuttaa kokonaisuus. Ja blingiä, sitä sai myös vähän olla.


Minnaa on ihana meikata, sillä hänellä on niin virheetön iho. Kaikki näyttää niin hyvältä. Hänen silmätkin alkavat olla jo sen verran tutut, joten niiden meikkaaminen alkaa olla helppoa. Vähän kuin omia silmiä meikkaisi. En siis stressannut siitä enää niin paljon kuin aiemmin. On meinaan joskus tullut luotua pandasilmä efekti, kun toisen silmän muotoja ei tuntenut. Tässä tullaan siihen, että kun ei ole ammattilainen, niin vain kokemuksen kautta on oppinut. Nyt sitä osaa aloittaa varovaisemmin, eikä heti kättelyssä heitä mustaa pitkin poikin :D

kulmat // Lumene  Long-Wear Eyebrow powder 1 Mediun Brown
pohjustus // MAC Paint Pot Soft Ochre
luomivärit // Coastal Scents Creative Me, Urban Decay Gwen Stefani
rajaus // Make Up Store Dark sapphire (glitter)

Minnalla on tehty kulmiin microblading. joten kulmiin lisättiin sävyä vain hitusen. Meikkivoide kuitenkin haalensi kulmia sen verran. Ripset hänellä oli myös jo laitettuna, joten niillekään ei tarvinnut tehdä mitään. Luomiin tuli siis kauttaaltaan tuollaista luumuista sävyä ja tein mustalla siihen vähän syvyyttä. Glitterlinerin alle laitoin myös mustaa luomiväriä. Sisänurkkiin hohtoa, ettei meikki näyttäisi tunkalta.

meikkivoide // MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof Foundation NC20
peitevoide // Rimmel Lasting Finish Concealer 010 Porcelain*
aurinkopuuteri // Anastasia Contour kit
varjostus // Anastasia Contour kit
poskipuna // MAC Dainty
korostus // H&M highlighter
huulet // Clarins 29 Tea rose*

MACiin luotan kyllä, kun tarvitsee tehdä kestävä meikki. Näin omien kokemuksien mukaan. Eihän mulla kovinkaan monesta merkistä ole kuitenkaan omakohtaista kokemusta, vain luettua tietoa. Mä kun lähinnä olen testaillut vain itselläni tai muutamalla kaverilla näitä meikkejä. Näin ollen tälläkin kertaa laitoin Minnalle MACin vedenkestävää meikkipohjaa ja hyvin kuulemma kesti. Sai taas jynssätä pois :D


Minna on kyllä sellainen kaunotar. Minnan mies sekä Niksu oli samaan aikaan paikalla ja kehuja sateli. Kaikista tärkeintä on kyllä itselleni aina se, että itse meikattava on tyytyväinen ja kuulemma oli. Meikin jälkeen kähersimme vielä hiukset ja toiselle sivulle tuli letti. Minnan suosikkijuhlakampaus sanoisinko :) Mutta kuinkas ollakaan, lopullisesta lookista unohtui kiireessä ottaa kuvat, joten loppuun kuitenkin Minnan puhelinräsy kokonaisuus.


Eikös olekin melkoinen kaunotar ♥
Näillä kauniilla tunnelmilla onkin kiva aloittaa viikko. Loistetaan kauneutta ♥

*tuotteet saatu

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Todella onnistunut ja kaunis meikki! :) Sopii hyvin kantajalleen!

    VastaaPoista
  2. Kauniin meikin olet loihtinut :) ei ihme että ystäväsi luottavat taitoihisi!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis meikki ja ihanaa tuo glitterliner

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihana <3 glitter on aina niin jees :D

      Poista
  4. Ihana meikki ja upea look Minnalla ♡

    VastaaPoista