Raskausasu - rokkinen maajussi

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2016

Voi mun jalat! Kyllä muuten tuntee, että paino nousee. Ei olekaan enää niin kepoista kävellä monta tuntia putkeen. Ja selkä ottaa samalla oman osansa, kun tuo kehon painopiste alkaa muuttumaan sen verran etupainoiseksi. Käytiin tänään kälyni Skeitin ja kummityttöni kanssa Habitaressa ja ainut kuka oli pirteä vielä muutaman tunnin kävelyn jälkeen, tuo eskarilainen tyttö. Skeitillä painoi lentsu ja mulla maha. Siis aivan totaaliuupuneina lähdettiin kotiin. Otettiin vielä lepotaukoja sohvilla ja silti oltiin ihan uupuneita. Mun mieli olisi vielä jaksanut, jalat ei. Tai lonkat ehkä vielä enemmän. Ne otti kipeää kaikista eniten. Messuilla ei myöskään tullut syötyä kuon omena ja banaani, oli huutava nälkä kotiin päästyä. Maha täynnä olikin mukava köllähtää sohvalle....ja havahtua tunnin päästä hyviltä nokosilta. Ei pitänyt nukkua, mutta niin se uni vaan yllätti. Eilen sentäs meni täysin levätessä, eli ehkä mä jaksan taas arjen pyörteet.


Mä haen kovasti inspiraatiota Pinterestistä raskausasuja ajatellen. Mä kun en ole mitenkään hyvä pukeutuja vieläkään, niin on kiva saada ideoita paremmilta pukeutujilta. Pinterestistä löytyy kaikkia ihania asukokonaisuuksia, vielä kun ne asut löytyisi omasta kaapistakin. Yritän pärjätä mahdollisimman pitkälle omilla vaatteillani tämän raskauden, housuja tosin olen joutunut ostamaan. Onneksi aleista on löytynyt parit hyvät ja muuten olenkin sitten hoitanut shoppailut facebook kirppiksillä. Tänään kun tosiaan ihmisten ilmoille pääsi lähtemään, piti asuakin miettiä vähän enemmän. Ostin kirppikseltä nahkaiset legginsit ja niiden ympärille halusin asun. Pinterest auki ja ideoita löytyi. Lopulta omasta kaapista kokonaisuudeksi kasaantui rokkinen maajussi. Ainakin näin kuvia jälkikäteen katsoen :D



Pitihän se maajussi saada tuonne puidulle pellolle tallustelemaan :D Pääsee elementtiinsä. Muuten mun mielestä tää asu oli ihan ok. Näytän kylläkin kooltani ihan sotanorsulta, mutta sen kanssa on nyt vain elettävä. Mietin hetken, että kehtaanko edes julkaista näitä kuvia... Pakkohan se oli, kun sain äidin räpsimään asukuvat. :)



Tuo reppu on muuten ihan pelastus! Aiemmin olin messujen jälkeen aina päänsäryssä, kun kannoin laukkua toisella olalla. Nyt kun paino onkin tasaisesti molemmilla olkapäillä, ei kipua tullut. Ihan huippu ostos. Ja se on kiva, ettei tuo ole tuon isompi. Mahtuu kaikki tarvittava oikein sopivasti, mutta sitä ei silti ole raskas kantaa. 

En ole ihan varma, tykkäänkö mä noista nahkapaikkaisista legginseistä. Ne on kyllä kivat päällä, mahajatkokin niistä löytyy, mutta kun ne käyttä tuollaisilta lörpöiltä tietyssä asennossa. Eikä mulla koskaan ole ollut mitään vastaavia pöksyjä, niin tuntuivat senkin puolesta vähän vierailta. En mä maksanut noista kuin kaksi euroa, eli ei ole onneksi kyse isosta hävikistä, mutta mitä te olette mieltä? Keep or toss? Käytänkö vielä vai jätänkö suosiolla kaappiin tai annan seuraavalle?


paituli // kirppis (Citymarket)
valkoinen paita // H&M
housut // kirppis (H&M)
kengät // Outlet messut (Fabio Dericci)
reppu // (asos.com; River Island)



Masu sen kun kasvaa, samoin tiitinen. Potkut ja liikkeet alkaa olla jo melko voimakkaita. Sen verran voimakkaita, että Niksukin ihan säikähti, kun sai mojovan potkun suoraan kämmeneen. Tällä hetkellä kovimmat liikkeet tuntuu mahalaukun alla, kylkiluiden kohdalla sekä ihan alamahassa. Viimeisimmän ultran mukaan varpaat oli mun kyljissä ja pää tuolla alhaalla. Toki vielä on tiitisellä tilaa liikkua miten vain, mutta liikkeiden vahvuudesta päätellen, niin päin ollaan vieläkin.



Mutta mitä sanotte asusta? Jääkö kertakokeiluun vai voisiko pöksyjä tai samaa kokonaisuutta käyttää vielä toistekin?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Emminä vaatteita kato kun tuota masua ja sitä miten sä hehkut nainen <3 Ikävä!

    VastaaPoista
  2. Nuo housuthan näyttää tosi hyviltä, ehdottomasti pidät. Asu on muutenkin tosi hyvännäköinen sun päällä.

    VastaaPoista
  3. Pöh, aivan ihania kuvia, oikein hehkut ja toi valo kuvissa on ihan mielettömän upea. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tunnelma kuvissa ja kaunis olet:)

    VastaaPoista
  5. Nyt nainen, sotanorsu my a...!!!!
    Asu oli pöööfekt, joten voit käyttää uuemman kerran♡♡♡
    Olet kaunis, odotuksen onnellisuutta huokuva ihanuus♡♡♡
    Kiitos messu seurasta♡♥♡♥♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
  6. Oikee hottis maajussitar <3 ihan mahtavat housut, mä tykkään kokonaisuudesta! Ja hei, minä en osaa pukeutua edes tuon vertaa...joten ihan suotta mietit kehtaako julkaista. Maha on kasvanut huimasti mutta niin kaunis olet ja oikein hehkut <3

    VastaaPoista
  7. Niin ihana masu ja kiva, kun tulit moikkaamaan <3 <3

    VastaaPoista
  8. On se hassua, miten eri tavalla samat kuvat voikin nähdä. Ja miten kriittinen sitä osaa olla itselleen. Mun mielestä olet nimittäin todella upean näköinen näissä kuvissa, oikea kaunotar! Asu on erittäin onnistunut. Ja sä todella hehkut, raskaus selkeästi sopii sulle. Eli ehdottomasti pidät housut, ne on sun päällä tosi hienot. :)

    Ihanaa raskausaikaa ja syksyä sinne! <3

    VastaaPoista