Vauvajuttuja on alkanut kertyä ihan kohtalaisesti. Tai lähinnä vaatteita, muutamia leluja ja vaippojakin jo löytyy. Sain tuttavalta, kun heidän pienokainen kasvoi niistä jo yli. Mammapakkaus tuli viime viikolla ja voi sitä ilon määrää kun Niksun kanssa yhdessä käytiin jokainen tuote läpi. Mä olen niin kiitollinen siitä, miten kiinnostunut ja innostunut tuo rakas ukko on tästä kaikesta. Hän jaksaa pyöritellä bodyja ja haalareita ihmetellen miten pieniä ja suloisia ne ovat. Mammapakkaus oli ihana ja tulette ehdottomasti saamaan kuvia siitä kokonaisuudessaan, kunhan saan sopivan hetken kuvata sen. Tuosta ylläolevasta jo vähän paljastuukin, mitä ihanaa siellä oli :)


Tällä viikolla on tiedossa perhevalmennus, glukoositesti ja 3/4D ultra. Kaksi niistä on kivoja juttuja ja yhden jättäisin erittäin mielelläni väliin. Glukoositesti eli sokerirasitustesti tehdään tätä nykyä kuulemma kaikille yli 25-vuotiaille odottajille ja varmistetaan ettei ole raskausdiabetesta. Ensin pitää paastota 14 tuntia, jonka jälkeen lähdetkin pariksi tunniksi lääkäriin. Ensin otetaan verikoe, miltä veriarvot näyttää ja sitten juodaan ilmeisesti litra jotain sokerilitkua. Sen jälkeen kaksi tuntia ja kaksi verikoetta vielä, josta nähdään, miten sokeriarvot liikkuu. Kuulemma rajoitukset ovat tulleet niin tiukiksi, että todella monelle diagnosoidaan raskausdiabetes. Pelkään pahoin, että sama kohtalo osuu omalle kohdallekin. Kaiken huippu tässä on vielä se, että mulla on lievä piikkikammo ja vaikka tuon lääkärissä tehtävän piikittelyn kestän, en välttämättä kotona suostukaan pistelemään itseäni helpolla. Pitäkää siis peukkuja, että mä säästyisin tältä. Mua oikeasti pelottaa jo kamalasti. Torstai, en todellakaan odota sua innolla.


Perjantaita taas odotetaan saapuvaksi ihan kamalan kuumeisesti. Me varattiin aika 3/4D ultraan, koska kaikki ultrat on jo meidän osalta hoidettu. Enää ei pienokaista sitten näekään ennen syntymää. Me oltiin todellakin valmiita maksamaan yksityiselle rahaa, että voidaan käydä katsomassa tulokastamme. Miten muuten jotakuta voi tässä vaiheessa jo rakastaa niin kovaa, vaikkei ole koskaan edes nähnyt? Mutta mun mielestä on tylsää, että perus raskauteen kuuluu virallisesti vain kaksi ultraa ja siinä se. Okei, ei varmasti ole antaa aikoja niin paljon, että ultrissa voi ravata vähän väliä, mutta kyllä se ainakin meille odottajille on aina sellainen onnen hetki, kun pienokaisen näkee ja tietää kaiken olevan kunnossa. Perjantaina myös saadaan se lopullinen varmistus sukupuolesta, joka tällä hetkellä on 99% varma asia jo :D Nyt mä vaan pähkäilen, että kerronko teille sitä :D Olen kuullut, että osalla teistä on jo omia veikkauksia, että kumpi on tulossa. :)

Voi mun jalat! Kyllä muuten tuntee, että paino nousee. Ei olekaan enää niin kepoista kävellä monta tuntia putkeen. Ja selkä ottaa samalla oman osansa, kun tuo kehon painopiste alkaa muuttumaan sen verran etupainoiseksi. Käytiin tänään kälyni Skeitin ja kummityttöni kanssa Habitaressa ja ainut kuka oli pirteä vielä muutaman tunnin kävelyn jälkeen, tuo eskarilainen tyttö. Skeitillä painoi lentsu ja mulla maha. Siis aivan totaaliuupuneina lähdettiin kotiin. Otettiin vielä lepotaukoja sohvilla ja silti oltiin ihan uupuneita. Mun mieli olisi vielä jaksanut, jalat ei. Tai lonkat ehkä vielä enemmän. Ne otti kipeää kaikista eniten. Messuilla ei myöskään tullut syötyä kuon omena ja banaani, oli huutava nälkä kotiin päästyä. Maha täynnä olikin mukava köllähtää sohvalle....ja havahtua tunnin päästä hyviltä nokosilta. Ei pitänyt nukkua, mutta niin se uni vaan yllätti. Eilen sentäs meni täysin levätessä, eli ehkä mä jaksan taas arjen pyörteet.




Masu sen kun kasvaa, samoin tiitinen. Potkut ja liikkeet alkaa olla jo melko voimakkaita. Sen verran voimakkaita, että Niksukin ihan säikähti, kun sai mojovan potkun suoraan kämmeneen. Tällä hetkellä kovimmat liikkeet tuntuu mahalaukun alla, kylkiluiden kohdalla sekä ihan alamahassa. Viimeisimmän ultran mukaan varpaat oli mun kyljissä ja pää tuolla alhaalla. Toki vielä on tiitisellä tilaa liikkua miten vain, mutta liikkeiden vahvuudesta päätellen, niin päin ollaan vieläkin.

Perjantai, onneksi tulit taas. Viikonloput tulee tällä hetkellä todellakin tarpeeseen. Vaikka mulla onkin energiaa ihan kivasti, niin työt verottaa energiasta aivan liian suuren lovin. Niin suuren lovin, etten oikein töiden jälkeen jaksa tehdä juuri mitään. Sen takia viikonloput tulee todellakin tarpeeseen, jos sitä oikeasti saisi jotain aikaiseksikin. Mulla on meinaan ihan jäätävä pesänrakennusvietti päällä. Haluaisin saada kodin valmiiksi tällä punaisella sekunnilla, mutta taitaahan se viedä tovin jos toisenkin valmiiksi tulemisessaan. Ja se energia... Mutta jotain uutta olen saanut ujutettua iltoihini. Siinä missä ennen saatoin nuokkua puhelin käden jatkona useammankin tunnin, olen tehnyt vaihdoksen. Joka tuutista on saanut kuulla ja lukea, miten somehengailu ja puhelimen näyttö vaikuttavat yöuniin huonolla tavalla. Olenkin siis valinnut kaverikseni iltaisin kirjan, jos uni ei ehdi silmään ennen sitä. Kuten nyt tuntuu tapahtuvan. Olen jo puoliksi unen rajamailla, joten jos tekstistä löytyy kirjoitusvirheitä, niin olen vain ihan töttöröö :D

Mä en ole koskaan ollut mikään lukutoukka. Olin kyllä kirjakerhossa nuorempana ja heppakirjat jaksoivat innostaa jonkun verran. Koulussa kuitenkin kun oli pakollisia kirjoja mitä piti lukea, ne oli niin puun jauhamista, etten mitenkään jaksanut innostua. Mulla meni koulun loputtua monta vuotta, ennen kuin tartuin kirjoihin uudestaan. Jotta jaksan lukea, kirjan on oikeasti vietävä mennessään. Niin, etten edes huomaa sivujen vaihtoja kun se lennättää mukanaan. Onneksi moisia kirjoja on tullut vastaan ja olen saanut kaivettua edes pienoisen lukijan itsestäni. Kesän alussa päätin, että mun on luettava edes yksi kirja loman aikana. Otin tosiaan iltoihini täyden uuden rutiinin ja avasin kirjan kännykän näytön sijaan. Voisin sanoa valinnan olleen ihan huippu. Unet ovat olleet paljon rauhallisempia.

Onneksi Sirja-ystäväni pelasti mut pulasta ja antoi juuri oikeaan aikaan kolme kirjaa lainaksi. Kirjaan on paljon helpompi tarttua, kun joku on suositellut sitä. Nämä kirjat tulivat vielä aihepiiriltään sopivaan aikaan. Tai siis... no en haluaisi pilata liikaa kertomalla juonista liian paljoa. Kirjat kertovat lasten teosta, vauva-arjesta ja lopulta tarhaelämästä. Kolmas kirja on itsellänikin vielä vaiheessa, mutta silti voin puhua jo senkin puolesta.


Eve Hietamies oli mulle täysin tuntematon kirjailija ja yllätyinkin hänen tyylistään kirjoittaa. Tai jos totta puhutaan, en mä kovinkaan motaa kirjailijaa tiedä nimeltä :D Even erikoinen tapa tempaisi mut kuitenkin mukaan. Puolinainen on tarina itsessään, mutta Yösyöttö ja Tarhapäivä kertovat samasta päähenkilöstä. Puolinainen kertoo pariskunnasta, jolla on haave lapsesta, joskin heillä on mennyt useampi yritys pieleen. Harvemmin sitä on tullut itkettyä kirjan parissa, mutta tämä osui kyllä mulla ainakin niihin kyynelkanaviin ihan täysin. Toki iso osa varmasti johtui myös näistä raskaushormoneisa ja Niksu ei ainakaan ymmärtänyt, miksi mun piti lukea iltaisin niin surettavaa kirjaa. Totta, mutta kirja sai ainakin ajattelemaan. Elämä ei ole todellakaan reilua.


Yösyöttä ja Tarhapäivä kirjat ovat miehen näkökulmasta kirjoitettuna. Erittäin raikas tuulahdus ja Yösyöttö osui tarinaltaan täysin meidän tulevaan. Millaista elämä voi olla pienen kanssa. Toki kirjassa oli vähän kaikkea muutakin, mutta jälleen, en halua paljastaa liikaa. ;) En todellakaan olisi kuullut näistä kirjoista mitään ilman ystävääni, joten ajattelin nyt jakaa teillekin uudet tuttavuuteni.

Koska olen nyt saanut itsestäni taas kaivettua pienen lukijan, niin olisiko teillä suositella jotain kirjoja? Jotain melko helppoja näin alkuun :D Mua ei meinaan saa lukemaan mitään Tuntematonta Sotilasta (Koulussa piti lukea ja mä luin vain sen luvun, josta mun piti pitää esitelmä. Ei mitään hajua mitä muuta siinä tapahtui. Nukahdin joka kerta, kun avasin kirjan :D) tai Sinuhe Egyptiläinen. Pelkkä kirjan paksuus on saanut mut juoksemaan karkuun. Mutta jos teillä on jotain vinkkejä, niin otan mielelläni vastaan :)

Nyt se Nukkumatti kuitenkin heitti mun silmille niin kamalat unihiekat, että pakko läheä Taren kanssa iltapisulle ja nukkumaan pitkät unet.
Ihanaa alkanutta viikonloppua <3

Töttöröö! Mä uuvahdin sitten ihan totaalisesti kun pyrstöni sohvalle istutin. Se oli sekuntti ja uni tuli silmään. Niksu lähti yövuoroon ja mä aloitin unet heti paikalla. Onneksi havahduin puolen tunnin päästä siihen, että ei tähän voi jäädä nukkumaan. Kävin Taren kanssa iltapissalla, söin iltapalaa ja tein iltahommat. Nyt sitten köllinkin jo sängyssä läppärin kanssa ja ajattelin uhan just käydä nukkumaan. Silmät ei pysy millään auki. Tänään on ollut jotenkin super rankka päivä. Mulla on aamusta asti ollut kamalasti rytmihäiriöitä sydämessä tai sellaisia muljahduksia mitkä tuntuvat epämiellyttäviltä. Huomaan, että kroppa käskee levolle. En ole näistä huolissani, sillä mulla on tullut näytä kautta aikain, niin kauan kuin jaksan edes muistaa. Lääkäri totesi ne aikoinaan vaarattomiksi ja sama vissiin kulkee suvussa. Äitikin niistä meinaan monesti puhuu.

Tänään oli ensimmäinen päivä, kun näin meidän tiitisen potkut mahan läpi. Aamulla töissä otin tuolissa vähän rennomman asennon, kun kaveri alkoi pitää kamalaa jumppatuokiota ja katselin vaan masua ajatuksissani. Sitten tajusin, että herrandyydeli miten mun maha liikkuu :D Nyt on sitten virallisesti nähty ulospäinkin ne liikkeet. Olin ihan sydän sykkyrällä. Tänäänhän meille tuli täyteen 24+0 ja ihana päivä muistettavaksi. Mua pelotti alkuun ihan hirmuisesti, että kun alan tuntemaan liikkeet, mulle tulisi ihan hirmuiset alien vibat. Tiiättehän te sen kohtauksen, jossa alien on muninut isännän vatsaan ja se örkki tulee sieltä vatsan läpi. Joo, mulla on vilkas mielikuvitus, ollut aina. Onneksi olen ehkä ihan vähän aikuistunut, sillä nämä liikkeet ja niiden näkeminen ei olekaan saanut mulle kauheita alienkuvia päähäni. Arvatkaa vaan, mitä unia katson ensi yönä.... Ei ois pitänyt kirjoittaa asiasta :D

Syksy on korkattu, kynsille nimittäin. Kaivelin viime vuoden Essien syksykokoelman kynsilakat esille, koska viime syksynä kokoelman sävyt puhutteli mua. Niin ne teki edelleen. Aivan mielettömän ihana kokoelma ja ärsyttää, että multa jäi viime vuonna siitä teille kokonaan postaamatta. No, tuleepahan nyt ainakin tälleen yks kerrallaan näytille, jos ei muuta.


Essie Bell Bottom Blues on ihana sininen lakka, joka ttuo mieleen keskiyön tunnelman. Shimmeriä sisältävä lakka taittaa mielestäni tietyssä valossa vähän vihertävään, vaikka pullossa näyttääkin puhtaasti tumman siniseltä. Lakka on täysi unelma. Kaksi kerrosta tekee täydellisen peiton ja tämä kestää kynsillä kuin tauti. Ei lohkeillut, kärjistä pientä kulumaa tällaisella tietokonenäpytettyllä mitä mä harrastan, mutta muuten ihan mieletön kesto! Mikäli sävy puhuttelee, niin suosittelen ehdottomasti hankkimaan.


Jokos teillä on syksykynnet korkattu?

Mulla on tässä pieni ongelma. Mä en yleensä kirjoittele blogiin huonoista tai mitäänsanomattomista tuotteista. Mä tykkään hehkuttaa hyviä tuotteita, vaikka ainahan susiakin joukosta löytyy. Ongelma ei tällä kertaa ole periaatteessa itse tuotteessa, koska siitä pidin. Ongelma on vaan siinä, ettei se taida sopia minulle. En tiedä elääkö mun iho tällä hetkellä täysin omaa elämäänsä tämän raskauden myötä. Mitä luultavimmin. Raskauden aikana ei suositella esimerkiksi tehtävän mitään rankkoja kasvohoitoja, koska ei voi tietää ihon reagoimisesta. En siis tässä vaiheessa oikein tiedä, mitä syyttää. Tarvinneeko tässä nyt tosin syytelläkään mitään, vaikka harmitus onkin. Adidas Adipure, miksi me ei voitu olla kavereita?

Sain blogin kautta testattavaksi Adidaksen uutuus deodorantin Adipuren. Alkoholiton ja alumiinisuoloton uutuus deodorantti on kehitetty varta vasten vastaamaan kuluttajien toivomuksia. Kymmenen vuoden tutkimustyön tuloksena Adidas toi markkinoille tämän täysin uudenlaisen patentoiden cotton-tech teknologiaa sisältävän antiperspirantin. Tämä täysin uuden tyyppinen teknologia auttaa pitämään kainalot kuivina, toimii ihon ehdoilla ja antaa ihon hengittää. Eikö kuulostakin hyvältä? Odotin kovasti tämän tuotteen testaamista, mutta me ei sitten toimitukaan yhdessä.


Tässä ote esitteestä, jossa kerrotaan tästä uudenlaisesta cotton-tech teknologista

1. Hien imeytyminen: patentoitu, hikeä itseensä imevä Cotton Tech -yhdiste toimii näkymättömän sienen tavoin ja imee itseensä omaan painoonsa nähden kymmenkertaisen määrän hikeä ja pitää siten kainalot kuivina.
2. Kuivuminen: hikoilun loputtua hiki haihtuu ilmaan.
3. Pitkäkestoinen vaikutus: kun hikoilu taas alkaa, Cotton Tech -yhdiste on valmiina imemään itseensä lisää hikeä ja pitämään kainalot kuivina 24 tunnin ajan.

Kuulostaa ihan täydelliseltä ja olisin niin kovin tahtonut pitää tästä uutuudesta. Jotain kuitenkin tapahtui. Laitoin tätä aamulla puhtaisiin kainaloihin, kuten joka aamu ja lähdin töihin. Pian kainalot alkoivat kuitenkin kutisemaan kamalasti. Niin kovin, että mun oli vain pakko raapia. Oli pakko lopettaa, koska tiesin tekeväni enemmän hallaa raavinnalla. En siinä vaiheessa aamupöpperössä edes tajunnut epäillä uutta roll-onia. Päivän aikana muutaman kerran kutinaa esiintyi, mutta en ihmetellyt sitä sen enempää. Illalla kotona odottikin vähän epämiellyttävämpi yllätys. Mun kainalot olivat aivan punaiset, iho lohkeillut irti ja oli ihan ahavoitunut. Eikä mun kainalot ole vieläkään palautuneet tästä koettelemuksesta normaaliin tilaansa. Vielä on paljaita pinkinpiä kohtia ihossa.

Allergia on vahva sana, mutta se vain sopi kolmen a:n otsikkoon niin kivasti :D. Ennemmin puhuisin yliherkkyydestä tai jostain muusta sopimattomuudesta. Mulle ei kamalasti sano tuotteiden INCIt mitään, joten vaikka kuinka lukisin ja tutkisin asiaa, menisi mulla varmasti ohi se, mikä mahdollisen reaktion mulle aiheutti. Voisin vahvasti epäillä tällä raskaudella olevan jotain osuutta asiaan ja haluaisin kovasti testata tuotetta heti kun kainalot ovat tervehtyneet. Eihän tällaisen testauksen jälkeen saa heti toista tuomita susihuonoksi. Tässä on vain pieni mutta. Tuo mun rakas Niksu. Hänen suojeluviettinsä mua ja mun mahaa kohtaan on tällä hetkellä jotain niin liikuttavan isoa, että hän ei anna mun testata tätä toistamiseen :D Ainakaan vielä kun pienokainen on tuloillaan saati imetyksen aikana. Tilanne on vain se, että mä silti tykkään tästä tuotteesta, vaikkei se tuntunut ainakaan ihan täysin mulle sopivan.


Adipure for women tuoksuu ihanan pehmeälle. Vihreät sitrukset kohtaavat kukkaiset ja puuterimaiset tuoksut. Nämä yhdessä muodostavat raikkaan ja naisellisen tuoksun, jossa kuitenkin on raikkautta ja pehmeyttä. Juuri sellainen, millaisesta tuoksusta minä pidän. Ihan hitusen jos olisi tuoksunut puhtaalle, tämä olisi päässyt kertaheitolla mun ykkössuosikiksi. Toki, tuo miinuspuoli on tällä hetkellä sen verran kova, etten uskalla testata ihan heti uudestaan. Jos joku teistä on tätä testannut, niin kertokaa mulle, että tää oikeasti toimii ja mun kainaloissa oli joku tilapäinen häiriöhetki. Tilanne on hankala, koska tykkään tuotteesta muttei se sovi mulle. Voi Adidas, harmittaa.