Syksy tekee kovasti tuloaan

tiistaina, elokuuta 30, 2011

Torstaina siirrymekin jo virallisesti syyskuuhun, mutta ulos katsoessa ilma on jo ihan syksyinen. Vettä on satanut jo kaksi päivää ja ilma on viilentynyt melkolailla. Muistan lukeneeni jonkun lehden sivuilta, että olisi tulossa ennätys pitkä ja lämmin kesä, mutta eipä tuo nyt ihan siltä näytä. Kesää rakastavana kuitenkin ihan innolla odottelen syysiltoja telkkarin ääressä kynttilän valossa ja saan kääriytyä oman rakkaan kainaloon viltin kanssa lämmittelemään. (Mä olen ihan kauhea vilukissa ja talvella nukun villasukatkin jaloissa.) Sateenropina on ihanaa, vaikka kosteus ja märkä maa ei ehkä ole ihan mun lemppareita. Edelleenkään en ole saanut hankittua kumisaappaita vaikka olenkin sellaisia himoinnut jo pidemmän aikaa. Joko se on saamattomuutta tai sitten sitä, etten ole vain hyväksynyt syksyn tuloa vielä. Mullahan oli vielä kesäloma. Nyt on paljon helpompaa antaa syksyn tulla kun tosiaan se loma on ohi. Eilinen "paluu arkeen" olikin melko rankka ja pääkipujen saattelemana kotiin päästyäni paras paikka oli sohva viltin alla nukkuen. En päässyt edes zumbaamaan sen takia. Tänään kuitenkin mennään paremmilla oloilla :)


Syksystä tulikin mieleen, että minkä vuodenajan lapsia te olette?

Mä voin rehellisesti sanoa, että mä olen jokaisen. Lokakuussa olen syntynyt (jee, kohta synttärit!), mutta pidän jokaisesta vuodenajasta yhtä paljon. Aina löytyy tekemistä ja jokaisessa säässä on jotain ihanaa. Talviaamuna on ihana hengittää erittäin kirpsakkaa ilmaa, keväällä maan sulaminen ja luonnon herääminen, syksyllä puiden värikirjo ja kesässä miljoona asiaa. Mutta mua kiinnostaa mikä/mitkä on teidän lemppari/t? Saa pistää perusteluja vaikka millä mitalla :)

kuvat: weheartit.com

Olipas muuten mukavata kun Salkkarit ja Emmerdale taas alkoi :)  Seuraakos teistä monikin?
Mutta nyt pittää taas jatkaa hommia. Mukavaa tiistaita :)

You Might Also Like

0 kommenttia